ILTAPÄIVÄ PIETIN KANSSA – OSA I / II

Koripallo

Jokainen kerta, kun Pieti Poikola on vetäytynyt kaukomaihin retriitille, on tuottanut pidemmällä aikajänteellä hänelle ja hänen joukkueelleen jotain hyvää. Seuraavaksi edessä on maisemanvaihto, kun Tampereen Pyrinnöstä tuttu mestarivalmentaja sulkee ympyrän palaamalla kasvattajaseuraansa Kouvoihin.

 

Mutta minkälainen oli Poikolan tie Korisliigan valmentajaksi, ja minkälaisen tapahtumaketjun päätteeksi hän nosti Pyrinnön Korisliigan alemmalta keskitasolta Suomen mestaruuteen?

 

Teksti: Hippo Taatila, Kuvat: Tytti Nuoramo & Matti O. Koskinen

 

I – AFRIKKA, PUDOTUSPELIT, NYKYHETKI

 

Pieti, kotiuduit vasta pari viikkoa sitten Afrikasta, missä vietit puolisen vuotta. Minkä verran pystyit – tai halusit – reissun päällä seurata, mitä Suomi-koriksessa tapahtuu?

 

Alkumatkasta hyvin vähän… mutta se oli ihan tietoinen ratkaisu. Kun lopulta päädyin Ugandaan ja Ruandaan ja käsitin niiden olevan aika kehittyneitä maita, ostin itselleni mobiililiittymän ja kehitin sellaisen aamupalarituaalin, että latailin itselleni Hesarin luettavaksi joka aamu.

 

Kotimaata koskevien uutisten seuraaminen on vähänkin kauempana vähemmän ahdistavaa kuin paikan päällä. Meillä ihmisillä on tapana ahdistua, jos asiat eivät mene, kuten niiden sopisi meidän maailmankatsomuksemme mukaan mennä, mutta mitä enemmän kilometrejä on välissä, joitain uutisia katsoo ihan poikkeavasta perspektiivistä.

 

Sama koskee koripalloa. Oli oikeastaan hauska seurata vaikkapa pudotuspelejä otteluraporttien ja sosiaalisen median kommenttien pohjalta ja muodostaa niiden avulla mahdollisimman sivistynyt kokonaiskuva siitä, mitä matseissa oikeasti tapahtui. Kun touhuun ei suhtautunut yhtä kovalla tunteella kuin yleensä, kaikki oli paljon helpompaa.

 

Pudotuspelit olivat harvinaisen yllätykselliset. BC Nokia pisti puolustuksellaan Katajan nippuun puolivälierissä. Pyrintö, jonka peli oli täysin levällään vielä helmikuun alussa, pakitti itsensä finaaleihin. Vilpas oli parin minuutin päässä Kouvojen tiputtamisesta viidennessä puolivälierässä. Seagulls pelasi ilman Jason Conleyta, mutta kävi myös parin minuutin päässä finaalipaikasta..

 

Mä olin lopulta järisyttävän onnellinen Kouvojen ja ennen kaikkea Lehtosen Jyrin puolesta. Tuli sellainen olo, että paras joukkue voitti, ja että juuri näin tämän kauden piti päättyä.

 

Sama tunne mullakin. Arvostan sitoutumista ja pitkäjänteistä työtä. Tiedän tasan tarkkaan, kuinka suurella sydämellä Jyri (Lehtonen) on ollut vuosien ajan mukana Kouvojen projektissa ja on ilo nähdä, kuinka työhönsä tosissaan heittäytynyt valmentaja saa viimein palkkionsa. Ennen kaikkea siihen nähden, että Jyri heittäytyy nyt sapattivapaalle, mestaruus tuli ihan oikeaan saumaan.

 

Tietysti katsoin Kouvojen pudotuspeliotteita suurella mielenkiinnolla myös siitä syystä, että mun on tarkoitus ottaa Jyrin paikka ensi kesänä. Mitä ennen kauden alkua ehdin Jyrin kanssa muutaman sanan vaihtaa, hän puhui silloin intensiteetin nostosta, pallon liikuttamisesta ja kentän juoksemisesta. Samoihin asioihin uskon myös minä, ja oli ilo nähdä Kouvojen olevan liigan ehdotonta parhaimmistoa juuri näillä saroilla.

 

Sekin kuului oleellisena osana Kouvojen päättyneen kauden tarinaan, että Kouvot tipahti jo – henkisesti – kertaalleen pudotuspeleistä. Tuskin kukaan joukkueessa tätä myöntää, mutta en usko, että kaksi minuuttia ennen viidennen puolivälieräottelun loppumista kukaan muu joukkueessa kuin DJ Richardson uskoi Kouvojen nousevan vielä.

 

Itse en siitä pelistä ole nähnyt vielä muuta kuin highlight-pätkän, jossa Richardson pistää pari ”isoa” sisään. Pitää varmaan katsoa se erikseen ja katsoa sitten, miten siihen pisteeseen päädyttiin.

 

Isojen pelaajien on otettava isoja heittoja, ja DJ Richardsonista oli nousemaan tilanteen vaatimalle tasolle. Tavallaan se oli varmasti opettavainen hetki myös Jyrille. Uskon, että sapattivuoden aikana Jyri tulee palaamaan siihen puolivälieräsarjaan useampaan otteeseen ja katsoo etäisyyden takaa Vilpasta vastaan tekemiään valintoja ja arvioi, miten Kouvot päätyi niin pahaan rakoon viidennessä ottelussa.

 

Sanoisin, että päättynyt liigakausi meni kirkkaasti tasonsa puolesta plussalle.

 

Kataja oli runkosarjassa käsittämättömän hyvä, Kouvot alkukaudella ja välierissä ja finaaleissa. Vilppaasta tuli mitalin arvoinen jengi Sherman Gayn liityttyä vahvuuteen, Pyrintö ja Seagulls vakuuttivat pakkipelaamisellaan loppukaudesta.

 

Bisonsin ja KTP:n talousongelmat muutenkin tynkäkokoisessa sarjassa vetivät kuitenkin vakavaksi. Neljän ulkomaalaispelaajan sääntö syvensi joukkueen rotaatioita, mutta jossain määrin karsastin sitäkin, että paria kiintotähteä lukuun ottamatta suomalaisista peliaikaa saivat lähinnä duunarit.

 

Mikä on oma mielipiteesi, mikä on Korisliigan kunto tällä hetkellä?

 

Korisliigassa on hyviä pelaajia sekä taktisesti hyvin kypsiä joukkueita. Kärkipään joukkueet pelaavat ihan eri intensiteetillä kuin muut, ne ovat ihan hyvää eurooppalaista tasoa.

 

Tietyllä tapaa meillä korostuvat vastakohdat. Me olemme Suomessa taktisesti hyvinkin eteviä ja pelaamme teknisesti taitavaa peliä, mutta toisaalta emme pysty käyttämään koko kentän kaikkia osa-alueita oman pelaamisen hyödyntämiseen ja vastustajan pelaamisen hankaloittamiseen.

 

On puhuttu vuosia, että Korisliiga on kovatasoinen ja ennen kaikkea kovempi kuin koskaan. Kyllä, se pitää tiettyyn pisteeseen paikkansa. Mä kuitenkin kannattaisin, että ”Korisliiga on kovempi kuin koskaan”-hokeman voisi jo haudata. Emme me voi olla ikuisesti tyytyväisiä siihen, että Korisliiga on saatu tietylle tasolle. Siltä tasolta on päästävä eteenpäin.

 

Lähtökohdan pitäisi olla se, että liigassamme vähintään kymmenen jengiä pelaa sellaisella intensiteetillä, että jokaisen joukkueen on pakko mennä kymmenen pelaajan syvyyteen. Silloin olisimme jo jotakuinkin sillä tasolla, missä vaikka Belgian liiga on nyt. Ja kun lähdetään katsomaan Belgiasta ylöspäin, siitä on enää yksi pykälä ylöspäin vaikkapa Saksan Bundesliigan tasolle.

 

Meillä on ihan riittävät edellytykset pelata nyt sillä tasolla kuin vaikka Belgiassa pelataan nyt, mutta sitä on myös aktiivisesti tavoiteltava.

 

II – NUOREN INSINÖÖRIN DIVARIVUODET

 

Pelasit junnuvuotesi Kouvolassa, väänsit jossain vaiheessa palloa divaritasolla, sitten koutsasit Tampereen Pyrinnön tyttöjunioreita ja naisten joukkuetta. Mun nähdäkseni sen Pieti Poikolan, joka nyt istuu minua vastapäätä, rakentuminen alkoi kaudella 2003/04.

 

Turkuun oli silloin koottu Turun NMKY:n ja Kaarinan Uran yhteinen edustusjengi, lyhyaikaiseksi jäänyt Aura Basket. Juho Terho ja Tero Koski olivat jengin veteraanit, kun taas Juha Sten, Arto Talvitie, Niilo Lehtilä, Petri Kallio ja Jan-Axel Alanko toivat parikymppisinä joukkueeseen jalkoja.

 

Voititte divarin ja nousitte Korisliigaan, mutta sut lopulta irtisanottiin ja Reiska Ailus otti Aura Basketin valmennettavakseen. Minkälainen kokemus tuo oli, ja mitä se opetti?

 

Tutustuin silloin yhteen urheilun realiteeteista, joka on raha. Yhden kaudenhan verran Aura Basket vielä porskutti mun potkujen jälkeen, mutta mun nähdäkseni seurassa oli jo mun lähdön aikaan nähtävissä akuuttia rahaongelmia.

 

Yhtä suuri vaikutus oli henkilökemioilla. Päädyin aikanaan Aura Basketin kanssa sopimukseen neuvoteltuani perusasioista taustahenkilön kanssa, joka jäi aika pian pois seuran toiminnasta. Hänen seuraajansa kanssa olimme puolestamme hyvin kaukana toisistamme. Filosofiamme koripalloa kohtaan olivat täysin toisistaan poikkeavat.

 

Se kausihan oli pelillisesti hienoa aikaa. Mulla oli todella hieno ja innostunut ryhmä pelaajia käytössäni ja teimme sekä sarjatasoon että silloiseen aikaan nähden asioita suhteellisen laadukkaasti.

 

Irtisanomisen jälkeen useampi pelaaja soitti minulle ja kysyi, pitäisikö heidän mennä lakkoon. Totta kai mulla oli nuorena poikana iso houkutus vastata myöntävästi, mutta jälkikäteen ajatellen pystyin todella hyvin asettumaan tilanteen yläpuolelle. Vastasin pelaajille, että valmentajanvaihdokset kuuluvat huippukoripalloon, ja että pelaajien olisi vain jatkettava työtään. Hyvä, että jatkoivat – Reiska (Ailus) koutsasi jengin seuraavalla kaudella mitalipeleihin.

 

Vaikka mulle jäi sellainen olo, että irtisanomisvaiheessa minua kusetettiin, sekin tarjosi hyvän opetuksen: vaikka ihmisen on hyvä olla empaattinen, hänen on myös osattava olla tarpeen tullen kova. Mulla ei ollut sitä kykyä vielä silloin.

 

Palasit divarikoriksen pariin syksyllä 2005, jolloin otit vastaan FoKoPon pestin. Koutsasit FoKoPon keväällä 2006 liigakarsintoihin, kun taas vuotta myöhemmin sinut irtisanottiin tehtävästäsi Forssassa. Kaudella 2007/08 palasit Turkuun Turun NMKY:n valmentajaksi. Mitä niistä vuosista jäi käteen?

 

Oikeastaan samoja asioita, mitä puhun koko Korisliigasta tällä hetkellä: mun piti oppia vuosi toisensa jälkeen, että taktiikka ei ole kaikkein tärkein asia, eikä joukkue ole mikään hammasratas, mitä valmentajan pitää pyörittää ohjeiden mukaan.

 

On todennäköisempää, että joukkue saavuttaa optimaalisen suoritustasonsa vähän köykäisemmällä taktiikalla ja tekemällä kollektiivisesti vähän helpompia asioita mahdollisimman hyvin, toinen toisiaan tukemalla. Etenkin Turussa me oltiin sillä saralla divarin parhaita.

 

Forssan vuodet olivat vaikeita. Tein normimittaista työviikkoa ja ajelin Turusta Forssaan kaikkiin treeneihin. Siitähän seurasi väsy. Valmentaminen ja matkustaminen tuntuivat työltä, pelaamisemme meni settien jauhamiseksi ilman iloa. Potkujen antaminen oli FoKoPolta ihan oikea ratkaisu.

 

Kärsit Forssan aikanasi burnoutin, joka on nähdäkseni iso osa tarinaasi.

 

Pikemminkin irtisanouduin töistä, jotta en olisi kärsinyt. Lähinnä olin varmaan väsynyt kaikkeen. Kai sitä voi burnoutiksikin kutsua..

 

Tein Forssan aikanani muutamassa kuukaudessa enemmän rahaa kuin olen koskaan tienannut sen jälkeen, mutta come on, ei siinä ollut mitään järkeä. Työ oli raskasta, ja kun työ on raskasta ja ihminen menettää työtä kohtaan kokemansa ilon, hänen työtehonsa hiipuu ja hänen luovuutensa katoaa. Samassa syssyssä myös valmentaminen alkoi tuntua velvollisuudelta muiden joukossa.

 

Rahan ansaitseminen tuntui silloin hienolta, mutta olen lähestynyt tätä kysymystä jälkikäteen niin, että jos ihminen on tilanteessa, jossa hän tulee taloudellisesti toimeen, pitää ajatella todella kriittisesti ennen kuin päättää alkaa juosta rahan perässä rahan vuoksi.

 

No, mulla ei ollut perhettä, joten Turun NMKY -kauden päätyttyä lähdin säästöillä täydelliseksi matkustusvapaaherraksi.

 

Olit reissussa jossain kaukomailla, kun Jarmo Hakanen Tampereelta sai sinut langan päähän ja pyysi sinua ensimmäistä valmennuspestiäsi Korisliigassa.

 

Jarmo Laitinen päätti vetäytyä Pyrinnön päävalmentajan paikalta ja Jarmo Hakanen otti muhun yhteyttä, että tulisitkos valmentamaan ja voitaisiinko keksiä sellainen palkka, johon molemmat ovat tyytyväisiä. Jokin sanoi mulle sisimmässäni, että mun on luotettava tähän kaveriin. Taisin olla Laosissa, kun varasin lentoliput Tampereelle.
Jarmossa oli jotain perinteistä rehellisyyttä, mitä arvostin. Vastaavasti Jarmo varmasti arvosti sitä, että heittäydyin mukaan kertatapaamiselta ja osoitin häneen luottamusta. Pyrintö-pesti sopi ajatukseeni, jonka mukaan elämä on yhdenlainen matka ja että täysipäiväinen koripallovalmennuskokeilu voisi sopia yhdeksi taipaleeksi tälle matkalle. Ajattelin, että teen tätä kauden tai kaksi ja katson sitten, miltä tuntuu.

 

Pyrintö nousi kaudeksi 1995/96 Korisliigaan ja oli pelannut pitkälti melko vaatimatonta koripalloa lukuun ottamatta kautta 2000/01, jolloin Damon Williams ja Darrell Waters veivät manselaiset väkisin Korisliigan finaaleihin.

 

Käytännössä Pyrintöön tullessasi Pyrintö oli pelannut puoli vuosikymmentä putkeen avoimesti tyhjän Pyynikin katsomon edessä 9.-10. sijoista, etteivät olisi joutuneet pudotuspeleihin (lisäkustannukset) tai putoamiskarsintoihin (liigasta tippuminen merkitsisi vähemmän tuloja). Voisi kuvitella, että tilanne oli valmentajalle epäkiitollinen?

 

Ei mulla ollut oikeastaan mitään odotuksia. Ajattelin, että olen kuitenkin dippa-inssi ja palaan ”oikeisiin töihin”, kunhan tämä pesti on täytetty.

 

Valmentajana tietenkin vastuuni oli saada joukkue pelaamaan niin hyvin kuin mahdollista, mutta mä keskityin päivään kerrallaan. En ollut valmentanut Korisliigaa aiemmin, joten mulla ei ollut mitään ajatusta siitä, missä kunnossa olisimme tammikuussa, maaliskuusta puhumattakaan. Uskoin siihen, että jos pyrimme tekemään joka päivä asiat mahdollisimman hyvin, lopussa kiitos seisoo.

 

III – PYRINNÖN PALAPELI RAKENTUU

 

Ekalla Pyrintö-kaudellasi palapelinne rakentui hitaanlaisesti. Saitte ”lottovoittona” Antti Nikkilän ennen kauden alkua. Teitä veikattiin korkeintaan runkosarjan 8. sijalle. Ensimmäiset ulkomaalaispelaajavalintanne menivät metsään, mutta kauden aikana saitte jengiin ensiksi Chris Hesterin ja sitten Kenny Lowen.

 

Kun lähdimme rekrytoimaan pelaajia kauteen, seurajohdon mielipide oli, että aloitamme kauden kahdella amerikkalaispelaajalla. En tiennyt tarkkaan Korisliigan tasoa, ja hyväksyin sen vaihtoehdon. Annoimme sillä saralla lähtökohtaisesti tasoitusta, eikä mulla ollut muutenkaan verkostoja, mitä kautta hakea amerikkalaisia.

 

Mun mielestä teimme kuitenkin hyvää duunia kauden alusta lähtien. Teimme pelillisiä valintoja, jotka toimivat parhaimmillaan hyvin, mutta vaikeuksia kohdatessamme oma kokemattomuuteni ja näköalattomuuteni tulivat esiin. Meillä oli riittämiin elementtejä pärjätä Korisliigassa kohtuullisesti, mutta minun tietotaitoni ja meidän pelilliset eväämme eivät vielä alkukaudella riittäneet.

 

Ratkaiseva tekijä, joka käänsi kurssimme 2008/09-kaudella, oli Kenny Lowen saapuminen joukkueeseen. Kenny oli omalla pelipaikallaan aivan suvereeni pelaaja. Hänen puolustuksensa, hyökkäyksensä, koko suhtautuminen peliin. Kun hävisimme, Kenny tuli ensimmäiseksi pyytämään anteeksi huonoa suoritustaan ja lupasi parantaa tekemistään jatkossa. Ja kun Kenny jatkoi omalla tyylillään riittävän kauan, myös Chris Hester nosti tasoaan pykälällä.

 

Olemassa olleet elementit pelissämme, joita kukaan ei vielä syksyllä huomannut, alkoivat Kennyn mukaantulon myötä vähitellen toimia.

 

Damon Williams oli palannut pitkältä Euroopan kiertueeltaan Tampereelle kaudeksi 2007/08, mutta Pyrintö selvisi tuolloin hädin tuskin puolivälieriin ja Damon päätti lähteä syksyllä 2008 Kotkaan metsästämään mestaruutta.

 

KTP:n peli ei kuitenkaan kunnolla klikannut missään vaiheessa, joten saitte Damonin takaisin Tampereelle helmikuussa 2009, päivää ennen siirtorajan umpeutumista.

 

Olen tuntenut Damonin jo verrattain kauan ja hänestä, jos jostakusta, näkyy se, että hän ei halua mitään muuta niin paljon kuin voittaa. Hänen motivoimisessaan ratkaisevaa on saada hänet uskomaan joukkuejärjestelmään.

 

Niissä peleissä, joissa Damon näyttää huonolta, kysymys on usein siitä, että hän ei usko pelitapaan ja sitä myötä voiton mahdollisuuteen. Totta kai hän tekee ammattilaisena ne asiat, joita häneltä vaaditaan, mutta häneltä puuttuu se viimeinen rutistus, jos hän ei usko.

 

Damon varmasti tarvitsi KTP-aikaa omiin prosesseihinsa. Uskon hänen kuitenkin huomanneen kauden aikana, että hänellä olisi Tampereella Kotkaa enemmän pelaajia ympärillään, jotka pystyisivät auttamaan häntä, ja joita hän pystyisi auttamaan: Kenny Lowe, Chris Hester, Antti Nikkilä, Antero Lehto, Olli Ahvenniemi

 

Kevät on uudelleensyntymän aikaa… ja joka kevät Korisliigassa on ”se yksi joukkue”, joka ilmoittautuu helmikuun aikana pudotuspelien mustaksi hevoseksi.

 

Damonin tultua jengiin teistä tuli liigan paras puolustusjoukkue. Pelasitte Nikkilän ja Ahvenniemen johtamaa ”kahden tornin paikkaa”. Damonin paluuottelussa voititte runkosarjaykkönen Kouvot 12 pisteellä, voititte runkosarjan viimeiset 12 peliä ja tyrmäsitte puolivälierissä Kouvot voitoin 3-0.

 

Valmentajana mulla oli jo silloin se peruskäsitys, että puolustaminen – stoppien hankkiminen – on paras tapa saada joukkue voittamaan. Jos joukkueella ei ole hyökkäyspäässä mitään struktuuria, mutta se saa stoppeja, se pystyy silti pelaamaan koripalloa ihan ok tasolla. Vastaavasti, jos joukkueella on liigan kaunein ja tehokkain joukkuehyökkäys, mutta ei niin hyvä puolustus, menestymisen mahdollisuudet ovat paljon pienemmät, etenkin keväällä.

 

Damonin paluun varmistuttua meillä oli sikäli hyvä tuuri, että saimme vastaan Kouvot, joka pelasi Jukka Toijalan alaisuudessa Korisliigan organisoiduinta ja toimivinta hyökkäyskorista. Mä katselin Kouvojen ottelutallenteita ja mietin, että mielenkiintoista, Kouvoilla on tasan yksi paikkahyökkäys, ja se on todella simppeli. Mä laskeskelin aikani, että meillä on nyt liigan pisin ja fyysisin joukkue, joten siinä voisi olla meidän keinomme horjuttaa Kouvoja.

 

Damon ei saanut harjoituksiakaan alle ennen sitä peliä, mutta urheilussa ei ole tasa-arvoa: jos joukkueeseen tulee uusi pelaaja, joka on todennäköisesti koko joukkueen paras, olisi huonoa valmennusta jättää hänet penkille. Niinpä Damon aloitti. Pelasimme muutaman minuutin miestä, kunnes siirryimme paikkaan – ja pelasimme paikkaa matsin loppuun asti. Saimme Kouvojen hyökkäyksen näyttämään todella vaikealta.

 

Pelasimme seuraavaksi vierasmatsin Lappeenrannasta. Sitä matsia edeltävänä yönä olin tehnyt päätökseni: Pyrintö olisi tästä lähtien paikkapuolustusjoukkue.

 

Se oli hurjaa katsottavaa. Näytitte viidentoista matsin ajan täysin voittamattomilta. Pieksitte vastustajanne keskimäärin 14 pisteen marginaalilla. Pyynikillekin tuli sellainen yleisöryntäys, jota olin nähnyt edellisen kerran finaalivuonna 2001.

 

Reiska Ailuksen koutsaama Kataja oli teitä paljon pienempi jengi, mutta puolivälierissä Kataja nirhasi teidät voitoin 3-1. Muistanko oikein, että sen ottelusarjan aikana siirryitte paikkapuolustuksesta mieheen?

 

Ei, kyllä me paikkaa pelattiin.

 

Me oltiin pelattu konseptillamme 15 peliä putkeen menestyksekkäästi, mutta Kataja oli ensimmäinen, joka horjutti suvereniteettiamme. He toteuttivat konseptiaan niin huolellisesti, että yksittäiset pelaajamme alkoivat seurata joitain Katajan leikkauksia vastoin pelisuunnitelmaamme, jolloin pakkimme muuttui miespuolustuksen näköiseksi match-up-pakiksi. Meillä ei ollut joukkueena kuria eikä mulla vastaavasti valmentajana työkaluja saada kurssiamme oikaistua sen sarjan aikana.

 

Voititte Hongan pronssipelissä. Antti Nikkilä palkittiin Korisliigan MVP:na, ja EM-karsintojen jälkeen Andy lähti Espanjan kakkosliigaan. Muuten lähditte täysin samalla jengillä uuteen liigakauteen.

 

IV – ENSIMMÄINEN MESTARUUS 

 

Kevään 2009 voittoputkenne ja pronssinne oli monella tapaa odottamaton, mutta nyt sait käyttöösi valmiin jengin kauden alusta asti. Minkälaisia menestysodotuksia Pyrinnön johto sinuun kohdisti pronssin jälkeen?

 

Oli Jarmon älykkyyttä antaa mahdollisimman vapaat kädet mulle. Pronssikaudellamme olimme ihan amatöörijoukkue. Meillä oli kolme pelaajaa, jotka pystyivät harjoittelemaan kahdesti päivässä. Pronssin jälkeen aloimme vähitellen kasvattaa ammattilaistemme määrää, parantaa harjoittelumme laatua ja käyttää entistä enemmän huomiota resursseihin. Jarmo varmasti näki, että minulla oli halua ja kunnianhimoa kehittää Pyrinnön koripalloilullista toimintaa, ja hän tiesi, että siinä, missä minä hoitaisin pelillisen puolen, hänellä olisi rauha hoitaa organisaatiota.

 

Entä missä määrin otit Damonin mukaan Pyrinnön joukkuekonseptin rakentamiseen? Teidän dialoginne otteluiden aikanahan oli päävalmentajavuosinasi verrattain värikästä näin ulkopuolisen silmin..

 

Me olemme ihan alusta asti arvostaneet toisiamme. Meidän välisemme dialogi on ollut hirvittävän hyvää. On ihan totta, että tuon dialogin näkee huonoimmillaan nimenomaan kentällä ja etenkin silloin, kun peli menee huonosti ja meillä on taktisia erimielisyyksiä. Kun Damon suhtautuu suurella tunteella asioihin, siitä on helppo vetää johtopäätöksiä välisestämme suhteesta.

 

Kommunikaatiokanavat olivat kuitenkin auki meidän välillämme koko kauden ajan. Mähän olin lähestulkoon rookie-valmentaja ja tiesin täsmälleen, että jos haluaisin oppia jotain tästä lajista, minun kannattaisi kuunnella hänen tasoistaan pelaajaa.

 

Mulla oli tapana viettää pitkiä iltapäiviä Damonin kotona, missä me katsottiin ottelutallenteita ja keskityttiin pragmaattisella asenteella joukkueen ongelmien ratkaisuun. Aina välillä kävi joku Damonin lapsista istumassa sylissä tai höpöttämässä jotain, jonka jälkeen palattiin taas tallenteiden pariin.

 

Damonilla on vahvat mielipiteet, mutta hän on hirveän älykäs, sekä koripalloilullisesti että muuten. Damon muuttaa kuitenkin mielipiteitään, jos hän huomaa itse jonkun toisen tietävän asiat paremmin. Sama toimi myös toisinpäin: olen oppinut Damonilta käsittämättömän paljon tästä lajista.

 

Minun oli myös opittava ”lukemaan” Damonia. Hänellä on tapana tehdä kentällä asioita, jotka tulevat koripalloilullisesta alitajunnasta. Voi olla, että hän ei osaa sanallistaa joitain ratkaisuja ennen kuin vasta pari päivää myöhemmin, jolloin valmentajallekin tulee ilmiselväksi, miksi hän teki, kuten teki.

 

Damonin koripallo-ÄO muokkasi pelaamistamme koko kauden 2009/10 ajan ja hänen avullaan tein valmentajana lopullisen siirtymän konseptivalmennuksesta joukkuevalmentamiseen. Aiemmin olin ehkä pitänyt joukkuetta ikään kuin koneena, jota konseptini pyörittää, mutta optimaalisen lopputuloksen saavuttamiseksi tarvitaan paljon enemmän.

 

Nikkilän lähdön jälkeen ”kahden tornin paikkanne” hajosi. Hanno Möttölä palasi ToPoon ja sai vierelleen Obie Trotterin, joka on yksi Korisliigan kaikkien aikojen parhaista pelaajista. Gordon Herbertin valmentamalla Hongalla oli Tuukka Kotti, Jukka Matinen ja Corey Belser, joka pääsi runkosarjan aikana pariin otteeseen syvälle Damonin pään sisään. Kouvoilla oli Ajene Moye, Ville Kaunisto, Kyle Shiloh…

 

Sanalla sanoen, Korisliigan kärki oli todella laadukas. Teitä pidettiin lähinnä ehkä kolmen mitalisuosikin – ToPon, Hongan ja Kouvojen – suurimpana haastajana. Sen sijaan te voititte runkosarjan ja tällaiset jätkät kuin Lehto, Ahvenniemi, Jesse Niemi ja Joni Harjula kehittyivät silmissä.

 

Joo, sitä oli ilo seurata vierestä. Joukkue menestyi ja samalla useat yksilöt nostivat tasoaan joukkueen sisällä. He ikään kuin saivat oivalluksia, miten omaa peliään voi kehittää, ja nuo oivallukset näkyivät innostuksen kasvuna ja nostivat joukkueen suoritustasoa entisestään.

 

Kaiken keskiössä oli Damon, joka laittoi itsensä joukkueen vanhimpana pelaajana joka ikinen päivä likoon ja vaati kaikkein eniten itseltään.

 

Pelaajat myös nauttivat toistensa seurasta. Varmaan yhteinen tekeminen ja sen myötä menestyksen saavuttaminen auttoivat pelaajia ymmärtämään, kuinka pitkälle asioita oikein tekemällä voi päästä. Mä olin etuoikeutettu, että sain seurata poikien kasvamista parhaalta paikalta.

 

Teillä oli kuitenkin vaikeat pudotuspelit. Corey Belser oli loukkaantunut, mutta matsit Honkaa vastaan olivat heitosta kiinni ja oli todella lähellä, ettette tipahtaneet jo puolivälierävaiheessa. Välierissä puolestaan KTP pisti teille todella pahasti kampoihin.

 

Molemmat sarjat päättyivät 3-1. Sekä puolivälierissä että välierissä voitimme ensimmäiset matsit kotikentän intensiteetillä, joiden jälkeen lähdimme ensimmäisiin vieraspeleihin tekemällä joitain taktisia muutoksia, jotka koituivat tappioiksemme.

 

Oikeastaan ”heräsimme” kumpaankin sarjaan vasta 1-1-tasatilanteessa. Vasta tappioiden myötä opimme, mitä meidän on tehtävä päästäksemme eteenpäin tästä sarjasta.

 

Erityisesti KTP-sarjan ratkaissut neljäs osaottelu oli esimerkki kurinalaisesta joukkuesuorituksesta. KTP:lla oli hyvin valmennettu, kova joukkue, mutta pelasimme tilanteeseen kasvettuamme sellaisella itseluottamuksella, ettei mitään järkeä. Sen matsin aikana pelaajamme ymmärsivät lopullisesti, miten paljon apua heistä voikaan olla toisilleen.

 

Sinä playoffs-keväänä jäin koukkuun valmennukseen. Sitä ei olisi tapahtunut, jos en olisi nähnyt, mitä parhaimmillaan tapahtuu, kun konsepti ja kemiat toimivat ja pelaajat luottivat toisiinsa. En sano, että kevään 2010 pelitapamme oli älykkäin mahdollinen, mutta se toimi siinä hetkessä erinomaisesti.

 

ToPon ja Pyrinnön välisiin finaaleihin kohdistui hurja ennakkohype. Eka matsi oli hakemista teille molemmille, te voititte jatkoajalla. Toisessa matsissa Kisahallissa Möttölä oli aivan pysäyttämätön ja ToPo voitti 21 pisteellä. Kolmas ottelu oli shakkia, jossa ToPo pakitti teidät päätösjaksolla kumoon.

 

Samalla tavalla kuin oli tapahtunut puolivälierissä ja välierissä, eka matsi voitettiin kotienergialla ja flaksilla – meiltä meni sisään pari heittoa, jotka ToPolta eivät uponneet. ToPollahan oli varsinaisen peliajan viimeisellä sekunnilla voittoheitto korin alta ilmassa – meidän onneksemme se ei pomppinut sisään.

 

Toinen ottelu Kisiksellä oli meiltä surkea suoritus. Keskityin kaikkeen mahdolliseen epäolennaiseen. Kiukuttelin itsekseni jostain mainosaidan paikasta, että eihän tämä tässä voi olla. ToPon ekassa hyökkäyksessä Timi Heinonen pisti kolmosen keskelle keksintöä ja Damon tuijotti minua jäätävästi. Mä mietin, että mitä Damon nyt kiukuttelee, kun mä tajusin, että jumalauta, mähän ilmoitin meidän pelaajille väärin ToPon aloitusviisikon, eihän Timin pitänyt edes olla kentällä…!

 

Se koko matsi oli ihan kauheaa. Hävetti olla kentän laidalla. Teki mieli kutistaa itsensä peukalon kokoiseksi ja hiipiä salaa takavasemmalle.

 

Kun istuin Ipen (apuvalmentaja Ilpo Rantanen) viereen bussiin matsin jälkeen, Ipe vaan totesi, että ”mitä jos ruvettais valmentamaan, ei tässä tarvi tehdä mitään muuta.” Kuten yleensä, Ipe oli ihan oikeassa.

 

Me jotenkin annettiin sen kolmannen ottelun lipsahtaa meidän käsistämme, jonka jälkeen pakkasin videoni ja menin soittamaan Damonin ovikelloa. Spekuloitiin erilaisia puolustuspelin muutoksia ja mietittiin paria villiä ideaa, joista naureskeltiin, että eihän noin voi tehdä – miten tuo nyt muka toimisi? Sen session jälkeen Damon kuitenkin sanoi: ”Me voitetaan neljäs matsi, ei mitään epäilystä.”

 

Kevään 2010 neljännen finaalin jälkipuoliskosta alkaen finaalisarja kääntyi teille. Olli Ahvenniemi söi Tyray Pearsonin itseluottamuksen. Damon antoi järkyttävästi liekaa omille puolustettavilleen keskittyäkseen Hannon ja Trotterin apupuolustukseen, eivätkä ToPon vartioimatta pelaajat saaneet vapaita heittoja sisään. Jossain vaiheessa Damon tarjosi heittopaikkoja joillekin ToPon pelaajille ihan hopealautaselta, ja aina osui rautaan. Pallo jäi Obie Trotterille, jonka oli pakko yrittää yksin.

 

Muistan hieroneeni silmiäni pariinkin otteeseen, kun komensit Jesse Niemen puolustamaan Möttölää. Ajattelin, että Pietillä on joko jäänyt putki päälle tai sitten se on todella epätoivoinen. Mutta sehän toimi ihan briljantisti. Hanno pyysi palloa itselleen ja Jessen tehtävä oli käytännössä ohjata Hanno Damonin apupuolustusta kohti nollakulmaan…

 

Joo, Damon ehdotti sitä kolmannen matsin jälkeen videopalaverissa. Mä nauroin, että mitä helvettiä, eihän tämä voi toimia. Jonkin aikaa puntaroitiin sitä ja muutamaa muuta valintaa ja sitten naurettiin yhdessä, että hei, tässä voisi olla ihan itua.

 

En edes tajunnut, kuinka isoja altavastaajia oltiin, kun lähdettiin Kisikselle neljänteen finaaliotteluun. Tajuttiin kuitenkin, että olemme keksineet jotain ihan mahtavaa. Mun ja Damonin naiivi lapsenusko tarttui sen matsin aikana kaikkiin pelaajiin.

 

Tulihan siitä myös identiteettikysymys. Hanno, Obie Trotter, Corey Smith, Tyray Pearson, Timi Heinonen… eihän meillä olisi paperilla pitänyt olla mitään jakoa ToPoa vastaan. Me oltiin Tampereella ihan tohkeissaan, että me ollaan tää haalarijengi, jolla on munaa tehdä todella epätavallisia valintoja. Jesse tiesi, mitä hänen piti Damonin kanssa tehdä, Damon uskalsi usuttaa ToPon vähän epävarmempia heittäjiä heittämään… Olli veti hirveällä itseluottamuksella. Konseptimme toimi, ja uskalsimme heittäytyä sen varaan.

 

Viides peli oli täysin yksipuolinen. Trotter teitä kiusasi ja Pearson pääsi pariin otteeseen Ahvenniemestä irti, mutta ToPon peli oli taputeltu jo viiden minuutin jälkeen. ToPo joutui tekemään ylitöitä jokaisen korin eteen. Toisella puoliajalla Hester ja Lowe juoksivat stopeistanne ylivoimaa, eikä ToPolla ollut mitään vastausta taktisiin muutoksiinne.

 

Siinä pelissä yhdistyi kaikki. Tiesimme, että meillä on voittava konsepti, kotiyleisö, Pyynikki… Kaikilla oli hurja halu voittaa, emmekä hävenneet näyttää sitä ylöspäin. Me tiesimme, että olemme parempia kuin ToPo.

 

Emme me olisi voineet kotonamme ratkaisevaa finaalia hävitä. Etenkään sen jälkeen, kun pystyttiin hakemaan neljännestä matsista voitto niin selkeästi.

 

OSA II / II JULKAISTAAN MYÖHEMMIN TÄLLÄ VIIKOLLA.

—————————————————————-

Hippromo

HIPPO TAATILA (s. 1981, Loimaa)

 

Teologian maisteri (pääaineet uskontotiede, käytännöllinen filosofia), vapaa kirjoittaja, koripalloentusiasti ja muutenkin kaikin puolin rasittava jätkä

 

Romaanit

 

”Isipappablues” (Into Kustannus, 2014)
 

Käännökset

 

G.I. Gurdjieff: ”Kohtaamisia merkittävien henkilöiden kanssa” (Sammakko, 2013)

 

Tietokirjat

 

Seuraava, musiikkiaiheinen historiikki ilmestyy alkuvuonna 2017.

 

”Pallo savessa – 50 vuotta loimaalaista korikonkarihistoriaa” (Kimmo Parikan kanssa, LoKoKo ry 2015)

 

”Susijengi – pohjolan perukoilta Euroopan huipulle” (Mika Wickströmin kanssa, Tammi 2014)

 

”Hyppyheitto – Seppo Kuuselan tarina” (WSOY, 2010)

 

Blogi

 

”Sörkan Kierkegaard” (https://sorkankierkegaardblog.wordpress.com/)

Yksi kommentti artikkeliin ”ILTAPÄIVÄ PIETIN KANSSA – OSA I / II

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s