PUDOTUSPELIEN TAIKAA

Ei kategoriaa

Se on perrrrrjantai ja aika tarkastaa mitä rapakon takana tapahtuu! Historiapläjäyksen tai yleisen tutkielman sijaan siirrytään tällä kertaa hyvinkin läheiseen historiaan ja tarkastellaan änpeeaan pudotuspelien ensimmäisen rundin tunnelmia. En kehtaa valehdella lukijoille päin naamaa, että olisin katsonut jokaisen pelin ja tutkinut tunteja kuinka kesyttää Golden Staten hyökkäys, joten osa tekstistä pohjautuu peleihin joita olen katsonut ja osa yleiseen perstuntumaan tilastojen ja luettujen juttujen pohjalta. Pistetään homma käyntiin parivaljakko kerrallaan!

Teksti: Tuukka Puonti, kuvat: internet

Cleveland Cavaliers vs. Paul George.

 

Noh, otsikko kertonee tuntemuksistani tätä sarjaa kohtaan. Lah(d)en Easter turnauksen miesten FUN-sarjan koripallohuumaan vallassa katsoin sarjan ensimmäisen pelin ja matsistahan kehkeytyi ihan klassinen Hitchcocki! Pacers (tai siis Paul George) ei kaudellakaan antanut Clevelandille liian helppoja voittoja ja pelaajakohtaiset vastaparit kentällä ovat jokseenkin kohdillaan. LeBron luonnollisesti aiheuttaa harmaita hiuksia kenelle tahansa ja Monta Ellis have it all sekä give it all, eli takakentän puolustuksessa oli pientä vuotoa. Peluutus oli sarjassa ehkä hieman erikoisemmasta päästä ainakin Pacersien puolelta. Lance Stephenson löysi itsensä puolustamassa Kevin Lovea korin alla ja sormi meni siinä määrin suuhun, että ratkaisuksi löydettiin kolme virhettä putkeen. Indianan joukkue on tuntunut ottavan asemansa ensimmäisen kierroksen putoajana. Keskinkertaiset pelaajat vaihdetaan off seasonilla toisiin keskinkertaisiin pelaajiin ja mitään oikeaa liikettä ei tapahdu. Homma on mennyt sen verran etelään, että joukkueen keulahahmo Pauli Yrjö sanoi pressitilaisuudessa kyllästyneensä häviämään LeBronille joka vuosi. Tämä viitannee osittain suhteellisen vakuuttaviin huhuin siitä, että PG13 on vaihtamassa Indianan kurpitsat Hollywoodin kirkkaisiin valoihin. Päällisin puolin ja tilastojen valossa viihdyttävä sarja olikin vain keskinkertainen räpiköinti, jonka pitikin loppua neljässä tai viidessä ottelussa. Cleveland jatkaa kullan jahtaamista, kun taas Indianan pojjaat lähti kalaan ja pohtivat varmasti siellä tulevaisuuttaan joukkueena. Etenkin, kun joukkueen koripallotirehtööri Larry Bird ilmoitti homman olevan paketissa hänenkin osaltaan edes takapirun roolissa.

 

Milwaukee YoungBucks vs. Toronto Reptars.

 

Tämä sarja herätti henkilökohtaisesti korkeita odotuksia tasaisten vastaparien ja nuorten pelaajien takia. Jossitteluksi heitettäköön, että Jabari Parkerin läsnäololla tästä olisi saatu vieläkin mehevämpi vääntö ja (toivottavasti) Bucks olisi mennyt jatkoon. Toivotusta energiasta nuorten pelaajien tähden sai tosin vain haaveilla Giannis Antetokounmpoa lukuun ottamatta, sillä Toronto vaihtoi klassisen pudotuspelien vaihteensa päälle ja suli kuin Tsernobyl konsanaan DeMar Derozanin vimmaisesta tekohengittämisestä huolimatta. Dinot kuitenkin kunnostautuivat, toisin kuin viime vuosina, ja Milwaukeen Urosten pilkkauksista huolimatta rupesivat pelaamaan koripalloa joukkueena. Jopa Kyle Lowrya myöten! Sarja erosi huomattavasti yllä puhutusta Indianan ja Clevelandin mittelöstä siinä, että voitot tuntuivat olevan blow outeja suuntaan tai toiseen. Välillä Toronton penkki heräsi eloon ja Giannis pistettiin pihteihin hyökkäyksessä ja välillä Greek Freakin tukijoukot päättivät tehdä työtä käskettyä. Loppupäässä tämä sarja taisi kuitenkin kaatua siihen, että toismaailmalliselta oliolta vaikuttava Antetokounmpo näytti väläyksen inhimillisyyttä ja väsyi kannattelemaan joukkuetta. Aiempaan viitaten, olisipa Milwaukeella ollut Jabari mukana. Erityispropsit tippuu Thon Makerille, joka astui parrasvaloihin ja otti niistä ilon irti kovassa paikassa!

 

Washington Wizards vs. Atlanta Ducks.

 

Joku tässä sarjassa haisi ja pahasti. Myönnän heti alkuunsa, että viittasin kintaalla koko sarjalle. Wizards on hajuton ja mauton joukkue, jolle pitäisi antaa enemmän arvostusta, John Wallille ja Bradley Bealille tulisi nostaa hattua enemmän. Vastapari oli vielä laimeampi. Atlantan kotipoika Dwight Howard näytti yksiulotteisuutensa pelaajana ja aiheutti runsaasti enemmän hallaa, kuin hyvää joukkueelleen. Paul Millsapin ja Dennis Schröderin huhkimisen ansiosta haukat nipistivät kaksi voittoa kotipesässään ennen lomille lähtöä. Mielenkiintoisempaa tässä sarjassa oli se, että lopputuleman ansiosta Wizards pääsi pelaamaan Boston Celticsiä vastaan seuraavalla kierroksella ja tämä sarja, jos joku on osoittautunut erittäin viihdyttäväksi koripalloksi. Joudun ehkä syömään sanani Wizardsien hajuttomuudesta. Loppusanani sarjasta on se, että Taurean Prince on Atlantan valopilkku ja Dwight Howardin tulisi harkita varhaista eläkettä, pelkällä fyysisyydellä kun ei vanhoilla päivillä oikein pitkälle pötkitä.

 

Boston Celtics vs. Chicago Nulls.

 

Sarjahan sai erittäin valitettavan alun ennen alkamistaan. Juuri ennen pudotuspelien starttia mediaan pulpahti uutiset Celticsin pienen suuren staran Isaiah Thomasin siskon kuolleen auto-onnettomuudessa. Jopa vannoutuneena Celtics vihaajana olin hieman innostunut joukkueen erikoisesta kokoonpanosta ja sen menestyksestä ennen pudotuspelejä. Uutiset Thomasin siskosta lannisti minut henkilökohtaisesti täysin, koska halusin joukkueen etenevän pitkälle. Tilanne näytti kovin huonolta Chicagon ryöstäessä Bostonin kotikenttäedun Rajon Rondon löytäessään vanhan itsensä ja Dwyane Waden aikaa vastaan taistelun myötä. Mutta nämä häviöt eivät olleet IT4:n syytä. Mies päräytti murskaavien uutisten jälkeen kentälle ja tykitti menemään aivan mielettömiä pelejä toisensa jälkeen. Pienen shokin jälkeen President Brad Stevens kokosikin joukkionsa kasaan ja pisti homman takaisin raiteilleen. Pientä onneakin oli Bostonin pojilla matkassa, sillä juuri itsensä uudelleen löytäny Rondo joutui sivuun loukkaantumisen takia, joten takakentän puolustuksen kapelimestari oli poissa kentältä. Celticsin meno näissä pudotuspeleissä on aivan maagisen innostavaa katsottavaa. Juuri alkanut kakkoskierros Wizardsien kanssa on varmasti yksi viihdyttävimmistä sarjoista tänä vuonna, tiistai-keskiviikko yön ilotulitus yksi parhaista peleistä tänä vuonna. Chicago näytti tämän vuoden toiminnallaan ottavansa harmillisesti Pacersien kanssa yhteiseksi urakaksi olla se joukkue joka tekee hirveän duunin päästäkseen tippumaan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. En ole oikein koskaan ymmärtänyt tätä hommaa, sillä siitä ei hyödy menestyksellä eikä varauspaikoilla draftissa. Haaleaa, laimeaa.

 

Golden State Warriors vs. Portland Trailers.

Portlandin ja Golden Staten sarjaa kuvasti innostava ensimmäinen puolikas, jonka jälkeen GSW:n pojat päättivät lopettaa leikittelyn ja aloittaa pelaamisen. Lillardin ja McCollumin ehtymätön energia ja taisteluhalu eivät yksinkertaisesti riittäneet pelistä toiseen. Ajoittain jopa heiltä loppuivat paukut kesken. Mutta kukapa tässä on syyttelemään. Warriorsin puolustus Draymond Greenin johtamana härkki ja häsläsi väsymättä nollaten kaikki muut pelaajat kentällä ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi Lillard tai CJ. Silloin kun heidän henkilökohtaiset puolustajat tekivät myös työnsä hyvin, ei pisteiden tekijää yksinkertasesti löytynyt. Tämä yhdistettynä Golden Staten ajoittaisiin epäreiluihin heittoihin ja pitkiksi venyviin pisterynnäköihin oli sitruunamehua Portlandin verestäviin haavoihin. Vielä naurettavamman tästä ylimarssista teki sen, että yksi joukkueen staroista, Kevin Durant, lepäsi kaksi ensimmäistä peliä parannellessa loukkaantumisiaan. Se kertoo paljon siitä miten vaarallinen joukkue kyseessä on vajaallakin miehityksellä ja myös sen, kuinka monella eri variaatolla joukkue voi toimia täydellä höyryllä. Hommaa ei helpottanut ollenkaan se, että kevyesti kauden ottanut Draymond Green löi selkeästi vaihteen isommalle playoffien alkaessa. Ikävää tästä tekee sen, että Portland on helposti sympattava joukkue. Kukaan joukkueesta ei leimaudu likaiseksi pelaajaksi, Damian Lillard on aivan uskomattoman hyvä pelaaja joka ei ole välttämättä saanut ansaitsemaansa huomiota. Tosin tähdistöpeleistä ulos jääminen voi olla Lillardin kohdalla vain merkki siitä kuinka täynnä hyviä pelaajia läntinen konferenssi on. Portlandin pitäisi Chicagon ja Indianan lailla painaa isoa punaista nappia ja pistää homma uusiksi. Kahden ensimmäisen kierroksen vuosittaiset esiintymiset eivät vie yhtään mihinkään ja aiheuttaa turhaantumista.

 

Houston Rockets vs. Russell Westbrook.

 

Cleveland-Indiana sarjan lailla tämä oli yhden miehen taistelu joukkuetta vastaan. Tästä sarjasta mututuntuma oli Rocketsin eteneminen ehkä kahden ottelun tappiolla ja suunnilleen 1249021390 triplatuplaa seitsemässä ottelussa. Sitä se suunnilleen olikin. Russell Westbrook väänsi historiallisia triplatuplia ja oli yleisesti sekaisin. Toisaalta, joka kerta kun hän asteli penkille otti joukkue tukkaan ja pahasti. Koko kauden tavat ja pelaamistyyli paistoi pahasti läpi. Russellille pallo ja homma käyntiin. Kun mies ei ollut kentällä, tuntui siltä että muut pelaajat eivät tietäisivät mitä tehdä kun kerrankin saavat koskea palloon. Tämä johti suureen kritiikkiin mediassa, jota The Brodie sai ärhäkästi hätistellä pois vakuuttelemalla luottavansa joukkuekavereihinsa ja kyseessä olevan joukkue eikä vain yksi mies vastaan maailma. Houstonin kaudella hyvin pelanneet roolipelaajat yskivät ajoittain ja tästä syystä Westbrook saikin yhden voiton sarjassa. Erityisen innostavaa tästä sarjasta teki sen, että ihmiset pääsivät nauttimaan ikuisen vihan liekistä Patrick Beverlyn ja Russell Westbrookin välillä. Houston voi edetä pitkälle, jos playoffien kova tahti iskee pahasti vanhoihin Spursin pelaajiin ja siltä se pahasti näyttikin ensimmäisessä ottelussa Houstonin ja San Antonion välillä. Oklahoma on dilemman edessä, sillä suuri osa vähänkään suurempaa egoa omaava pelaaja haluaa luultavasti karttaa Russell Westbrookin valtakunnan kesämarkettien auetessa, nyt kun Westbrook on top dawg omassa joukkueesaan.

 

San Antonio Old-Ass Team vs. Memphis As-Old-Ass Team.

 

Nyt päästiin ehkä koko pudotuspelien epäseksikkäimpään sarjaan ja samalla yhteen parhaista sarjoista. Kaksi erittäin fundamentaalia koripalloa pelaavaa joukkuetta, joiden keskeinen kahina ja taktikointi on pelkkää silmäkarkkia koripalloa rakastavalle ihmiselle. Mike Conley heitti roskiin viimeisetkin “Ei niin ihmeellinen pelaaja” kommentit vihaajilta ja pelasi elämänsä sarjaa. Kawhi Leonard oli kone… Siis oikeasti, ei ihminen. Jopa Memphisin päävalmentaja David Fizdale totesi reporttereille epäilevänsä, että Kawhi vuotaa veren sijasta pakkasnestettä kylmäpäisen pelinsä takia. San Antonio kohtasi ehkä parhaan mahdollisen vastuksen ensimmäisellä kierroksella sillä Memphis on täynnä vähintäänkin yhtä vanhoja jermuja, kuin Spurs. Pelin tempo ei ollut häikäisevä, vaan ottelut voitettiin puhtaasti shakkia pelaamalla. Grizzliesin ja Mike Conleyn onneksi San Antonion etukenttä saapuu peleihin rullatuoleilla ja rollaattoreilla sekä Pau Gasolin, David Leen ja LaMarcus Aldridgen yhteenlaskettu hyppykorkeus yltää sunnuntai Hesarin päälle juuri ja juuri. Tästä syystä Spursien korinalus ammotti tyhjyyttään pick ‘n’ roll pyörityksessä ja leikkauksissa korille. Pappakerhon keskenäisestä mittelöstä San Antonio veti pidemmän korren ja on muutenkin potentiaalisempi joukkue etenemään pidemmälle pudotuspelien tuiskeessa, jos Rocketsit Mike D’antonin johdolla eivät juokse heitä kumoon. Grizzlies on tainnut tulla tiensä päähän nykyisellä katraalla, vaikka Vince Carter uhoaakin pelaavansa vielä yhden kauden, Half Man Half Eighty.

 

Los Angeles Better-Luck-Next-Year-Again vs. Utah Jazz.

 

Sarjan ensimmäisillä minuuteilla todistettiin tapahtuma, jossa muut joukkueet vihdoinkin saivat maistaa miltä tuntuu olla Los Angeles Clippers joka vuosi pudotuspelien tullen. Jazzin iso ranskalainen, Rudy Gobert muljautti polvensa ja jäi lattian pintaan makaamaan, tilanne näytti heikolta Utahin kannalta, kollega Valtteri Mörttinen oli jo juhlatuulella. Vaan Clippers ei näin helpolla anna muiden hävitä! Gobertin polvi olikin vain parin pelin homma ja Blake Griffin näytti miten hommat munitaan oikealla tavalla telomalla varpaansa ja istumalla loppukauden sivussa. Jo vanhuuden portaita tuijotteleva Chris Paul kävi hörppäisemässä ikuisen nuoruuden lähteestä ja yritti pelastaa Clippersien kauden tekemällä suunnilleen kaiken. Se ei ikävä kyllä riittänyt sillä pipistä masusta kärsivä Gordon Hayward näytti miten Utahin Mormonit pelaavat koripalloa. Lisäksi Utahin salainen ase, Derrick Favors, ymmärsi vihdoin runkosarjan loputtua että kentällä voi itseasiassa tehdä asioita. Chris Paulin ja DeAndre Jordanin yrityksistä huolimatta Clippers jäi taasen kerran rannalle ruikuttamaan ja Utah jatkaa playoffeissa eteenpäin häviämään Golden Staten myllyssä. Tough life. Clippersin tilanne on jatkunut vuodesta toiseen traagisena murhenäytelmänä, joka luultavasti lahoaa käsiin kesän aikana. Utah sen sijaan sai luultavasti piristävän ruiskun tästä kaudesta ja joukkueesta tullaan kuulemaan uudestaan. Ikävintä tässä sarjassa on ehkä kuitenkin se, että sen loppumisen myötä koripallon ystävät saivat heittää hyvästi yhdelle tämän sukupolven ikonisimmista hahmoista, Paul Piercelle. Kiitos vuosista ja hyviä eläkepäiviä The Truth, opin vasta myöhemmin urallasi arvostamaan sinua pelaajana!

 

Toivotaan lopuista peleistä mielenkiintoisia ja viihdyttäviä. Olisi hienoa nähdä uusia joukkueita finaaleissa, vaikka se ehkä lännessä onkin hieman epätodennäköistä! Pitäkää hauskaa, seuratkaa koripalloa ja kannustakaa häikäilemättä lempijoukkueitanne!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s