KORISLIIGAN RUNKOSARJAKEVÄÄN 2016 KATUPÖLYT, KATSAHDUKSIA PUDOTUSPELEIHIN JA VIRALLINEN KAUDEN PARHAIDEN PELAAJIEN PALKITSEMINEN

Koripallo

Aivan kuten talvipäivänseisaus muuttuu hiljalleen hiipiväksi kevääksi ja eilispäivän punkbändit tekevät mainostelevision viihdeohjelmissa hätäisiä comebackeja alkoholisoituneina mahamiehinä, on jälleen yksi Korisliigan runkosarjakausi kiertynyt vääjäämättä umpeen. Jotta tämäkin blogi toimisi rinnakkaistodellisuuden ruotimisen ja iänikuisen nostalgian lisäksi myös nykyhetken kommentaarina, on syytä pälyillä ajankohtaisuuksia.

 

Teksti: Hippo Taatila, Kuva: Tytti Nuoramo

 

I – Kotkasta ja Lapuasta

 

Vaikka KTP onnistui puristamaan kalkkiviivoilla koneestaan riittävät tehot yltääkseen Lapuan Kobrien ohi putoamisviivan yläuolelle ja piipahti käytännössä parin onnistuneen heiton päässä paikasta puolivälierissä.

 

Tällä hetkellä Suomen Baltimoressa voidaan ilmeisesti hengähtää, kun paikallisaviisissakin kirjoitetaan jo tulevaisuudesta kolikkokirstun tyhjyyden taivastelun sijaan.

 

Jossain vaiheessa Pihvi Lindström ehti puhua jotain puolikkaan talon panttaamisesta, mutta asiat näyttävät vähitellen selkenevän. Arvioni on, että hyvissä ajoin ennen juhannustansseja tiedossamme on, miten kotkalaisen koripallon tarina jatkuu.

 

Fakta on, että harvalla suomalaisella koripalloseuralla on yhtä pitkät perinteet kuin KTP:lla. Yhtä lailla on tiedossa, ettei Suomessa ole kenties toista paikkakuntaa, joka olisi yhtä leimallisesti koripallokaupunki kuin Kotka.

 

Pitkitetty taantuma ei ole kohdellut Kotkaa yhtään sen paremmin kuin Suomen mitään muuta satamapaikkakuntaa, ja että perinteisiltä sponsoreilta liikenevät tukieurot käyvät pirunnyrkissä yhä vähäisemmiksi.

 

Päättyneeseen runkosarjakauteen lähdettäessä KTP:n budjetti kutistui olennaisesti sitten edellisen, runkosarjan voittoon päättyneen 2014/15-kauden. Ensi kaudella Santtu Haanpään kaltaisten korkean tason free agentien saaminen Kotkaan tulee nykytiedolla arvioituna olemaan vieläkin hankalampaa.

 

Paradoksaalisesti pienemmällä nappulalla pelaaminen voi olla Kotka-korikselle jopa piristysruiske. Homppa Pounds, Miki Kuusisto, Joonas Lehtoranta, Vili Nyman ja Mikael Aalto kotimaisena säästöbudjetin kvintettinä yhdistettynä perusteellisen scouttaustyön myötä valikoituun jenkkitrioon on kenties riskihanke, mutta joukkueella on yhtä lailla potentiaalia onnistua paineettomassa tilassa.

 

On toki mahdollista, että ajan kuluessa Kotka-koris joutuu tekemään ”Lahti Basketballit”, eli uudistamaan organisaatiorakenteensa täysin (tai jopa perustamaan kokonaan uuden organisaation) ja hakemaan Divari B:n kautta uutta nousua liigaan uusvanhana seurana.

 

Oli miten oli, Kotkalla tulee aina olemaan lokeronsa pääsarjakoriksessa. Vaikka Korisliiga muuttuisi – kuten itse olen hahmotellut – isojen kasvukeskusten ja yliopistokaupunkien sarjaksi, on Kotkalla perinteitä, jollaisia ei voi tuoda; perinteitä, jollaisista muutamat tämän hetken menestyjäjoukkueet voivat vain haaveilla.

 

Tästä pääsemmekin Lapuaan.

 

Eräänä tammikuisena pakkaspäivänä muuan pohjalainen isäntämies otti meikäläistä Seinäjoen matkakeskuksessa kraiveleista ja kysyi, notta mitäköhän perkhelettä minulla on Lapuaa vastaan.

 

On ihan totta, etten ole kirjoittanut Kobrista aina kauneimpaan mahdolliseen sävyyn. En myöskään ole peitellyt käsitystäni, jonka mukaan Kobrat on ollut paitsi organisaationa, myös koripallojoukkueena Korisliigan häntäpäätä koko liigataipaleensa ajan.

 

Onhan Kobrilla hetkensä ollut. Samuel Haanpään uudelleensyntymää mustapaidoissa oli ilo katsoa. Samoin Kyle Foggia, Lawrence Kinnardia, Jesse Perryä ja Paul Carteria.

 

Jussi Turjasta tuli kuin tulikin ehta liigatason pelaaja ja Draymond Viertola kehittyi epäortodoksisen hiippakunnan korinalusbängeriksi, joka kelpaisi mille tahansa joukkueelle. Oma piristysruiskeensa olivat Kobrien ja Karhun paikallispelit, jotka vaikuttivat keräävän riittävästi kiinnostuneita katsojia ja herättävän tunnelmaa.

 

Enemmän vaakakupissa painaa kuitenkin se, että Kobrat on pelannut kausi kerrallaan, ilman uskottavaa kehityssuunnitelmaa. Joukkueella on ollut joka kausi koossa katukorisjengi, joka pelaa tasan niin hyvää koripalloa, kuin mihin jenkkien ja parhaan kotimaisen rahkeet riittävät. Halli on liigan pienin, halukkaita pelaajia Lapualle ei ole ollut jonoksi asti ja sapluuna on sama vuodesta toiseen.

 

Tietenkin Kauhajoen Karhu oli samankaltaisessa tilanteessa ensimmäisen liigakautensa ja sitä seuranneen divarikauden ajan, kunnes Ari Tammivaara auttoi Karhua organisaation rakenteen uudistamisessa ja Kauhajoki kasvoi parissa vuodessa Pohjanmaan koriksen Mekaksi, jonne saapui pelaajia kaukaakin hiomaan taitojaan täysammattilaisolosuhteissa.

 

Ne harvat lapualaiset, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, ovat olleet tervejärkistä ja koripallon suhteen intohimoista sakkia.

 

Siksi näkisinkin divarihenkoset Kobrien tilaisuutena vetää kauden tai pari pienemmällä budjetilla ja miettiä uutta lähestymiskulmaa liigapalloon.

 

Pahimmassa tapauksessa Lapua lataa pajatsoon viimeisetkin kolikkonsa ja yrittää nousua hinnalla millä hyvänsä, vailla suurempaa viisivuotissuunnitelmaa tai edes alustavaa tulevaisuudenvisiota.
Tätä kirjoittaessa olen kuitenkin varma siitä, että divarista liigaan nouseva joukkue – eli Korihait – on paremmassa kunnossa kuin joukkue, jopa liigasta putoaa. Se on elinehto Korisliigan uskottavuuden kannalta.

 

Tsemiä Kobrille divariin.

 

II – Kataja Basket – BC Nokia

 

Viime kevään mestaruuden jälkeen jojensuulaiset karsivat viimeisetkin löysät pelitavastaan ja kokoonpanostaan ja jauhavat tällä hetkellä parasta joukkuehyökkäystä, mitä pohjolassa on kuunaan nähty.

 

Teemu Rannikon liidaamana Kataja on piessyt lähimmätkin haastajansa hallitsevan mestarin yli-itsevarmalla otteella, eikä runkosarjavoitto ole millään tavoin yllätys. Rannikko dominoi juuri kuten Rannikon sopi olettaa dominoida. Kuten monesti kirjoitettua, Teemu tuntee liigan, sen joukkueet ja valmentajat ja pelaajat ja tuomarit ja olosuhteet ja tietää täsmälleen, mitä hänen pitää irrottaa koneestaan joukkueensa menestyksen eteen.

 

Mitä BC Nokiaan tulee, puolivälieräpaikka oli jengille kuusi oikein lotossa. Seitsemäskin numero loksahtaa kohdilleen, jos Noksu saa härnättyä kotonaan Taikuri Rannikon yhteen huonoon peliin ja pakottaa karjalaiset vielä yhdelle pitkälle bussimatkalle kohti keväistä Pirkanmaata. Nokian Amis ei ole varsinaisesti San Antonion Alamodome, mutta kuudensadan maksavan katsojan verran lisätuloja lippukirstuun tietää höpöä budjetille.

 

Kataja on kuitenkin alkavissa puolivälierissä niin selkeä ennakkosuosikki, että BC Nokian mitalipelimahdollisuuksilla spekuloiminen on samaa kategoriaa kuin Sporting Newsin ikiaikaiset ”what do the Vancouver Grizzlies need to do to win it all”-syväanalyysit kultaisella ysärillä.

 

Kataja pelaa modernia, monipuolista palloa orgaanisesti rullaavine hyökkäyksineen. BC Nokian pelitapa on hitaampi, ”balkanilaisempi” ja ennalta-arvattavampi.

 

Katajan itseluottamus on kohdillaan, kokoonpano laaja ja pelaajien roolitus täydellinen. BC Nokia on tapellut roolitusongelmien kanssa läpi kauden, esiintynyt tiukoilla hetkillä hermostuneesti ja jauhaa isot matsit läpi kapeammalla rotaatiolla.

 

Kataja pitää vauhtia ja löytää hyviä heittopaikkoja yhden toisensa jälkeen, kun taas Nokian hyökkäys vähänkin aggressiivisempaa pakkia vastaan typistyy pallon pomputteluksi tai sen siirtelemiseksi kaarella.

 

Liiganousija on sympaattinen jengi ja Dragan Labovicin, Joni Harjulan ja Dunkin’ Daniel Dolencin kaltaiset jätkät ovat sympaattisia, taistelutestattuja pelaajia. Nokia noudattaa Tammivaaran ajan Karhun perinteitä ja on saanut kuulemani mukaan parhaimmillaan merkittävän pöhinän Amiksen halliin, mutta lähinnä armoton yleisöhurmos ja pöljin mahdollinen heittopäivä voivat siivittää Noksun edes yhteen voittoon Katajasta.

 

Valistunut arvioni on, että Kataja vääntää välieräpaikan voitoin 3-0 voittamalla kaksi kotipeliään yli viidellätoista pisteellä ja vieraspelin heitolla tai kahdella.

 

Mitä Nokiaan tulee, toiveeni ovat simppelit: Isaiah Wilkerson ja Daniel Bailey takaisin, Joni Harjulalle yksi kausi vielä ja Joni Herrala koko kesäksi halliin etsimään kaukoheittoa erinomaisen puolustuspelinsä rinnalle.

 

Jo nykyhetken kokoonpanollakin Noksulla olisi ollut aineksia vielä parempaan sijoitukseen, mutta jokin jäi puuttumaan. Puolivälieräpaikka ensimmäisellä liigakaudella on kuitenkin kelpo päänavaus.

 

III – Karhu Basket – Helsinki Seagulls

 

Korisliigan puolivälieräsarjoista vaikeimmin ennakoitavissa on kauhajokisten karhujen kohtaaminen metropolialueen lokkien kanssa. Sarjasijoituksista huolimatta molemmista joukkueista huokuu se, että tarvittava tasaisuus on syystä tai toisessa hakusessa.

 

Kauhajokisilla on ollut vaikeuksia saada koko jengiään terveenä parketille. Naamajarrutukset ovat seuranneet täydellisiä onnistumisia. Roolien loksahtamista kohdalleen ovat seuranneet roolitusvaikeudet.

 

Periaatteessa Karhulla on kaikki hyvän koripallojoukkueen elementit – koko, taito, heittovoima, liikkuvuus – mutta jokaista Kouvot-murskavoittoa tuntuu seuraavan konttajaiset BC Nokiaa vastaan.

 

Lance Williamsin liittyminen Karhuun selkeytti hetkellisesti kauhajokisten joukkuedynamiikan ja vapautti esimerkiksi Lucas Troutmanin ja Lawrence Kinnardin oikeille pelipaikoilleen. Mikko Koiviston saapuminen Antti Kanervon rinnalle puolestaan toi Karhulle maajoukkuetason kaukoheittäjän, mutta Koivisto ja Kanervo ovat pelillisiltä vahvuuksiltaan niin samankaltaiset ja Kanervo pelaa niin hyvällä itseluottamuksella, että heittävien takamiesten roolittamisessa on Sami Toiviaisella kuuluisa ”positiivinen ongelma”.

 

Gulls-jengi on puolestaan ollut jotakuinkin terve koko kauden, mutta Karhun tavoin stadilaiset ovat vääntäneet käsijarru puolessamatkassa koko autobaanan loppuun.

 

Pakkipäässä Gullsilla on riittävää aggressiivisuutta, monipuolisuutta, liikkuvuutta ja kokoa, mutta nopea hyökkäys on siihen kykenevien pelaajien määrään nähden verrattain harvinainen elementti. Puolen kentän hyökkäyksessä joukkue on pahimmillaan kuin ruostunut kahvimylly; jauhaa, jauhaa ja jauhaa, mutta valmista ei tule.

 

Erityisen hankalaa Gullsilla on huonona heittoiltana, jolloin jengi takoo hyökkäyspeliään ”sulle heitto, mulle heitto”-periaatteella. Karhulla on riittävästi massaa ja lihasta tukkia korinalusta ja Troutmanin mallin ulottuvat, liikkuvat pelaajat tekevät Timi Heinosen ja Coop Conleyn kaltaisten kaukoheittäjien illasta pitkiä.

 

Gullsin yllätyssauma on oikeastaan se, että stadilaiset voittavat ensimmäisen vierasmatsin Kauhujoella. Karhu on ollut tällä kaudella hävyttömän huono vierasjoukkue tällä kaudella, ja yllätysavaus voisi – pääministerin sanoin – irrottaa tulpan stadilaisten paatista.

 

Ihan pelkästään kokoonpanoa katsomalla on ihan selvää, että Gullsilla on ainekset vaikka mitalille.

 

Materiaalitasolta Karhu on kuitenkin enemmänkin kuin hienoinen ennakkosuosikki. Olen nähnyt Karhun parhaimmillaan, ja Karhu parhaimmillaan on vakuuttava ilmestys.

 

Joukkueen ainoan puhtaan pelinrakentajan, Bojan Sarcevicin, työskentelyyn keskittyminen on stadilaisten ykkösprioriteetti. Koivisto, Kanervo, Kinnard ja Juho Lehtoranta osaavat myös operoida pallollisena, mutta Sarcevicin kylmänrauhallisuus ja palloscreenipelaaminen ovat Karhun menestyksen edellytys.

 

Karhu on ehkä yskinyt, mutta en voi olla muistamatta Namika Lahden kautta 2008/09. Toiviaisen jengi pelasi tuolloinkin kelpo runkosarjan, mutta keskittyi maaliskuussa rakentamaan palapeliään pleijareita varten. Namika voitti runkosarjan viimeisestä kymmenestä matsistaan neljä ja takelteli puolivälierissä Korihaita vastaan, mutta vetäisi Honkaa ukemilla korvaan välierissä ja iski Katajaa ikebanalla nenään finaaleissa.
Uumoilenkin, että myös tällä kaudella Karhu on kasaillut joukkuepuolustustaan maestro Rannikon kohtaamista silmälläpitäen. Oma kysymyksensä on, onko Karhulla riittävästi maileja takana yhtenäisenä jenginä.

 

Arvioni on, että Karhu jatkaa välieriin voitoin 3-1.

 

Gullsin toivon jatkavan kolmanteen liigakauteensa samalla perustanluomisen taktiikalla kuin tähänkin asti. Timi Heinonen, Antto Nikkarinen ja Calle Lindbom ovat aito, kotimainen profiilipelaajien trio, jonka edesottamuksia katselee Kisahallissa mielellään.

 

IV – Kouvolan Kouvot – Salon Vilpas

 

Minulla on erittäin heikko track record, mitä tulee Korisliigan pudotuspelien ennakoimiseen. Syy on enemmän kuin selkeä: tapani on hylätä selkäydinreaktioni ja äityä ylianalyyttiseksi, jolloin Helkama lähtee rytisten penkan puolelle.

 

Ylianalyyttisillä paloitteluillani on tapana lentää kaaressa paperiroskikseen samalla, kun asiat etenevät selkäydinreaktioni osoittamaan suuntaan.

 

Pari esimerkkiä.

 

Kun Tom Knight loukkaantui viime kevään finaaleissa, selkäydinreaktioni tiesi kertoa, että Tommi Huolila ottaa kopin ja Kataja vääntäytyy ”henki ennen materiaa”-jenginä identiteettiongelmaisen ja Venäjän reissujen väsyttämän Bisonsin ohi klaaraten mestaruuden viimein Jojensuuhun. Minulla ei kuitenkaan ollut itseluottamusta heittää muiden lajiniilojen kuullen, että Tommi Huolila ottaa bai tö wei niskalenkin Tuukka Kotista, joten kuuluttelin Bisonsin palaavan mestariksi.

 

Kun Petteri Koponen loukkaantui välierissä Lappeenrannan Namikaa vastaan keväällä 2008, olin aivan varma, että Koposen loukkaantuminen haittaisi Kouvojen valmistautumista Korisliigan finaaleihin ja että Akeem Scott olisi täsmälleen tarpeeksi syyntakeeton pelaaja viemään Hongan reppuselässään väkisin mestaruuteen. Kouvot oli kuitenkin pelannut kauden parasta palloa kevätkauden aikana, enkä tahtonut veikata voittavaa hevosta vastaan.

 

Juuri tällä hetkellä – niin paljon kuin minua syökin kirjoittaa tätä – selkäytimessäni juilii sen puolesta, että Salon Vilpas etenee mitalipeleihin Kouvojen kustannuksella.

 

Miksi tämän kirjoittaminen syö minua?
Siksi, koska Kouvojen nousu äärimmäisistä, halvaannuttavista talousvaikeuksista käytännössä junioriporukalla takaisin mitalipeleihin on ollut yksi Suomi-koriksen hienoimmista ja aliarvostetuimmista tarinoista tällä vuosikymmenellä.

 

Loimaalaisuudestani huolimatta olen viimeisenä kahtena keväänä fanittanut Kouvoja puolivälierissä Bisonsia vastaan vain joutuakseni toteamaan joukkueen sulavan tärkeimmillä hetkillä – toki esim. loukkaantumisilla oli iso sanansa sanottavanaan Bisons-Kouvot-puolivälieräsarjojen lopputulosten kannalta.

 

Tällä kaudella Kouvot on pelannut Katajan jälkeen kauneinta, tehokkainta, monipuolisinta koripalloa koko liigassa.

 

Kouvojen modernin pelitavan avain on ollut parhaimmillaan kolmen pallonkäsittelytaitoisen ja puolustuskykyisen etukentän pelaajan yhtäaikainen peluuttaminen. Kyle Shiloh, DJ Richardson ja David Gonzalvez ovat täydellinen troikka, Tuomas Hirvonen pelaa isoja minuutteja tulevaisuuden kannalta, Itseluottamus-Ilari Seppälä levittää rotaatiota.

 

Isossa päässä Kouvoilla on kolme täysin toisistaan poikkeavaa ja toisiaan täydentävää pelaajaa; maansiirtokone-Gipson, kehäkettu-Kaunisto ja Thorin vasara-Madsen.

 

Silti samalla Kouvot lähtee puolivälieriin ennakkosuosikin paineet niskassaan, raskaat pudotuspelipettymykset viimeisenä parina vuonna kokeneena ja ennen kaikkea jenginä, joka kohtaa Korisliigan kuntopuntarin kärkisijoille kohonneen joukkueen heti ensimmäisenä vastuksena. Jo pelkkä kotitappio olisi Kouvoille veitsi kurkulla -tilanne, koska Salohallista ei lähdetä pudotuspeleissä ilman vakavia miesvaurioita.

 

Lisäksi olen noin kahdenkymmenenviiden koripallovuoteni aikana nähnyt lukuisia keväällä syttyviä joukkueita, ja Salon Vilpas on juuri nyt sellainen. Mikko Tupamäki on rakentanut Salon taloa maltilla puolen vuosikymmenen ajan ja viimein, viimeisellä sopimuskaudellaan, saanut kasaan nykyaikaisen, iskukykyisen ja monipuolisen jengin.

 

Vilpas pystyy vastaamaan puolustuksen rotaatiollaan Kouvojen hyökkäyksen kaikkiin vahvuuksiin. Sherman Gay tuli taivaanlahjana jengiin Austin Dufaultin, Monyea Prattin ja Juho Neposen rinnalle.

 

Alex Vaenerberg nousee arvoon arvaamattomaan Doug Wigginsin huilauttajana. Okko Järvi ja Kalmari Kallio ovat juuri sellaisia intangibles-pelaajia, jotka jokainen joukkue haluaisi riveihinsä.

 

En ole riittävän syyntakeeton sanoakseni varmuudella, että Vilpas menee puolivälieräsarjasta jatkoon. Yhtä lailla Kouvot voi kaataa salolaiset viidessä ottelussa ja kerätä puolivälierävoitostaan itseluottamuksen, joka kantaa Pantteri-patsaan Kouvolaan asti.

 

Mutta jos minun on pakko valita, selkäydinreaktioni kertoo, että Salon Vilpas nirhaa sarjan katki viidennessä puolivälieräottelussa Mansikka-aholla ja jatkaa mitalipeleihin voitoin 2-3.
Ja antaakseni lisäpontta ennakolleni lupaan, että jos Kouvot etenee mitalipeleihin, kävelen kesällä 2016 Kehä I:n päästä päähän Äänekosken Huiman verkkatakissa ja lippalakissa ja George Michael -viiksissä.

 

V – Tampereen Pyrintö – Bisons Loimaa

 

Kun pari kierrosta ennen runkosarjan päättymistä selvisi, että Biisonit pelaisi puolivälierissä Tampereen Pyrintöä vastaan, palasivat ajatukseni taas kerran Damon Williamsiin.

 

Kun Loimaan Korikonkarien kippari Jani Kivinen nousi remonttitikkailla korisukan leikkuuseen keväällä 2011 divarin mestaruuden kunniaksi, muistan Williamsin jakaneen ylistävien saatesanojen kanssa YouTube-videon samaisesta sukanleikkuusta omalle Facebook-seinälleen ja toivottaneen Korikonkarit tervetulleiksi Korisliigaan.
Vain vuotta myöhemmin Williams tossutteli höyry korvista nousten samaiselta kentältä pukukoppiin Bisonsin töytäistyä hallitsevan mestarin pronssiotteluun välierävaiheessa. ”Williams on vanha mies, ei sillä ole enää mitään jakoa”, uhottiin Loimaan Liikuntahallin kahviossa finaalivastustajaa odotellessa.

 

Vuosien kuluessa glooria Bisonsin ympäriltä on kuitenkin hiipunut ja Williams on jatkanut urotekojen listaansa vähitellen, viimeksi Korisliigan tuoreena levypallokuninkaana kunnioitettavassa 42 vuoden iässä.

 

Ja nyt, kun Bisons on myrskyn siimeksessä ja koko joukkueen olemassaolo on uhattuna, voin vain kuvitella Williamsin katselevan Loimaata kohti vanhan miehen kaiken tietävällä katseella: ”Minä olin täällä, kun te tulitte… ja kun te lähdette, minä olen täällä vieläkin.”

 

Kaikista menetyksistään – joita on paljon – huolimatta Bisonsin nippu on varsin kilpailukykyinen. Ennen kaikkea Bisonsilla on täydet mahdollisuudet saada parketille eliittitason puolustuspään joukkue.

 

Ongelmaksi koituukin Bisonsin hyökkäys.

 

Tuukka Kotti on Korisliigan paras sentteri, mutta Pyrinnöllä on monenlaista painijaa ja hongankolistajaa paimentamaan Bisonsin sisäpelin ainoata optiota.

 

J’Nathan Bullock voi keskittyä vaivaamaan Kottia taikinaksi samalla, kun Petri Heinonen, Esian Henderson ja Mikael Sandberg blokkailevat Kotin kolmen metrin hypäreitä apupuolustusasemista.

 

Joonas Cavén ja Williams saavat tehtäväkseen liimata Bisonsin ainoan heittäjän, Ronnie Clarkin. Ja niin kauan kuin pallo jumittuu hyökkäyspäässä PJ Hillin, Tayloe Taylorin, Ville Mäkäläisen ja Villegalle Kopion käsiin, eikä heitto kulje, ei Bisonsilla ole minkäänlaisia aseita kaataa manselaisia.
Samalla Pyrintö on julmassa kunnossa.

 

Kuten Karkkikeisari Inki taannoin Urheilulehdessä runoili, on Punakone ainoa jengi Korisliigassa, joka pystyisi käytännössä voittamaan Katajan neljästi. Bisons on puolestaan äärimmäisen kaukana siitä tasosta, millä joukkue talvella pelasi.

 

Valistuneen arvioni mukaan Pyrintö jatkaa välieriin suoraan voitoin 3-0, vaikka toivon, että Bisons saa lietsottua kotiyleisönsä vielä kerran hurmokseen ja lisää lipputuloja kassaan toisenkin pelin verran.

 

Ja niin kauan kuin Bisons pysyy kasassa ja pystyy kasaamaan ensi kaudeksikin kilpailukykyisen joukkueen, katsoisin lähelle: Kotti, Mäkäläinen, Matias Ojala ja lopullista läpimurtoaan odotteleva Henri Niemistö riittävät mitalijengin kotimaiseksi osastoksi.

 

VI – KORIPALLOELAMAA.COM KORISLIIGA AWARDS 2015/16

 

Olen elänyt koko pienen ikäni siinä käsityksessä, että Korisliigan vuotuiset palkinnot ovat ennen kaikkea runkosarjapalkintoja. Siitä syystä olen kiristellyt hampaitani joka ainut kerta, kun kevään valinnat ovat olleet mestarijoukkuepainotteisia.

 

Siispä koko pitkä runkosarja huomioon ottaen, henkilökohtaiset valintani Korisliigan parhaiksi pelaajaksi kaudella 2015/16.

 

Vuoden kotimainen pelaaja – Teemu Rannikko, Kataja

 

On irvokasta pelkästään joutua kirjoittamaan nämä rivit.

 

Vaikka Korisliiga on täynnä mainioita kotimaisia pelaajia, on Rannikko ulkomaalaispelaajat mukaan lukien niin korkealla tasolla, että kenen tahansa muun suomalaispelaajan vertaaminen häneen on osapuilleen sama, kuin kysyisi, kuka on kaikkein kovin jätkä – Batman, Jorma Pulkkinen vai Marko Haavisto.

 

Kuten niin moneen kertaan olen todennut, Rannikko on hoitanut kremppansa kuntoon ja virittänyt koneensa sille tasolle, että hän pystyy dominoimaan Korisliigaa vielä pari, kolme kautta ennen vääjäämätöntä tipahtamistaan huipulta.

 

Eikä ole sattumaa, että Rannikko on pelannut tilastollisesti kovimman Suomen kautensa neljän ulkomaalaispelaajan aikakaudella. Kaikki kunnia suomalaisille koripalloilijoille, mutta yhden ”ylimääräisen” ulkomaalaispelaajan myötä kokoonpanossa on aina yksi pelaaja enemmän, joka osaa käyttää Rannikon luoman tilan hyödykseen.

 

Vuoden ulkomainen pelaaja – Doug Wiggins, Vilpas

 

Valittaessa pelaajaa tähän kategoriaan lipsahtaa mieli välillä nostalgian puolelle.

 

Viisitoista vuotta sitten oli helppo arpoa arvokkainta ulkomaalaisvahvistusta, kun keskiverrotkin jenkit rykivät tilastoihin 18 pistettä ja kahdeksan levypalloa ottelua kohden, ja kourallinen pelaajia ylitse muiden dominoi Korisliigaa mielin määrin.

 

Ulkomaalaispelaajat tulee nyky-Korisliigassa ymmärtää osasiksi kokonaisuutta. Esimerkiksi on vaikea sanoa, että liigassa olisi montakaan pelaajaa, joka olisi Kyle Shilohia arvokkaampi joukkueelleen kolmen pelipaikan monitoimikoneena. Silti tuntisin piston sydämessäni seppelöidessäni vuoden ulkomaalaispelaajaksi miehen, jonka keskiarvot ovat 11,4 pistettä, 5,3 levypalloa ja 3,0 syöttöä ottelua kohden.

 

Selkeähkö valintani kuitenkin kohdistuu Doug Wigginsiin, joka on paras takapelaaja Salossa sitten Tim Kisnerin. Siinä, missä syyskaudella Vilpas eli ja kuoli Wigginsin virtuositeetin turvin, on kevään tullen Wiggins ymmärtänyt ottaa askeleen taaksepäin ja keskittynyt pelinrakentamiseen.

 

Alex Vaenerbergin ja Sherman Gayn mukaantulon myötä Wigginsin ei tarvitse kuluttaa kaikkea menovettään ottelun ensimmäisen kolmen neljänneksen aikana, ja se on näkynyt miehen otteissa fiksumpina ratkaisuina otteluiden loppuhetkillä.

 

Siispä luovutamme pystin Saloon ja toivomme, että Wigginsiä nähdään Suomessa edes kauden verran myös jatkossa.

 

Vuoden puolustuspelaaja – Tuukka Kotti, Bisons

 

Bisonsin lopputalven syöksylasku on ollut oma, surullinen lukunsa Suomi-koriksen historiassa. Joukkueen takelteluista huolimatta on selkeää, että Kotti on – ikämiesiästään huolimatta – edelleen liigan paras kotimainen puolustuspelaaja.

 

Kotin liikkuvuus, atleettisuus, ajoitus, koko ja pelinlukutaito ansaitsevat kaikki mahdolliset ylisanat. Pelkästään Kotin varmuuden vuoksi hänen rinnallaan puolustavat pelaajat voivat ottaa ajoittain suuriakin riskejä tiedostaessaan, että Kotti pystyy siivoamaan roskat pois.

 

Heitettäköön tässä välissä myös shout-outit Kalmari Kalliolle, Joni Herralalle, Ville Grindfather Pekkolalle ja muille asennetason duunaripakeille. Kotti on vielä omassa kastissaan, mutta teidän aikanne tulee.

 

Vuoden kehittynein pelaaja – Juho Nenonen, Vilpas

 

Neposen palkitseminen kuuluu samaan kategoriaan kuin Timi Heinosen ja Antero Lehdon kehittyneimpien pelaajien pystit kaverien 30-vuotisjuhlien tienoilla.

 

Neponen ei ole petrannut tilastojaan erityisen merkittävästi, mutta on aivan ilmiselvää, että tällä hetkellä Vilppaassa pelaava Neponen on kaikin puolin fiksumpi ja kypsempi pelaaja kuin se, joka pelasi kausi sitten Lapualla tai pari kautta sitten Joensuussa.

 

Neposesta on tullut kotimainen johtajapelaaja. Hän on nyt, 28 vuoden kypsässä iässä, minimoinut riskin ja ylimääräisen koheltamisen ja keskittynyt pelaamaan vahvuuksillaan. Hän on yhtä yritteliäs ja pelaa yhtä kovaa kuin aiemmin, mutta näkee tilanteiden kehittymisen paremmin ja ymmärtää selkeämmin joukkueensa edun.

 

Kuuden vuoden takaisen Korisliigan kuudennen miehen pystin lisäksi Neposelle kuuluu kehittyneimmän pelaajan palkinto.

 

Vuoden kuudes mies – Juho Lehtoranta, Karhu

 

Juho Lehtoranta on oikeastaan klassinen nyky-Korisliigan roolipelaajan prototyyppi.

 

Lehtoranta ei ole ehkä se kaikkein lahjakkain pelaaja, mutta hän on tervepäinen, treenaa kovaa, tietää mitä joukkue tarvitsee ja pystyy tekemään vahvuuksillaan Karhusta paremman joukkueen joka ainut kerta kentälle tullessaan.

 

Lehtoranta on vahva ja yllättävänkin liikkuva, hän osaa heittää ja syöttää ja hän tietää, onko hänen tällä kertaa painittava vastustajan sentterijenkkiä vastaan vai otettava pari isoa heittoa poksauttaakseen korkin ketsuppipullosta.

 

Kuten taannoin kirjoitin Korisliigan pelaajatyypeistä, Lehtoranta on oivaltanut, miten hänen on kehitettävä peliään mahdollistaakseen mahdollisimman pitkän uran itselleen. Ja kehityssuunta on oiva.

 

Vuoden tulokas – Joonas Cavén, Pyrintö

 

Tietyllä tapaa on perverssiä ajatella, että tyyppi, joka on pelannut Espanjan ACB:ssa ja NBA:n D-Liigassa, edustanut Susijengiä EM-kisoissa ja täytti alkuvuonna 23 vuotta, on rookie-pelaajaa – mutta näillä mennään, kun ja jos kerran Haanpää, Koivisto ja Cedric Latimer ovat olleet aikuisiässä rookieita.

 

Cavénin palkitseminen kuvaa myös, kuinka vaikeaa rookie-pelaajan on päästä esille nyky-Korisliigassa. Tyylipuhtaita ensimmäisen kauden pelaajia on käytännössä Miikka Luosmaa ja Mikael Aalto, joista kumpikaan ei ole varsinaisesti sytyttänyt liigaa tuleen lupaavista otteistaan huolimatta. Lauri Markkasen, Joonas Tahvanaisen ja Fiifi Aidoon kaltaiset jätkät, jotka olisivat vielä vuosikymmen sitten olleet nykyiässään Korisliiga-kamaa, treenaavat puolestaan divarin puolella.

 

Mitä Cavéniin tulee, Pyrinnön miehen syksy oli surullinen, mutta Pyrintö-palapelin hiljalleen hahmotuttua Cavén löysi paikkansa Punakoneen nokkimisjärjestyksessä ja on petrannut otteitaan koko ajan. Ilahduttavaa on sekin, että parissa näkemässäni ottelussa Cavén on saanut coach Palviaiselta puolustuspään erikoistehtävän ja ollut ajan tasalla.

 

8,3 pisteen ja 3,3 levypallon keskiarvoilla rookie of the year irtoaa komeasti.

 

Vielä olennaisempaa on se, että Joonaksen 4,3 pisteen ja 3,4 levypallon marraskuu muuttui 12,5 pisteen ja 4,8 levypallon tammikuuksi. Sen jälkeen JC on notkahtanut taas inasen, mutta toivomme parasta.

 

Vuoden valmentaja – Mikko Tupamäki, Vilpas

 

Tupamäki on tehnyt Salossa pienten resurssien haalariduunia vuodesta toiseen ja rakentanut hiljalleen Vilppaasta joukkueen, jollaisen kuka tahansa valmentaja ottaisi ilolla omakseen

 

On jopa jollain tapaa katkeransuloista, että Tupamäki lähtee joukkueesta puolen vuosikymmenen jälkeen juuri silloin, kun hänen tekemänsä työ on alkanut kantaa hedelmää.

 

Toisaalta Tupamäki on osoittanut haastavissa olosuhteissa kypsyneensä valmentajana ja pedannut itselleen paikan, jossa hän pystyy koutsaamaan itsensä lopullisesti Vilpas-fanien kollektiiviseen muistiin ja muuraamaan mainiot neuvotteluasemat tulevaisuuden valmentajapesteihin.

 

Joten kyllä; Tupamäki lunastaa paikkansa tämän maailman Dettmannien, McCarthyjen ja Pavicevicien rinnalla Korisliigan vuoden valmentajana.

 

—————————————————————-

Hippromo

HIPPO TAATILA (s. 1981, Loimaa)

Teologian maisteri (pääaineet uskontotiede, käytännöllinen filosofia), vapaa kirjoittaja, koripalloentusiasti ja muutenkin kaikin puolin rasittava jätkä

 

Romaanit

 

”Isipappablues” (Into Kustannus, 2014)
 

Käännökset

 

G.I. Gurdjieff: ”Kohtaamisia merkittävien henkilöiden kanssa” (Sammakko, 2013)
 

Tietokirjat

 

”Pallo savessa – 50 vuotta loimaalaista korikonkarihistoriaa” (Kimmo Parikan kanssa, LoKoKo ry 2015)

 

”Susijengi – pohjolan perukoilta Euroopan huipulle” (Mika Wickströmin kanssa, Tammi 2014)

 

”Hyppyheitto – Seppo Kuuselan tarina” (WSOY, 2010)

 

Blogi

 

”Sörkan Kierkegaard” (https://sorkankierkegaardblog.wordpress.com/)

 

Yksi kommentti artikkeliin ”KORISLIIGAN RUNKOSARJAKEVÄÄN 2016 KATUPÖLYT, KATSAHDUKSIA PUDOTUSPELEIHIN JA VIRALLINEN KAUDEN PARHAIDEN PELAAJIEN PALKITSEMINEN

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s