KATSAUS SUSIJENGIN PELAAJIEN AMMATTILAISKAUTEEN 2015/16 EUROOPASSA

Koripallo

Korisliigan kevään 2016 pudotuspelit ovat edenneet välierävaiheeseen ja sarjat huipentuvat pikkuhiljaa myös kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Ulkomailla pelaavien suomalaisten ammattilaisten sivuaa juuri nyt kaikkien aikojen ennätystään. Siispä tarkastellaan Susijengin pelaajien päättynyttä/päättyvää kautta ulkomailla

 

Teksti: Hippo Taatila, Kuvat: Tytti Nuoramo

 

Johdanto: Aallonpohjasta tähän hetkeen

 

Kuten on moneen kertaan todettu, Ateenan kesän 1995 EM-kisoissa Suomen joukkueen pelaajatusinasta merkittävä enemmistö oli päättänyt kautensa kotoisessa SM-sarjassa.

 

Tarkemmin tarkasteltuna ulkomailla oli leipäänsä ansainnut joukkueen pelaajista vain sentteri Pekka ”Volkki” Markkanen, joka pelotteli pikkulapsia ja takamiehiä Unkarin liigan hopeajoukkue Zalaegerszegissa.

 

Ateenan kisat olivat merkittävä päänavaus, sillä Suomen joukkueen tappioputkesta huolimatta kansainväliset piirit heräsivät myöntämään, että kylmässä pohjolassahan osataan pelata korista.

 

1990-luvun viimeisinä vuosina Suomen maajoukkuepelaajia suuntasi pilvin pimein ulkomaille. Ennen kaikkea Saksan Bundesliigassa nähtiin suomalaisinvaasio: Markkasen lisäksi sarjassa nähtiin Martti Kuisma, Juha Luhtanen, Markku Larkio, Jussi Kumpulainen, Jari Vekkilä, Pasi Riihelä ja Maurizio Pratesi. Omaa tietänsä kulki Jyri Lehtonen, joka valitsi menestyksekkäästi ammattilaispolukseen Ranskan pääsarjan.

 

Vuosituhannen taitteen jälkeen seuraava sukupolvi teki vähitellen oman ”Finnvaasionsa”: Lehtonen, Larkio ja Pratesi jatkoivat Saksan Bundesliigassa Jukka Matisen ja Mikko Noopilan ohella, Hanno Möttölä saapui NBA:sta Espanjaan ja Italiaan, Teemu Rannikko aloitti ammattilaisuransa Italiassa ja Antti Nikkilä vaihtoi NCAA-kentät Kreikkaan.

 

Vuosituhannen alussa Suomen korismaajoukkue keskittyi pelaamaan B-divisioonaa. Tuolloin myös ammattilaiskentät hiljenivät suomalaisten osalta. Möttölä, Rannikko, Nikkilä ja Matinen kantoivat synkän Suomen soihtua Suomi-koriksen räntäsadevuosina yksinäisinä tulenkantajina.

 

Nykyaikaisen Suomi-koriksen ammattilaisuuden aallonpohja koettiin kaudella 2008/09.

 

Möttölä oli juuri lopettanut eurooppalaisella huipputasolla Aris Thessalonikin kanssa viettämänsä kauden jälkeen. Teemu Rannikko puolestaan toipui jalkavammassa BC Himkissä ja pääsi kentälle vain harvakseltaan valuttuaan seuran ulkomaalaiskiintiön pahnanpohjimmaiseksi Carlos Delfinon, Jorge Garbajosan, Maciej Lampen ja Milt Palacion taakse.

 

Petsku Koponen oli vasta vaihtanut Puolustusvoimain palveluspuvun Italian Virtus Bolognan vetimiin ja opetteli eurooppalaiseen nokkimisjärjestykseen 14 minuutin ottelukohtaisella peliajalla Serie A:ssa. Samaan aikaan Shawn Huff aloitteli ammattilaisuutta Kreikan liigan Maroussissa 4,4 minuutilla per peli.

 

Tuukka Kotti pelasi kelpo syyskauden Ranskan kakkosliigan Brestissä, mutta joutui siirtymään loukkaantumisensa jälkeen Espoon Honkaan hakemaan uutta virettä. Ville Kaunisto totuttautui kolmeen joukkueeseen kauden aikana Espanjan kolmos- ja nelosliigassa ja Sveitsin liigassa, kun taas NCAA-taipaleensa kahden vuoden jälkeen katkaissut Samuel Haanpää jäi pelipaikatta kolmivuotisen sopimuksen kanssaan solmineen Capo D’Orlandon kapsahdettua talousvaikeuksiin. Haanpää löysi sentään kevätkauden jälkipuoliskoksi pestin Ranskan kolmosliigasta.

 

Vaikka Möttölä ja Rannikko olivat kirkkaasti meritoituneimmat suomalaisammattilaiset ulkomailla, oli vuosien 2004-07 aikana kirkkaasti nähtävissä, kuinka maajoukkueen Ateenan kisoihin johdattanut sukupolvi oli siirtynyt tai siirtymässä pelikentiltä. Näin ollen suomalaispelaajia aliarvioitiin räikeästi 2010-luvun taitteessa – siitäkin huolimatta, että moni Korisliigan parhaimmistoon kuulunut pelaaja olisi vallan mainiosti voinut pelata isohkossa roolissa Euroopan parhaissa sarjoissa.

 

Vain muutama vuosi sitten Hanno Möttölä totesi, että jos Petri Virtanen olisi sattunut asumaan nuoruudestaan asti Italiassa, hän olisi pelannut vuosikymmenen Serie A:ssa. Tämä on helppo uskoa.

 

Susijengin maajoukkuemenestyksen myötä asiat ovat kuitenkin muuttuneet paremmiksi.

 

Suomalaispelaajia on tällä hetkellä kansainvälisillä kentillä yhtä paljon kuin 1990-luvun lopun huippuvuosina ja trendi on nouseva. Ainakin kolme uutta suomalaisprospektia on siirtymässä ensi kaudeksi NCAA:han opettelemaan ammattilaisuutta, kun taas NCAA:n väliin jättävien pelaajien parhaimmisto on sillä hilkulla, löytävätkö saksalaiset, italialaiset tai espanjalaiset joukkueet heidät kehitysryhmiinsä vähitellen.

 

Siihen on vielä pitkä matka, että suomalaispelaajat ovat samanlaista kauraa kansainvälisillä parketeilla kuin vaikkapa serbit tai italialaiset, mutta viiden vuoden päästä tilanne voi olla jo toinen.

 

Katsotaanpa pelaaja pelaajalta suomalaisten profiilipelaajien tekemisiä

 

Sasu Salin (191 cm, 1991, MaSu-Basket)

 

Pääsarja/ammattilaisura: Espoon Honka 2007-2010 (Korisliiga) Union Olimpija Ljubljana 2010-14 (Euroliiga, Eurocup, Adrianmeren liiga, Slovenian liiga), CB Gran Canaria 2014- (Espanjan ACB-liiga, Eurocup)

Sopimustilanne: CB Gran Canaria kevääseen 2017

 

Generalissimus Salinin ”oikeassa paikassa oikeaan aikaan”-tarina Susijengin varamiehestä Euroliigan Union Olimpija Ljubljanaan on kerrottu niin moneen kertaan, että sitä on turha enää tässä yhteydessä toistaa.

 

Nappionnistuminen kesän 2010 EM-karsinnoissa toi Salinin tilanteeseen, jossa hän pääsi pelaamaan Euroliigaa jo 19 vuoden kypsässä iässä Union Olimpijassa, joka vielä ensimmäisen kahden Salinin kauden aikana ei joutunut armottomalle säästökuurille. Vuosien 2010-12 aikana Salinin pelikovuus ja puolustuspään osaaminen kehittyivät silmittömästi. Malmin roskisdyykkari, anyone?

 

Viimeisen puolentoista Olimpijan kautensa ajan Salin oli enemmän tai vähemmän roolinsa vanki paikallaan polkevassa ljubljanalaisjoukkueessa, mutta kevään 2015 siirto CB Gran Canariaan oli toinen lottovoitto.

 

Päävalmentaja Aito García Reneses usutti Salinin pelaamaan juniorivuosien ja Hongan vuosien tavoin pallollisena, ja viime kesän maaotteluissa Sasu tiputti patinoituneimmatkin koripallotoimittajat persuksilleen ajamalla puolustajansa ohi tai jopa pelaamalla pick and rollia.

 

Sasu on lähes 25 vuoden ikään mennessä pelannut kuusi vuotta koripalloa huippuammattilaisena Euroopan korkeimmilla tasoilla (Euroliiga, Eurocup, Adrianmeren liiga, ACB) ja kehittynyt pisteeseen, jossa hän on Euroopan parhaan kansallisen sarjan pudotuspelien kotiedusta pelaavan jengin parhaita pistemiehiä, tunnettu puolustuspään pelaaja, pelätty heittäjä sekä joukkueensa suosikki.

 

Eikä sovi unohtaa, että ”Francotirador” vasta lähestyy parhaita pelivuosiaan. Parhaassa tapauksessa Sasulla on jopa mahdollisuus kaiverruttaa nimensä ACB-liigan kaikkien aikojen legendojen matrikkeliin.

 

Petteri Koponen (194 cm, 1988, MaSu-Basket)

Pääsarja/ammattilaisura: Espoon Honka 2004-2008 (Korisliiga), Virtus Bologna 2008-2012 (Italian Serie A, EuroChallenge), BC Khimki 2012- (Euroliiga, Eurocup, Venäjän Superliiga, VTB-liiga)

Sopimustilanne: BC Himki kevääseen 2017 (NBA-pykälä kesällä 2016)

 

Viimeksi kulunut vuosi on osoitus kansainvälisen huippu-urheilun nopeista suhdannevaihteluista.

 

Viime keväänä Koponen oli tuore Eurocupin mestari ja kauden 2014/15 Eurocupin ykköstähdistöviisikkoon nimetty pelaaja, johon kohdistuva jokakesäinen ”joko Koponen lähtee NBA:han”-mediarummutus oli ajankohtaisempaa ja realistisempaa kuin koskaan.

 

Kesän ’15 EM-kisojen jälkeen Himki kuitenkin toimi oletusten mukaan ja vahvisti takakenttäänsä kahdella kansainvälisen tason huipulla: Aleksei Shvedillä ja Zoran Dragicilla. Koska pallojen määrä ei monien vuosien varrella sorvattujen sääntömuutosten myötä lisääntynyt, myös Koposen peliminuutit ja pallonhallinnat – toki oletettavasti – tippuivat.

 

Jonkinlainen nollapiste nähtiin alkutalvella, kun useamman vuoden Himkiä menestyksekkäästi käskyttänyt Rimas Kurtinaitis alkoi kärsiä rima(s)kauhusta. Mailanpuristus näkyi peluuttamisen konservoitumisena. Vanhan liiton nokkimisjärjestyksessä Shved ja edelliskaudella Koposen kanssa menestyksekkäästi takakentän jakanut Tyrese Rice pelasivat käytännössä kaikki ratkaisevat minuutit.

 

Kun Kurtinaitisin lähtöpasseista ja Hanno Möttölän Saski Baskonian kauden kauhuvalmentaja Dusko ”Doc Brown” Ivanovicin saapumisesta Himkiin ilmoitettiin, ehdin jo kirota mielessäni, että yksi autoritaarinen vanhan liiton mies vaihdetaan toiseen. Ivanovic luotti kuitenkin kirkkaasti Kurtinaitista enemmän Koposeen ja eteneminen Euroliigan pudotuspeleihin kävi lähellä.

 

Viime syksyn pimeinä päivinä Urheilulehti ruoti pitkähkösti Koposen NBA-mahdollisuuksia ja analysoi häntä pelaajaksi, joka on yksi hyvä Euroliiga-pelaaja muiden hyvien pelaajien joukossa, mutta jolla ei ole samanlaisia aseita NBA-kentillä kuin vaikka Shvedillä.

 

Shved on kieltämättä Koposta nimekkäämpi pelaaja ja hänen alley oop -donkkinsa Ricky Rubion syötöstä olivat parhaimmillaan kaunista katsottavaa, mutta vastaavasti hän ei osaa kerta kaikkiaan pelata koripalloa niin hyvin kuin Koponen.

 

Siinä, missä Shved donkkaa näyttävästi, luistelee komeilla cross-overeilla puolustajistaan ohi ja latoo katukoriskolmosia liki puolesta kentästä, Koponen näkee kentän merkittävästi paremmin ja tekee joukkueen kannalta parempia ratkaisuja. Sen näki myös Ivanovic.

 

Koponen-arvostajana kiroan myös sitä, että peli on myös politiikkaa.

 

Shved eittämättä nauttii yhtä Euroliigan kovimmista palkoista. Ivanovicille Shvedin kaltaisten staran peluuttamatta jättäminen olisi sama kuin sahaisi oksaa, johon yrittää hirttäytyä – seurajohto reklamoisi, fanit elämöisivät, Shved nakkelisi niskojaan, Andrei Kirilenko kääntyisi haudassaan vaikkei ole edes kuollut.

 

Siksipä Koponen on omanlaisensa dilemman edessä.

 

Koponen, Shved, Dragic sekä Rice jatkavat kaikki Himkissä myös ensi kaudella. Näillä näkymin Himki on vahvasti ehdolla myös Euroliigaan ens kaudeksi.

 

On mahdotonta, että Shved tyytyisi päättyvää kautta pienempään rooliin. Rice ja Dragic ovat puolestaan minuuttinsa ansainneet. Tässä kontekstissa Koposen ainoa mahdollisuus on treenata entistä kovemmin ja enemmän, pelata entistä paremmin ja lunastaa minuuttinsa pelillisillä otteillaan.

 

Mutta kuten jokainen Euroliiga-koripalloa seuraava tietää, kaikki ei ole kiinni vain Koposesta. Kaksi ohiheittoa ja menetys ensimmäisen kahden peliminuutin aikana voi haudata miljoonamiehenkin penkille matsin ajaksi. Kurtinaitis teki tätä yhtenään.

 

Itse olen pyöritellyt mielessäni mahdollisuutta, jossa Koponen käyttäisi buy out -pykälänsä ja siirtyisi ACB-liigan ylemmän keskitason jengiin, joka pelaa myös Eurocupia, ja jossa Koponen olisi ”avaimet käteen”-tyylillä joukkueensa johtaja. Tässä on kuitenkin kaksi ongelmaa:

 

A) Raha. Miksi luopua järisyttävän hyvästä Himki-sopimuksesta? Paavo Haavikko kirjoitti, että jos ei ole rahan kanssa tekemisissä, siitä ei sovi myöskään puhua – joten siksi, hippinä, vaikenen.

 

B) Siirtyminen toiseen ympäristöön vuosi ennen sopimuksen umpeutumista saattaisi näyttäytyä haasteen edessä luovuttamiselta, vaikka se tietäisi enemmän peliaikaa ja vastuuta. Lisäksi Euroliigan vaihtaminen Eurocupiin nostattaisi kulmia.

 

Huippu-urheilijan ura on lyhyt. Koponen täytti tämän vuoden huhtikuussa 28 vuotta. Lyhyellä matematiikalla Petterille voi povata 4-6 vuotta maailman huipputasolla, joista suurella todennäköisyydellä ainakin yksi Himkissä.

 

Koponen on monesti todennut, ettei NBA ole hänelle pakkomielle. Hyvä niin. Parempi kausi merkityksellistä Euroliiga-palloa kuin 82 matsia pläräystä Philadelphia 76ersissä.

 

Jotain kuitenkin indikoinee se, että Koponen on joutunut vastaavanlaisten haasteiden eteen kerta toisensa jälkeen uransa aikana, ja että hän on aina onnistunut kääntämään vaikeudet voitokseen. Uskon, että niin käy jatkossakin.

 

Shawn Huff (198 cm, 1984, ToPo)

Pääsarja/ammattilaisura: Espoon Honka 2001-2004 (Korisliiga), Valparaiso Crusaders 2004-2008 (NCAA), Maroussi 2008-2009 (Kreikan liiga, Eurocup), BC Kavala/Panorama 2009-2011 (Kreikan liiga), Forli 2011-2012 (Italian Serie B), Vanoli Cremona 2012-2013 (Italian Serie A), Forli 2013 (Italian Serie B), Ludwigsburg 2013- (Saksan Bundesliiga, Eurocup)

Sopimustilanne: Sopimus Ludwigsburgin kanssa päättyy kevääseen 2016

 

Olen seurannut käytännössä jokaisen Susijengi-pelaajan kehityskaarta heidän juniorivuosistaan asti. Viimeisten vuosien aikana erityisesti Huhvi on tuottanut minulle suurta iloa.

 

Kelpo Valparaison yliopistovuosien jälkeen Huhvilta kesti muutaman vuoden ajan löytää paikksan Euroopassa. Shawn pelasi Kreikan liigasta Italian kakkosliigan kautta Italian Serie A:han, joutui väärän roolituksen uhriksi, menetti pelihuumorinsa ja joutui palamaan uudelleen tasolleen Italian kakkosliigassa.

 

Saksan Bundesliigan Ludwigsburgiin päästyään Huhvi on päätynyt optimaaliseen veteraanipelaajan ympäristöön. Coach John Patrickin jengi pelaa grind and hustle -mallin koripalloa, johon Huhvi sopii sinikaulusroolipelaajana täydellisesti.

 

Huff on eliittiluokan puolustaja, jolla on luotettava heitto, korkea peliäly ja oikea asenne. Turvalliseen ympäristöön päästyään hän on ollut alati tärkeämpi pelaaja joukkueelleen. Hyvään ympäristöön päästyään Huhvista on tullut Eurocupin keskitason joukkueen luottolaitahyökkääjä – hänen tasoisensa pelaajat ovat olleet Suomessa harvassa.

 

Huhvi pelaa paraikaa uransa parhaita kausia. Hän on menettänyt nuoruuden vuosiensa kimmoisuutta, mutta pystyy puolustamaan isompia pelaajia kuin ennen Saksaan siirtymistään, eikä ota enää samanlaisia puolustuksellisia riskejä kuin Susijengin ensimmäisinä A-divisioonavuosina.

 

Vaikka Huhvin sopimus Ludwigsburgin kanssa umpeutuu tähän kevääseen, hän on osoittanut ”glue guyn” ominaisuutensa Bundesliiga-tasolla. Siksi olen levollisin mielin Susijengin kipparin työllistymisestä.

 

Huhvilla on kyky pelata halutesaan Bundesliiga/Eurocup-tasolla tehokkaasti myös seuraavat 3-4 kautta. Samaan aikaan hän tulee olemaan Susijengissä yksi ylemmän rivitason ratkaisijoista.

 

Gerald Lee jr. (208 cm, 1987, UU-Korihait)

Pääsarja/ammattilaisura: UU-Korihait 2004-2006 (Korisliiga), Old Dominion Monarchs 2006-2010 (NCAA), Snaidero Udine 2010-2011 (Italian Serie B), Prima Veroli 2011-2012 (Italian Serie B), KK Buducnost Podgorica 2012-2013 (Eurocup, Adrianmeren liiga, Montenegron liiga), CSU Asesoft Ploiesti 2013-2015 (Eurocup, Romanian liiga), CB Murcia 2015 (Espanjan ACB-liiga), Steaua 2015 (Eurocup, Romanian liiga)

Sopimustilanne: Ei sopimusta

 

Vapautuneena ja terveenä pelatessaan Junnu Lee kuuluu kaikkien aikojen suosikkipelaajieni listaan.

 

Parhaimmillaan Junnu tulee matsiin itsevarmana päätään nyökkien ja rintaansa takoen, pyytää palloa pyytämällä sisälle ja pyörähtelee vanhan liiton tukijalkaliikkeillä tilaa itselleen. Sitten pump fake, baby hook sisään tai ristiaskeleella levyn kautta hattu naulaan, NBA- ja Euroliiga-tason sentterit Jonas Valanciunasista Esteban Batistaan autuaasti kaffeelle ja kermaa ja sokeria kanssa, kiitos.

 

Koris on itseluottamuslaji ja parhaimmillaan Junnu pelaa yhtä kovalla itseluottamuksella kuin Petsku ja Sasu – kysykää vaikka Roy Hibbertiltä. Mutta jos jaloissa painaa ja selkä kolottaa, Junnun pelillä on taipumus puuroutua.

 

Junnu aloitti ammattilaisuransa hyvillä kausilla Italian kakkosliigassa, jonka jälkeen hän on pelannut pääosin Montenegron ja Romanian mitalisuosikeissa. Ratkaisu on ollut epäortodoksinen, mutta perusteltavissa.

 

Romanian liiga tuskin on Korisliigaa tasokkaampi, eli jossain määrin osa Leen kapasiteetista on jäänyt käyttämättä. Toisaalta köykäisemmät pelit Romaniassa ovat mahdollistaneet pääasiallisen keskittymisen Eurocupiin, missä Junnu on pelannut edustavasti kaudesta toiseen.

 

Jonkinlaista osviittaa antoi myös Junnun piipahdus Espanjan ACB-liigan Murciassa vuosi sitten. Ensimmäiset Espanjan viikot sujuivat Junnulta jonkinlaisessa alkushokissa, mutta asioiden loksahdeltua uomiinsa ja Murcian ykkössentterin palattua sairastuvalta Junnu osoitti kykenevänsä pelaamaan rotaatiominuutteja myös Romanian liigaa merkittävästi parempitasoisessa liigassa.

 

Syksyn 2015 suuri loukkaantuminen toi Junnun tietyllä tavalla tienristeykseen. Vaikka vakavaa loukkaantumista ei haluaisi yhdellekään pelaajalle missään vaiheessa tämän uraa, Junnulle on ainakin tarjoutunut aikaa kaavioida ammattilaisuransa jälkipuoliskoa.

 

Silminnäkijähavainnot Stadista kertovat myös hyvää: Junnun huhutaan olevan jo nyt huippukunnossa.

 

Seurajoukkueuran suhteen kysymys kuuluu lähinnä, mikä on Junnun tavoite.

 

A) Viime kausien perusteella olisi hyväksi todettu ratkaisu operoida tulevillakin kausilla Itä-Euroopan sarjojen kärkijoukkueissa, jotka pelaavat myös Eurocupia tai Euroliigaa. Niin kauan kuin Junnu pysyy ehjänä, hän on tällä reseptillä hyvä instant scoring -pelaaja Susijengiin.

 

B) Potentiaaliltaan Junnu on ehdottomasti ACB/Serie A/Bundesliiga -tason runkopelaaja. Romanian ja Montenegron vaihtaminen vaikkapa Serie A:han vaatisi kuitenkin Junnulta mukautumista intensiivisempään peli- ja harjoittelutapaan kuin tähän asti – tästä osviittana toimi jo kevät ’15 Murciassa.

 

Kuten Huhvin tapauksessa, myös Leellä riittää halukkaita työnantajia ja tie on miehelle avoin.

 

Erik Murphy (208 cm, 1990, St. Mark’s)

Pääsarja/ammattilaisura: Florida Gators 2009-2013 (NCAA), Chicago Bulls 2013-2014 (NBA), Utah Jazz 2014 (NBA), Austin Spurs 2014-2015 (D-League), Besiktas JC Istanbul 2015-2016 (Turkin TBL-liiga, Eurocup), Büyükcekmece 2016 (Turkin TBL-liiga)
Sopimustilanne: Sopimus Büyükcekmecen kanssa päättyy kevääseen 2016

 

D-liiga on nykyaikaisen joukkuekoripallon luutarha, mutta NBA:ssa kaudella 2013/14 pelatun kokonaisen 56 peliminuutin jälkeen ”Susi-Erkillä” oli yksi tehtävä Austin Spursissa kaudella 2014/15 – saada pelituntumansa takaisin.

 

Montpellierissä esiintyikin kesällä 2015 aivan eri Erkki kuin vuotta aiemmin Bilbaossa; liikkuva, fyysinen ja nykyaikaisen koripallon lainalaisuuksiin sopeutuva stretch four, joka oli vielä ajoittain pihalla susipakissa, mutta korvasi lapsuksensa kovalla yrityksellä ja onnistui korinteossa sekä selkä että kasvot koria kohti.

 

Euroneitsyyden menettäminen Besiktasissa Henrik Dettmannin ja Lassi Tuovin alaisuudessa oli Erkille paras mahdollinen tilanne. On sääli, että Dettmann joutui lähtemään Istanbulista, koska Erkki olisi saanut hänestä isällisen tuutorin eurokoripallon saloihin.

 

Büyükcekmekkecekmekcmessä (onnea vaan ääntämiselle sinne Urheiluruutuun, AJ Sipilä) Murphy on käytännössä ensimmäinen iso mies penkiltä. Pelaajaa seuranneet tahot kertovat, että sileästi sujuneen Besiktas-syksyn aikana uudessa seurassaan Erkki ei ole parhaassa mahdollisessa tilanteessa; hänellä on amerikkalaispelaajan paineet harteillaan, vaikkei hän ole vielä mukautunut eurokoripalloon.

 

Kuten kuka tahansa ammattilainen, myös Murphy kaipaa hyppysellisen tuuria ensimmäisinä ammattilaiskausinaan. Oikea valmentaja, oikea liiga, terveyttä – nämä eivät ole itsestäänselvyyksiä.

 

Suomalaisittain olennaista on se, että Susi-Erkki on kuin eurooppalaiseen korikseen nakutettu iso pelaaja, joka on Susijengissä tehnyt vaikutuksen konseptiin ja joukkueeseen sitoutuneena ammattilaisena.

 

Jos – ja kun – Erkistä kehittyy Euroliiga-tason aloitusviisikon pelaaja, on hän Susijengissä se pelaaja, joka on lähimpänä viime vuosikymmenen Hanno Möttölää. Se tekee Erkistä elintärkeän vahvistuksen Susijengin isoon päähän.

 

Jamar Wilson (185 cm, 1984, Our Saviour New American School)

Pääsarja/ammattilaisura: Albany 2002-2007 (NCAA), Verviers-Pepinster 2007-2008 (Belgian liiga), Belgacom Liège 2008-2009 (Belgian liiga), Okapi Aalstar 2009-2010 (Belgian liiga), Espoon Honka 2010-2011 (Korisliiga, VTB-liiga), Cairns Taipans 2011-2014 (Australian NBL-liiga), Adelaide 36ers 2014-2015 (Australian NBL-liiga), SPO Rouen 2015 (Ranskan ProA), Partizan Belgrad 2015-2016 (Adrianmeren liiga, Serbian liiga).

Sopimustilanne: Sopimus Partizanin kanssa päättyy kevääseen 2016

 

Australian ja Ranskan pääsarjoissa luotetaan ”paneurooppalaista”, taktista koripallo-osaamista enemmän yksilöpelaajien taitoon ja atleettisuuteen. Wilsonin näytöt NBL:ssa ja Pro A:ssa ovat kiistattomat ja kertovat hänen yksilötaidoistaan.

 

Ensimmäisellä Partizanin kaudellaan Wilson on osoittanut pysyvänsä tekemään taikoja myös ”perinteisemmässä” eurojoukkueessa – hänen Skip To My Lou -henkinen pelaamisensa saattaa saada balkanilaiset valmentajat ja koripallopuristit raivon partaalle, mutta se toimii, mikä toimii.

 

Kansalainen Wilson sai passinsa täsmälleen oikeaan aikaan Teemu Rannikon jäätyä Susijengistä sivuun. Murphyn tavoin Wilsonilla on vielä paljon opittavaa Susijengi-konseptista, mutta hän pystyy tuomaan yksilötaidoillaan ja omistautumisellaan merkittävästi iloa maajoukkueeseen tulevina vuosina.

 

Siinä, missä Murphy on vasta aloittanut ammattilaisuransa, on Wilson jo viimeisillä ammattilaisvuosillaan. Sitä tärkeämpi pelaaja Jammu on Susijengille. Kovien pelien kokemus näkyy.

 

Kaikesta välittyy, että Suomi-paidassa pelaaminen on Jammulle todellinen kunnia-asia. Näin ollen myös jokainen kausi, jonka hän pelaa eurooppalaisella huipputasolla, on Susijengille elintärkeä.

 

Wilson onnistui Rouenissa, hän onnistui EM-kisoissa, hän onnistuu Partizanissa – työnantajia riittää kyllä.

 

Matti Nuutinen (200 cm, 1990, Ura Basket)

Pääsarja/ammattilaisura: Kouvolan Kouvot 2007-2010 (Korisliiga), Salon Vilpas 2010-2011 (Korisliiga), Loimaa Bisons 2011-2015 (Korisliiga, Eurocup, VTB-liiga), Arkadikos BC 2015-2016 (Kreikan liiga)

Sopimustilanne: Sopimus Arkadikosin kanssa päättyy kevääseen 2016

 

Roope Ahonen (187 cm, 1990, Salon Vilpas)

 

Pääsarja/ammattilaisura: ToPo 2007-2009 (Korisliiga), Salon Vilpas 2010-2012 (Korisliiga), Solna Vikings 2012-2013 (Ruotsin Basketligan), Borås 2013-2014 (Ruotsin Basketligan), Loimaa Bisons 2014-2015 (Korisliiga, VTB-liiga), Kolossos Roudou 2015-2016 (Kreikan liiga)

Sopimustilanne: Sopimus Kolossosin kanssa päätyy kevääseen 2016

 

Itsestäänselvyydet ensin:

 

Kreikan liiga on rakenteeltaan ”klassinen” eurooppalainen huippusarja, jossa on kaksi jättiläistä ylitse muiden (Olympiakos, Panathinaikos), kolme Eurocup-tason haastajaa (Aris, PAOK, AEK) sekä koko joukko EuroChallenge-tason keskikastin/Korisliigan kärkikaartin tason jengejä.

 

Vielä taannoin, kun Möttölä, Nikkilä ja Huff pelasivat Kreikassa, Kreikan liigan pääsemistä pidettiin suomalaisittain likimain käsittämättömänä suorituksena. Se, että kaksi Susijengin vaihtopelaajaa ovat päätyneet Kreikan liigan joukkueiden rotaatiomiehiksi kertoo omaa kieltään Suomi-koriksen kehityksestä ja arvonnoususta.

 

Matti Nuutinen oli päättyneellä runkosarjakaudella Arkadikosin kolmanneksi paras pistemies. Tärkeää on myös huomata, että Arkadikos ei ollut lattiamoppi, vaan kilpailukykyinen joukkue.

 

Nuutisen valmius pelata kansainvälistä palloa ei tullut minulle yllätyksenä. Aina junnumaajoukkueista ja Korisliiga-läpimurtokaudestaan 2011/12 alkaen Nuutinen on vakuuttanut nimenomaan pelivalmiudellaan.

 

En ollut yllättynyt, kun Nuutinen nousi kentän parhaiden pelaajien joukkoon Shawn Huffin virhevaikeuksien myötä Bilbaon Turkki-ottelussa, enkä yllättynyt, kun Mäyrästä leivottiin uusi yleisönsuosikki Kimmo Muurisen manttelinperijänä Montpellierissä viime kesänä. Siksi EM-kisojen jälkeen suurin jännitysmomentti oli, missä Nuutinen aloittaa ammattilaisuransa.

 

Kirjoitin jo syksyllä, että Kreikan liigan alemman keskikastin jengiin päätyminen oli Nuutiselle hyvä tilaisuus, koska tiedossa olisi välittömästi peliaikaa ja vastuuta. Arkadikosissa Matti on ollut ”näyteikkunassa” ja vastannut hyvin haasteeseen.

 

Odotuksissani myös on, että scoutit ja koutsit ovat huomanneet Nuutisen pelivalmiuden. Hänelle lienee jatkossa tiedossa pykälää kovempi joukkue, napsun parempi palkka ja entistä haastavampi ammattimaisemmassa organisaatiossa. Pelkkää voittoa.

 

Mitä Ahoseen tulee, Kreikka-komennus tuli mulle yllätyksenä. Siitä en yllättynyt, että Roope pärjäsi.

 

Roope ei ole Koposen tasoinen pallonkäsittelijä eikä Salinin tasoinen pakki, ja luonteeltaan hän on skoraaja pointin ruumiissa. Hänellä on kuitenkin merkittävät, omat vahvuutensa. Hänellä on luontainen kyky pelata vastustajaa kuin vastustajaa vastaan henkselit paukkuen ja takinnapit lantiota myöten auki, että mulle se pallo ja teen korin.

 

Juuri tälläkin hetkellä Roope Ahonen odottaa Kreikan liigan pudotuspelejä 21,3 minuutin, 7,0 pisteen ja 3,3 syötön ottelukeskiarvoilla.

 

Tsekatkaa nuo numerot uudestaan. Teemu Rannikko teki samat numerot viimeisellä Italian kaudellaan 2011/12.

 

Susijengissä Nuutinen on lunastanut roolinsa ”uutena Muurisena”, energiapelaajana ja linkkinä tämän hetken 1995-1997 syntyneiden laituriprospektien ja Shawn Huffin välillä.

 

Ahonen tuskin tulee nousemaan Koposen, Salinin ja Wilsonin (ja Rannikon?) rinnalle Susijengin takakentän eturiviin, mutta hän on parhaimmillaan jokerikortti. Ja Kreikassa pelaaminen on vain hyödyksi hänen kehitykselleen.

 

Suomalaispelaajat ja NCAA

 

Toisin kuin tämän hetken muotoilut kertovat, suomalaispelaajien joukkosiirtymä NCAA:han ei ole uusi ilmiö. Pikemminkin trendit ovat syklisiä.

 

Edellisen kerran suomalaisia nähtiin joukoittain NCAA:ssa vuosituhannen taitteessa Hanno Möttölän menestyksen myötä. Mikko Noopila pelasi New Mexico Statessa, Antti Nikkilä Valparaisossa, Iiro Tenngren Middle Tennesseessä, Tuukka Kotti Providencessa.

 

Seuraavassa aallossa taalainmaille menivät mm. Olli Ahvenniemi, Esa Mäki-Tulokas, Sami Pekkola, Shawn Huff, Mikko Niemi, Cedric Latimer, Samuel Haanpää ja Mikko Koivisto. Huippuprospektit kehittyivät hyvälle eurooppalaiselle tasolle, roolipelaajat useimmiten yksipuolistuivat. Joidenkin pelipaikka muuttui tyystin, kuten Tuukka Kotin, joka lähti itärannikolle takamies-laiturina, mutta palasi sieltä sentterinä.

 

Viime vuosikymmenen puolivälissä vallitseva trendi oli, että parhaat suomalaisprospektit eivät saisi lähteä NCAA:han. Mihailo Pavicevic muistutti alituiseen, että jos Kotti olisi jäänyt Eurooppaan, hänestä olisi tullut uusi Dejan Bodiroga. Pelaajia peloteltiin liian yksipuolisella harjoittelulla, liian kovalla peli-intensiteetillä, ymmärtämättömillä valmentajilla – muistakaa, mitä kävi Jari Vanttajalle ja Joonas Suotamolle!

 

Tällä hetkellä tuulen suunta on toinen.

 

Suomi-korisympyröissä liputetaan avoimesti NCAA:han siirtymisen puolesta. Tämä ei ole ihme; onhan esimerkiksi HBA-Märskyn ja juniorimaajoukkueiden valmennusjohtoon siirtynyt Möttölä ylistänyt monta kertaa NCAA:ta ylivertaisena paikkana oppia koripalloilijaksi ja ammentaa ainutlaatuisesta koripallokulttuurista.

 

Keskusteluun nostetaan monesti myös Susijengin pelaajien NCAA-tausta: Slovenian kisoissa Susijengin kahdestatoista pelaajasta kahdeksan oli pelannut yliopistokoripalloa, Espanjan MM-kisoissa seitsemän, Montpellierissäkin kuusi.

 

NCAA-järjestelmän toimivuutta voidaan perustella silläkin, että kun vielä puoli vuosikymmentä sitten Ruotsista puhuttiin ”nuorten koripalloilijalupausten Eldoradona”, voi Christophe Neyn ansiokkaasti keräämää listaa selailemalla huomata, että Eurooppaan jääneistä Ruotsi-prospekteista ei lopulta tullut kaksisia pelaajia.

 

Kenties suurin ongelma vuosituhannen taitteessa oli siinä, että suomalaisilla valmentajilla ja pelaajilla ei ollut riittävästi tietotaitoa valita kouluja oikein. Tämä tarkoitti vääriä roolituksia, itseluottamuksen menettämistä, turhautumisia. Tähän(kin) on syntynyt vastaukseksi HBA-Märsky, joka korostaa henkilökohtaisesti räätälöityjen koulupolkujen merkitystä ja pelaajan valintojen kunnioittamista.

 

Toki NCAA:han lähtö on riski, mutta huippu-urheilijaksi ryhtyminen on riski ja elämä on riski noin ylipäätään.

 

Petteri Koponen ja Sasu Salin ovat esimerkkejä Euroopassa huipulle kehittyneistä urheilijoista, mutta Joonas Cavénin ja Iikka Mäen tiet ovat olleet vähemmän ruusuiset.

 

NCAA:ssa on kenties vastassa armoton harjoitteluympäristö ja ”do or die”-mentaliteetti, mutta vieläkin suuremmat menestyspaineet ovat Euroopan huippujengien akatemioissa, joissa teini-ikäisistä maitoviiksistä pyritään koulimaan huippuja minimiajassa.

 

Koska Susijengiä pidetään prosessina eikä projektina, on NCAA perusteltu valinta. Tämän hetken NCAA:n suomalaisista ei odotetakaan vastuunkantajia hetkessä, vaan hiljalleen, ajan myötä, vuosien kuluttua – jopa sillä ymmärryksellä, että NCAA:han lähetetyistä pelaajista osa lopettaa koripallon ja ryhtyy Chewbaccaksi.

 

Vuosikymmenen loppua ajatellen NCAA:sta on hyvää vauhtia tulossa vastuunkantajia Susijengiin.

 

Lauri Markkanen on taidoiltaan jo nyt Susijengin rotaatiomies. Arizonaan siirtyminen tarkoittaa pelillisesti ja harjoitusympäristön suhteen samaa kuin Euroliiga. Toinen valmis Susijengin rotaatiomies on Alex Murphy – niin kauan kuin hän pysyy kunnossa, toisin kuin on ollut laita kahden viimeisen seurajoukkuekauden ajan. Pysy ehjänä, Alex!

 

Laurin ja Alexin jälkeen lähimpänä Susijengi-paikkaa lienee juuri nyt Oskar Michelsen. Pomminvarmana heittäjänä Oskun on opeteltava heittämään aina paikan vapautuessa kohteliaan ekstrasyötön sijaan, kun taas pakkipäässä tarvitaan sekä lisää voimaa että nopeutta.

 

Kaiken kaikkiaan näen Oskun lähitulevaisuudessa nuorena versiona myöhempien aikojen Jukka Matisesta – nelospaikan puolustaja ja kaarella heittäjä, joka osaa viimeistellä hyvistä asemista myös lähempää koria.

 

Mitä muihin NCAA:ssa pelaaviin suomalaisiin tulee, on liian aikaista arvioida, miten heidän potentiaalinsa aktualisoituu. En kuitenkaan liioittele sanoessani, että näen jokaisessa suomalaisessa NCAA-pelaajassa mahdollisen tulevaisuuden rotaatiopelaajan Susijengiin.

 

Suomalaisvalmentajat ulkomailla

 

Kierrätetään mantraa: mitä useampi suomalaispelaaja pelaa ammatikseen maan rajojen ulkopuolella, sitä parempi Suomi-koriksen kehityksen kannalta.

 

Suomi-koutsien suhteen tilanne on sama. Pohjolan koutsit pystyvät kehittymään pisteeseen X valmentamalla, kouluttautumalla ja intohimolla, ja on perusteltua väittää, että suomalaiskoutsit tekevät resursseihinsa nähden kenties parasta työtä Euroopassa. Silti uuteen ympäristöön pääseminen palkitsee aina.

 

Vaikka Dettmannin aika Besiktasissa jäi lyhyeen, Tuovi vakuutti organisaation johdon omalla osaamisellaan. Tämä oli aikamiehen suoritus, koska useinkin valmentajanvaihdosten tapauksessa pöytä puhdistetaan vanhasta.

 

Tuovi teki kuitenkin vaikutuksen ja sai jäädä. Tämä on erinomainen asia.

 

Tuovi on yhä alle 30-vuotias, eikä kohteliaalla, hiljaisella suomalaisnuorukaisella ole tiedossa äkillistä nousua pääkoutsin postille eurooppalaisella huipulla. Tuovi tekee kuitenkin päivittäin töitä eurooppalaisella huipputasolla ja valmistautuu askel askeleelta vastuullisempaan rooliin.

 

Hyvässä tilanteessa on myös Tuomas Iisalo, joka vasta viiden valmennetun otteluun varmisti kaksivuotisen jatkodiilin – seuran mukaan riippumatta siitä, tipahtaako Crailsheim Merlins 2-Bundesliigaan vai jatkaako ylimmällä sarjatasolla.

 

Tietenkin, koska kyse on tulosurheilusta, on Loviisan Malcolm Gladwellilla tähtäin selässä – jos tulosta ei tule, seura näyttää ovea. Kaksivuotinen pahvi merkitsee kuitenkin sitä, että Iisalolla on luottoa rakentaa joukkue oman valmennusfilosofiansa mukaisesti niin, että kypsät hedelmät olisi poimittavissa kevään 2018 haminoilla.

 

Ei sovi unohtaa myöskään Tanskan maajoukkuekoutseja Ville Tuomista ja Pieti Poikolaa, käsitteen aseman Saksan Bundesliigassa saanutta Gordon Herbertiä sekä tutkan alapuolella Saksassa koutsaavaa Danny Janssonia.

 

(Listaan voitaneen muutaman vuoden säteellä lisätä myös Teemu Rannikko, joka lienee ainoa suomalainen, joka voisi tältä istumalta soittaa Euroliiga-jengin johtoon ja ilmoittaa, että mäpä muuten haluan teille apukoutsiksi.)

 

Lisäksi jokainen maan rajojen ulkopuolelle päätyvä suomalaisvalmentaja lisää todennäköisyyttä sille, että yksi suomalaispelaaja työllistyy.

 

Nöyriä toiveita seurajoukkuekaudelle 2016/17

 

Toiveeni ja oletukseni on, että kaikki Suomen rajojen ulkopuolella kaudella 2015/16 pelanneet pelaajat ja valmentaneet valmentajat saisivat jatkaa ulkomailla niin halutessaan myös ensi kaudella. Lisäksi haluan nostaa pari Korisliiga-pelaajaa käsittelyyn.

 

Kaikki osoittaa siihen suuntaan, että Tuukka Kotin Bisons-kaudet ovat ohi. En usko Tuukan ripustavan vielä tossujaan naulaan, mutta loppumetrejä viedään kuitenkin. Keväällä Kottia kosiskeltiin Serie A:han, ja jos tarpeeksi hyvä tarjous tulee, toivon Kotin tarttuvan täkyyn.

 

(On muuten absurdia, että siinä, missä Suomessa Kottia aina parjataan milloin liian hitaaksi, milloin liian pehmeäksi, milloin liian epävarmaksi jine. jne., häntä arvostetaan maan rajojen ulkopuolella merkittävästi.)

 

Anton Odabasin suon jatkavan kehitystään Turkissa 4-5-paikkojen pelaajaksi. Turkin kakkosliigan kova taso ja maan autoritäärisempi valmentaminen pakottavat Odaa tekemään Korisliiga-ympyröitä kovemmin töitä ja keskittymään esimerkiksi puolustuspelinsä hiomiseen, mikä on ollut miehen akilleenkantapää vuosien ajan.

 

Vielä kun ensi kaudella ei tulisi Hilton Armstrong nyysimään kaikkea peliaikaa.

 

Viime syksynä Alexander Madsen vaikutti polkevan paikallaan, mutta puolivälierien häikäisevä pelillinen esitys yhdistettynä kypsyyden osoituksiin Ville Kauniston ollessa sivussa kertoi hyvää.

 

Madsenilla on toki vielä pari napsausta kehitysvaraa myös Korisliigan tasolla, mutta koska kyse on 21 vuotta täyttäneestä kansainvälisen tason potentiaalin isosta miehestä, haluaisin nähdä hänen siirtyvän ulkomaille mahdollisimman pian – ennen kaikkea jengiin, jossa MadZenillä on mahdollisuus pedata omalla työnteollaan rotaatiopaikka.

 

Saksan 2-Bundesliigan kärkijoukkue? Italian LegaDuen keskikasti? Espanjan LEB Gold?

 

Mikko Koivistolle toivon terveen ja kesän ajan rauhaa löytää itselleen hyvä peliympäristö. Kahden rikkinäisen kauden jälkeen Koivisto ei ole päässyt kunnolla vauhtiin, mutta päättyneelläkin ”huonolla” kaudella Koivisto heitti 23 minuutin ottelukohtaisessa peliajassa 6,6 pistettä matsia kohden 39% kolmosprosentilla.

 

Koivistolla on edelleenkin lokeronsa myös kansainvälisissä karkeloissa, jos oikea jengi löytyy ja mies pysyy ehjänä.

 

Joonas Cavénin ja Carl Lindbomin suhteen kansainvälistä potentiaalia löytyy, mutta Madsenin tavoin kummallakin on kehityttävää Korisliigan tasolla. Molemmat ovat mahdollisia tulevaisuuden Susijengi-rotaatiomiehiä, mutta totuus myöskin on, että nuoremmat samojen pelipaikkojen pelaajat hengittävät niskaan.

 

Seuraavat pari vuotta näyttävät, päätyvätkö Cavén ja Lindbom kansainvälisille estradeille, vai tuleeko heistä Korisliigalle uutta eturiviä.

 

——————————————————————–

Hippromo

HIPPO TAATILA (s. 1981, Loimaa)

Teologian maisteri (pääaineet uskontotiede, käytännöllinen filosofia), vapaa kirjoittaja, koripalloentusiasti ja muutenkin kaikin puolin rasittava jätkä

 

Romaanit

 

”Isipappablues” (Into Kustannus, 2014)

 

Käännökset

 

G.I. Gurdjieff: ”Kohtaamisia merkittävien henkilöiden kanssa” (Sammakko, 2013)

 

Tietokirjat

 

”Pallo savessa – 50 vuotta loimaalaista korikonkarihistoriaa” (Kimmo Parikan kanssa, LoKoKo ry 2015)

 

”Susijengi – pohjolan perukoilta Euroopan huipulle” (Mika Wickströmin kanssa, Tammi 2014)

 

”Hyppyheitto – Seppo Kuuselan tarina” (WSOY, 2010)

 

Blogi

 

”Sörkan Kierkegaard” (https://sorkankierkegaardblog.wordpress.com/)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s