LAPSUUDEN SANKAREILLE – FORSSAN KORIPOIKIEN VÄRIKÄS, VAUHDIKAS JA IKIMUISTOINEN PRONSSIKAUSI 1993/94

Koripallo

Olipa kerran yli kaksikymmentä vuotta sitten pohjoisessa Suomen maassa oman kylän pojista koottu koripallojoukkue, joka heitti yhden pääsarjakauden keskiarvokseen 102,8 pistettä ottelua kohden. Tämä on oodi pelikauden 1993/94 Forssan Koripojille.

 

Teksti: Hippo Taatila, Kuvat: Koripallomuseo & kirjoittajan arkisto

I – Johdanto:

Koripallon miesten SM-sarjan toinen pronssiottelu

Forssan Koripojat – Forssan Alku

17.4.1994

 

 

Forssan Feeniks-hallin tulostaulu ilmoittaa ottelun viimeisen viidentoista sekunnin käynnistyneen, kun Forssan Koripoikien kokenein pelaaja ja joukkueen kapteeni Markku Molenius, 30, nostaa molemmat kätensä nyrkissä yläilmoihin ja päästää suustaan pitkän, vapautuneen karjahduksen.

 

Keltainen lippumeri liehuu valtoimenaan ja tuhatpäinen katsomo kannustaa omiaan rytmikkäillä ”FoKoPo, FoKoPo”-huudoilla. Molenius juoksee sivurajaa pitkin kädet kattoa kohti kohotettuna ja lietsoo yleisöön lisää desibelejä.

 

Forssan Alun pelaajien katseet ovat maassa. Jyri Lehtonen ja Ronnie Bellamy tiirailevat pyyhe päidensä peittona parkettiin vaihtopenkiltä, kun Timo Pesonen kuljettelee viimeiset sekunnit pois pelikellosta.

 

FoKoPon vaihtopenkillä joukkueen aloitusviisikon iskuosasto kaulailee toisiaan. Apuvalmentaja Timo Suontausta on kaapannut päävalmentaja Timo Niemisen karhunhalaukseen. Koripoikien moppipoikaosasto – C-poikaikäiset Tuukka Kotti, Esa Mäki-Tulokas, Mikko Jalonen ja Jukka Kataja – heittelee yläfemmoja ja onnittelee toisiaan häveliäillä riparipoikahalauksilla. Alun kannattajat valuvat katsomoon vieviä portaita alas aurinkoiseen kevätpäivään sulattelemaan pettymystään.

 

Summeri kajahtaa. Forssan Koripojat on voittanut 25-vuotisen historiansa ensimmäisen miesten SM-mitalin kahden ottelun yhteispistein 225–197.

 

Koripoikien pelaajat testaavat pronssimitaliensa kovuutta kulmahampaillaan, poseeraavat valokuvaajille kaulakkain, väläyttelevät jalometallejaan katsomoon jenkkihymy kasvoillaan. Joukkueen kenttäpääty on täyttynyt sukulaisista, ystävistä, puolisoista ja faneista.

 

Humun keskellä seisoo 12-vuotias, kansitakkinen fanipoika FoKoPo-lippalakissaan. Esiteini yrittää parhaansa mukaan pitää kasvojaan peruslukemilla, kun 21-vuotias isoveli nappaa tältä lippalakin pois ja pörröttää isällisesti päätä. Yrityksistä huolimatta niagarat kairaavat uria tenavan poskipäille ja leukaperät väpäjävät. Hänen maailmassaan tämä hetki on Lasse Virén Münchenissa, Suomen jääkiekkomaajoukkue Calgaryssa ja Toni Nieminen Albertvillessa, kaikki yhdessä paketissa.

 

”No doubt, baby. No doubt. I’ll be back”, vakuuttaa FoKoPon amerikkalaislaituri John White häntä halaamaan tulleelle cheerleaderille käsi aavistuksen verran liian lähellä nuorikon pakarakumpua.

 

”Tämä on vasta alkua. Kaikki kotimaiset pelaajat ja White jatkavat myös ensi kaudella. Jos tämä runko saadaan pitää lähivuodet, mikä tahansa on mahdollista”, jylisee Martti Talvelan äänellään Koripoikien raamikas päävalmentaja Timo Nieminen.

 

Noin tuntia myöhemmin vuosimallin ’88 hopeanharmaa, takavetoinen Ford Sierra kaartaa loimaalaisen omakotitalon autotalliin.

 

Kaksitoistavuotias poika sulkee huoneensa oven perässään, avaa ruutupaperivihon kirjoituspöydälleen ja alkaa kirjoittaa:

 

”Forssan Koripojat. Suomen mestari 1995. John White. Pasi Kauha. Tapio Nieminen. Tommi Pohjola.”

 

I – Kaverijengi ja jenkkikoutsi

 

Forssalaisen koripallon historiassa pelikausi 1993/94 oli seitsemän oikein ja jokeri päälle. Forssan Alku voitti kultaa naisissa ja sijoittui neljänneksi miehissä, kun taas FoKoPo haki pronssit nimiinsä sekä naisissa että miehissä. Kaikki neljä forssalaisjoukkuetta esiintyivät myös Suomen Cupin Final Four -tapahtumassa.

 

Yhä tänä päivänä FoKoPon vuoden ’94 pronssi on seuran kaikkien aikojen saavutus miesten pääsarjassa. Kauden 1993/94 FoKoPo on SE joukkue, josta Tyykikylässä puhutaan vielä tänä päivänä ”joukkueiden joukkueena”, ylittämättömänä valiojoukkona.

 

Mutta mitään ei synny tyhjästä. Menestystarinaan tarvittiin oikeat olosuhteet, oikeat ihmiset, oikea aikakausi.

 

”Forssa oli koripallokaupunki. Pelipaikat oli kunnossa, jokaisella kentällä oli pelaajia niin kauan kuin ei ollut talvi ja yhteisöllisyys ihan omaa luokkaansa”, kertoo FoKoPon pronssijoukkueen paras kotimainen pistemies, Pasi Kauha.

 

”Me katsottiin pikkupoikina vierestä, kuinka ’63/’64 syntyneet pelasivat FoKoPossa SM-sarjaa. Ennen kaikkea Kari Kulonen oli iso idoli meille kaikille. Kulonen piti aina huolen siitä, että nuoremmatkin otettiin peleihin mukaan. Koin itse monesti olevani liian pieni kentälle, mutta sieltähän tarttui mukaan kyky pelata isompia ja vahvempia vastaan.”

 

FoKoPon pronssijoukkueen aloitusviisikon sentteri Juha ”Sole” Mäkelä vahvistaa Kauhan puheet yhteisöllisyydestä.

 

”Kevään ’94 pronssijengi oli kaveriporukka. Siinä pelasi forssalaisia, kauan toisensa tunteneita jätkiä vahvistettuna yhdellä amerikkalaisella, yhdellä nokialaisella ja kahdella loimaalaisella.”

 

Markku Molenius (s. 1963), Tapio Nieminen (s. 1967) ja Pasi Kauha (s. 1969) edustivat FoKoPon pronssiryhmässä 60-luvun kotimaista osaamista. Vuoden 1987 B-poikien Suomen mestarijoukkueesta rotaatioon nousivat 90-luvun alussa Mäkelän (s. 1971) lisäksi Mikko Saviniemi (s. 1971) sekä Vantaalla lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa elänyt forssalaisen isän poika Tommi Pohjola (s. 1970).

 

”1963/64 syntyneistä alkaen tuli parikymmentä vuotta putkeen jokaisesta forssalaisikäluokasta vähintään 1-2 pääsarjatason pelaajaa. Vuoden ’87 B-poikien mestarijoukkueella oli ehkä näistä kaikkein laajin runko. Pelaajia nousi asteittain Pentti Gustafssonin ja Aki Selkeen valmennuksesta edustuksen rinkiin”, Pohjola valaisee.

 

Palava innostus ja lähivalmennus riittivät tiettyyn pisteeseen asti. Lopullisen tulikokeensa forssalaisen koripallokoulun 60- ja 70-luvun taitteessa syntyneet pelaajat saivat vuosina 1989 ja 1990, kun bostonilaislähtöinen Ken Scalabroni saapui Forssaan ja eteni apuvalmentajan vakanssin kautta päävalmentajaksi.

 

”Me juostiin Kenin valmennuksessa enemmän kuin Suomen yleisurheilumaajoukkue”, tuhahtaa Pohjola.

 

”Scalabroni juoksutti meillä kesäisin 20 x 200 ja 10 x 400 metrin vetoja. Tänä päivänä korkeintaan raa’an kestävyysjuoksun harrastajat vetävät samanlaisia matkoja, eivät ketkään muut. Kenin ekalla kaudella olin ihan rikki jo syksyllä, kun kehoni ei ollut vieläkään palautunut kesän rääkistä”, Tapio Nieminen puistelee päätään.

 

Forssalaisen katulegendan mukaan Scalabroni juoksutti FoKoPon miesten edustusjoukkueen rinkiä ylämäkivedoilla niin kauan, että Pasi Kauhaa lukuun ottamatta kaikki pelaajat oksensivat. Lisäksi Scalabroni kouli jokaista prospektiaan yksilöllisesti.

 

”Ken kysyi multa, haluanko tulla oikeasti pelimieheksi, vai vain pelailla. Kun vastasin haluavani olla pelimies, Ken tunki pallon käteen ja sitten alettiin pelata”, Kauha kertoo.

 

”Voitin Kenin pääsääntöisesti 1-1-peleissä, mutta aika monta huulta meni halki ja kylkiluuta ruhjoutui ennen kuin sain tarvittavat pisteet. Niiden koitoksien jälkeen pääsarjan kovuus ei tullut yllätyksenä.”

 

II – Kesä ’93, uusi koutsi ja lottovoitto nimeltä White

 

Scalabroni viihtyi FoKoPon ruorissa apuvalmentajana yhden kauden ja päävalmentajana kolme kautta ennen siirtymistään Saksaan Bundesliigan parhaimmistoon kuuluvan Bambergin päävalmentajaksi.

 

Kanukin viimeisellä pelikaudella 1992/93 FoKoPo pelasi SM-sarjaa evakossa Forssan Jäähallissa, sillä vuotta aiemmin sikäläinen pyromaani oli vaihtanut seksin sytkäriin paikkakunnan vanhan urheilutalon – Forssan kuuluisan ”kotiluolan” – kupeessa.

 

Scalabronin viimeinen syksy ennakoi hyvää. SM-sarjan nuorimpiin kuuluva FoKoPo voitti puolet otteluistaan Jäähallin arktisissa olosuhteissa. Voimapelaaja Juha Mäkelä kohosi SM-sarjan sentterieliittiin. Tapio Nieminen pelasi 25-vuotiaana veteraanin elkein. Pasi Kauhan ja Tommi Pohjolan nimet alettiin tuntea ympäri kotimaan.

 

Vuodenvaihteen jälkeen FoKoPon kone kuitenkin leikkasi kiinni ja joukkue tipahti sarjataulukossa useamman pykälän.

 

Scalabronin lähdettyä Saksaan FoKoPon päävalmentajaksi nimettiin vasta 26-vuotias Timo Nieminen, joka oli edellisellä kaudella vastannut FoKoPon joukkueharjoittelusta Scalabronin keskittyessä kunto-, ottelu- ja yksilövalmennukseen. Nieminen lähestyi joukkuetta aivan eri lähtökohdista kuin edeltäjänsä.

 

”Ken oli puolustuslähtöinen valmentaja, joka halusi joukkueen pelaavan tietynlaista settikoripalloa. Minä käänsin asetelman toisinpäin. Tunsin lähes kaikki pelaajat 10–15 vuoden takaa ja tiesin, että heidän parhaat avunsa olivat hyökkäyspäässä. Ajattelin, että jos Scalabronin kausina hankitun treenipohjan yhdistäisi pelaajalähtöiseen hyökkäykseen, jälki voisi olla hyvää.”

 

Joukkue harjoitteli kesän 1993 Forssan kurssikeskuksen piskuisessa salissa kuvioitaan tulevalle kaudelle. Elo- ja syyskuun harjoituspelit sujuivat joukkueelta mallikkaasti täysin kotimaisin voimin.

 

”Meillä oli pirun hyvä 10–12 pelaajan runko. Jokaiselle pelaajalle löytyi sekä oma rooli että haastaja samalle pelipaikalle. Oltiin nälkäisiä, kun menestystä ei tullut Ken Scalabronin vuosina ja Timo lähti heti liikkeelle siitä lähtökohdasta, että tämä on pelaajien peli”, Tommi Pohjola kertailee.

 

”Seurajohdon kanssa ensiksi alustavasti puhuttiin, että lähdemme kotimaisin voimin SM-sarjaan. Pentti ja Kaija Gustafsson sekä Jukka Kinos kuitenkin olivat sitä mieltä, että kyllä te pojat yhden vahvistuksen tarvitsette”, avaa Timo Nieminen.

 

Vastaus löytyi läheltä.

 

Saksa oli vastikään voittanut Euroopan mestaruuden koripallossa. Joukkueen johtotähtiin kuului Scalabronin valmentaman Bambergin laitahyökkääjä Mike Jackel. Bambergiin oli värvätty tuolloin Southern Mississippin yliopistossa kannuksiaan ansainnut John White, joka kuitenkin jäi ilman luontevaa roolia Jackelin rinnalla.

 

”Jackel oli Saksassa kansallissankarin maineessa. Bambergin fanit olisivat protestoineet, jos hän olisi jäänyt vaille pelipaikkaa. Scalabronin mielestä White oli ihan liian hyvä pelaaja penkille, joten kaveri lennätettiin Forssaan”, Timo Nieminen kertoo.

 

”White tuli Forssaan naurettavan pienellä sopimuksella, mutta sillä oli alusta asti eri lähestymiskulma. White tiesi, että monet SM-sarjan pelaajat tekivät 3-4 kertaa suurempaa palkkaa kuin hän. John otti tehtäväkseen osoittaa olevansa parempi kuin jokainen heistä, yksi kerrallaan”, valaisee Tapio Nieminen Whiten motivaatiotekijöitä.

 

Pitkän lamakesän 1993 päätteeksi FoKoPo asettui taloksi uutuuttaan hohkaavaan, vanhan urheilutalon tuhkasta nousseeseen Feeniks-halliin, jonka aulan kumimatot levittivät huumaavaa odööriaan kauas yläkerran vohvelinpaistopisteeseen asti.

 

Forssalaisen koripallon uusi aikakausi oli alkanut.

 

III – Forssalainen flow-tila: Syyskausi 1993

 

Syyskauden 1993 alkaessa FoKoPo oli teräkunnossa.

 

Joukkue haki heti kauden avausottelussa 107–108-vierasvoiton Uudestakaupungista ja jatkoi jyräämistään pieksemällä HoNsU:n kotonaan 100–85. Todellinen tsunami nähtiin lokakuun alussa Helsingissä, kun SM-hopeajoukkue ToPo kaatui Töölön Kisahallissa 95–98. John White rankaisi stadilaisia 33 pisteellä ja Mikko Saviniemi pussitti Whiten tutkaparina 16 pistettä.

 

Runkosarjan neljännessä ottelussa Forssan pimenevässä syysillassa nähtiin forssalaisen koripallon kaikkien aikojen ensimmäinen miesten pääsarjan paikalliskamppailu, ja voittajaksi selvisi FoKoPo. Pohjola heitti 26, White 22 ja Mäkelä 20 pistettä 12 levypallon kera, kun Alku kaatui lukemin 94–85.

 

”Kentän ulkopuolella oltiin frendejä. Kentälle kun mentiin, pistettiin kypärät päähän ja hammassuojat suuhun”, avaa Pohjola FoKoPo-Alku-paikallispelien dynamiikkaa.

 

”Forssa oli täysin kahtiajakautunut kaupunki. ’Porvari’- ja ’työläis’-leimoja lyötiin ahkerasti. Yhteinen nimittäjä oli kuitenkin koripallo, joka yhdisti puoluerajat. Alun Kauko Kanervan kanssa oltiin rinnakkaisluokalla ja treenattiin usein yhdessä, mutta kentällä otettiin tosissaan toisistamme mittaa”, Tapio Nieminen jatkaa.

 

Forssalaisen koripalloskenen vakavuudesta oman tarinansa kertoo myös Pasi Kauha:
”FoKoPon ja Alun välinen vihanpito oli todella ankaraa seurajohdon ja fanien keskuudessa. Joihinkin kapakoihin tai kauppoihin ei voinut fokopolaisena mennä, kun ne olivat alkulaisten paikkoja, ja sama päti toisinpäin. Silloinen tyttöystäväni – ja nykyinen vaimoni – nauroi, että ei missään muualla Suomessa ole samanlaista.”

 

Neljän voiton startin jälkeen FoKoPo kaatui kolmasti seuraavassa neljässä pelissä. Juuri, kun urheilutoimittajat ehtivät uumoilla Koripoikia tähdenlennoksi, joukkue suoristi ryhtinsä ja viritti myllynsä äärimmilleen. Seuraavaksi kaatui Lahti 102–77, TuNMKY 123–88, Pantterit 101–74, Korihait 107–97, TuNMKY uudelleen 116–91.

 

Joulukuun alkaessa FoKoPo pysytteli tukevasti runkosarjan kakkossijalla ylivoimaisesti eniten pisteitä ottelua kohden heittäneenä joukkueena.

 

”Timo antoi pelaajille paljon Scalabronia enemmän vastuuta. Keskustelimme avoimesti pelisysteemistä ja kuvioista”, Pohjola avaa FoKoPon salamahyökkäyksen salaisuuksia.

 

”Meillä oli vapaudet juosta ja heittää, ja jokainen joukkueen pelaaja sopi muottiin. Kauhan vahvuudet tulivat esiin avoimella kentällä, kun taas 5-5-pelissä minä, White, Saviniemi, Tapio (Nieminen) ja Molenius oltiin varmoja heittäjiä. Tapio teki myös likaista duunia lähempänä koria ja Mäkelä oli siihen aikaan Suomen parhaimmistoa isossa päässä.”

 

”Pasi Kauha oli ilmiömäinen voittamaan tilanteen jo omalla vapariviivalla. Kun Pasi pääsi vauhtiin, hän osasi viimeistellä korin uskomattoman hankalista tilanteista jopa kahta puolustajaa vastaan. Jos nopeasta hyökkäyksestä ei tullut koria, heittäjät etsivät paikkansa ja Juha Mäkelä teki tilaa trailerina. Juhalla oli lupa ampua vaparin kaarelta tai asemoitua alle, mistä hän nosteli kovin prosentein”, kuvailee päävalmentaja Nieminen.

 

”Meillä saattoi olla samaan aikaan neljä kaukoheittäjää viisikossa. 5-5-pelissä otettiin nopeita ratkaisuja ja useampi pelaaja tiesi, miten hyökkäyslevypallot haetaan”, pelaaja-Nieminen yhtyy kuoroon.

 

5-5-hyökkäyspelissä joukkueen luovat pelaajat olivat pelinrakentaja Pohjola ja virtuoosimainen John White, joka osoittautui kyseisen kauden ehkä parhaaksi amerikkalaispelaajaksi koko SM-sarjassa.

 

”Pohjola otti pallon kainaloon, komensi jätkät oikeille paikoille ja pisti pallon liikkeelle. Kaikilla jätkillä oli vihreä valo heittää, kun paikka tuli. John White oli ihan oma lukunsa: se ei paljoa fundeerannut, vaan antoi laulaa. Heittäminen ei kuitenkaan ollut Johnille pakkomielle, vaan sillä oli käsittämätön peliäly löytää kaveri vielä paremmasta paikasta”, Kauha kehuu.

 

”Mr. White on vuorenvarmasti paras pelaaja, jonka kanssa olen koskaan pelannut. Ja hänen pelaamisensa oli vain puolet suuruudesta. Johnilla oli treeneissä käsittämätön vaikutus jätkiin. Jos yksikin pelaaja teki yhdenkin suorituksen edes puoliksi huolimattomasti, John otti heti auktoriteettinsa käyttöön”, kuvailee Mäkelä.

 

Nyt, yli 20 vuoden jälkeen, Timo Nieminen kuvailee FoKoPon syksyä ’93 päättymättömäksi flow-tilaksi.

 

”Jälkikäteen ajatellen häviämisen mahdollisuus ei tullut edes kenenkään päähän. Vaikka pari kertaa takkiin tulikin, se ei koskaan mennyt pään sisään. Joka kerta toivuttiin ja tultiin vahvempana takaisin.”

 

Itseluottamus tarttui jokaiseen pelaajaan.

 

”Koripallon oppikirjassahan sanotaan, että näin ei saisi tehdä, mutta jos vaikka minä, White ja Kauha juostiin 3-1-ylivoimaan, me saatettiin päättää hyökkäys kolmoseen. Todennäköisesti heitto meni sisään, ja jos ei mennyt, siellä oli kaksi jätkää hyökkäyslevyssä. Oltiin paremmassa kunnossa kuin yksikään toinen sarjan joukkue ja tuntui siltä, että kaikki menee”, ihmettelee Pohjola.

 

IV – Cupin finaali ja rotaatio kasvaa: joulu-tammikuu 1993–1994

 

FoKoPo pelasi Suomen tehokkainta koripalloa syksyllä 1993, mutta joukkuetta vierestä seuranneet pureskelivat samaan aikaan kynsinauhojaan verille.

 

Kuinka kauan Koripojat jaksaisi juosta vastustajiltaan jalkoja alta seitsemän miehen pelaajarotaatiolla? Ja mitä tapahtuisi, jos joku joukkueen iskunyrkistä loukkaantuisi?

 

Pelot kävivät toteen joulukuun ’93 ensimmäisenä päivänä, kun 14,9 pisteen ja 6,1 levypallon keskiarvoilla kolmen sekunnin aluetta isännöinyt Juha Mäkelä loukkaantui ottelussa Uudenkaupungin Korihaita vastaan.

 

”Tulin trailerina hyökkäykseen, kun Korihaiden sentterin jalka osui tielleni ja nilkkani meni tohjoksi. Olin edellisenä talvena loukannut nilkkani ja antanut silloin luonnon hoitaa homman. Tällä kertaa päätin Jussi Hirvosen ohjeiden mukaan tehdä kuntoutuksen eteen niin paljon duunia kuin ikinä voisin”, Mäkelä kertoo.

 

Ongelmana oli, että Mäkelä oli elintärkeä osa 11 voiton ja kolmen tappion saldolla kautensa aloittaneessa FoKoPossa, ja edessä oli kahden runkosarjaottelun jälkeen Suomen Cupin Final Four -viikonloppu Feeniks-hallissa.

 

”Ennen kauden alkua olimme joukkuepalaverissa kartoittaneet uhkamme, vahvuutemme, heikkoutemme ja mahdollisuutemme. Moni nosti esille sen tosiasian, että pelaava kokoonpanomme on kapea, jolloin loukkaantumiset ovat suuri uhka. Samassa palaverissa kuitenkin näimme, että loukkaantumiset antavat uusille pelaajille mahdollisuuden nousta esiin”, Timo Nieminen luennoi.

 

Mäkelän tuuraajaksi FoKoPon avausviisikkoon nousi siihen asti pienillä minuuteilla pelannut LoKoKon kasvatti Veli Taatila, joka kietoi forssalaisyleisön pikkusormensa ympärille pelihuumorillaan ja ennakkoluulottomuudellaan cupin finaalissa KTP:ta ja Larry Poundsia vastaan.

 

”Vellu otti ison haasteen vastaan ja vastasi huutoon”, Nieminen kiittelee.

 

Taatilan kanssa yhtaikaa läpimurtonsa rotaatioon teki 179-senttinen, 18-vuotias pelinrakentaja Mika Mikkola, josta tuli toisella kokonaisella pääsarjakaudellaan FoKoPon takamiesjaostolle arvokas kirittäjä.

 

”Jos Tomppa oli perinteinen, peliä ohjaava pelinrakentaja, Mika toi peliin käsittämättömän itseluottamuksen. Mikalla oli kyky tehdä nopeasta joukkueesta vieläkin nopeampi. Kun Pasi Kauha ja Mika pistettiin vierekkäin takakentälle, SM-sarjasta ei löytynyt toista yhtä nopeaa takamieskaksikkoa”, kehuu Timo Nieminen.

 

Jukka Toijala paljasti mulle myöhemmin, että niinä vuosina niillä oli aina Mikko Sydänmaanlakan kanssa Kouvojen pukuhuoneessa vääntöä siitä, kuka puolustaa ketäkin meidän takamiehistä. Kouvot vihasi pelata FoKoPoa vastaan, koska me juostiin niin paljon”, Kauha nauraa.

 

Suomen cupin finaali oli ilman Mäkelää pelanneelle FoKoPolle liikaa, mutta muuten joukkue selvisi voimanpesänsä poissaolosta vaurioitta voittamalla kaikki viisi otteluaan. Mäkelän tammikuisen paluun jälkeen perättäisten runkosarjassa haettujen voittojen määrä nousi jo yhdeksään. Mäkelä sai vääntää harjoituksissa tasaisesti peliajasta Taatilan kanssa samalla, kun Mikkola toi itsevarmuudellaan Pohjolalle arvokkaita lepominuutteja.

 

”Vellu ja Mika kasvoivat isoiksi osasiksi rotaatiota joulu- ja tammikuun aikana, ja syvyyttä riitti heidän jälkeenkin. Marko Virtanen pelasi vähänlaisesti, mutta oli varmaan koko SM-sarjan fyysisin takamies. Reserveistä Ari Mikkola ja Markus Laaksovirta kyttäsivät koko ajan näytönpaikkaansa. Treeneissä ei saanut mitään ilmaiseksi”, Juha Mäkelä kehuu.

 

Myös Suomen Cupin hopea toimi joukkueelle itseluottamuspistoksena.

 

”Cupin finaalissa me ehkä kunnioitettiin KTP:ta liikaa alussa. Tultiin kori korilta takaisin ja viimeisellä minuutilla oli tasoitusheittokin ilmassa. Tietenkin harmitti hävitä, mutta kun seuraavana päivänä luettiin lehdestä KTP:n kokeneiden pelaajien suitsuttavan meitä, se antoi uskoa siihen, että voisimme pärjätä keväälläkin”, Timo Nieminen muistelee.

 

”Cupin finaalin aikaan pelasimme ehkä kauden parasta koristamme. Meillä oli vieläkin tuoreet jalat ja osasimme hyökätä, mutta puolustimme myös kovaa. KTP jäi 89 pisteeseen, mikä kertoo jo paljon. Isoilla hetkillä KTP oli kuitenkin aavistuksen kokeneempi”, Tapio Nieminen harmittelee.

 

V – Tie pudotuspeleihin: helmi-maaliskuu 1994

 

Keskitalvella 1994 forssalaiskatsojien mieleen alkoivat kuitenkin palautua alitajuiset muistot siitä, kuinka hyvilläkin FoKoPo-joukkueilla oli helmikuussa tapana alkaa silitellä paitojaan terassikuntoon pudotuspeleihin valmistautumisen sijaan.

 

Runsas kuukausi tasaväkisen cupin finaalin jälkeen KTP takoi FoKoPon maanrakoon 23 pisteellä Karhuvuoressa ottelussa, jossa KTP-laituri Darrin Fowlkes liukasteli 46 pistettä ja jätti kahteen tekniseen virheeseen syyllistyneen Whiten 12 (!) pisteeseen. Seuraavassa ottelussa FoKoPoa narrasi sarjan jumbosijasta TuNMKY:n kanssa kamppaillut Korihait.

 

Helmikuun puolella paikalliskamppailija Alku hankki riveihinsä maajoukkuelaituri Sakari Pehkosen. Uuden vahvistuksensa voimaannuttamana Alku nujersi FoKoPon kahdessa perättäisessä paikalliskamppailussa. Kirsikkana kakun päälle ToPo löylytti FoKoPoa revanssina lokakuisesta tappiostaan 21 pisteellä Kari-Pekka Klingan vastatessa kahdeksasta kolmosesta ja 41 pisteestä.

 

”Jo joulun kieppeillä Forssassa alettiin puhua, että FoKoPo pelaa tyypillisesti hyvän syksyn, mutta nyykähtää vuodenvaihteen jälkeen. Halusimme pisteen niille puheille”, Timo Nieminen jyrähtää.

 

SM-sarjan kärkipään tasoittuminen keskitalvella ei tullut joukkueelle yllätyksenä.

 

”Siihen aikaan, nimiä mainitsematta, SM-sarjassa monet huippupelaajat eivät ehkä syksyllä olleet kauheassa tikissä, mutta heräsivät kevään lähestyessä”, Tapio Nieminen muistuttaa.

 

”Tiesimme, ettemme pystyisi koko kautta pelaamaan samoilla aseilla. Kun kausi etenee, joukkueet oppivat tuntemaan toisensa ja ottamaan toisiltaan asioita pois”, komppaa Mäkelä.

 

Forssalaisia murskajaisia nähtiin edelleen. Joukkue latoi 125 pistettä LaNMKY:a, 118 TuNMKY:a, 115 HoNsUa ja Kouvoja vastaan. Jos jokin oli muuttanut syksystä, niin se, että FoKoPo onnistui voittamaan silloinkin, kun heitto ei kulkenut – kuten 83 pisteellä Panttereita vastaan.

 

”Syksyllä mentiin muutama viikko pelkällä hyökkäyksellä, mutta Cupin finaaliin tultaessa joukkue osoitti osaavansa ja haluavansa myös puolustaa. Joo, vastustaja oppi ottamaan meiltä talvella joitain juttuja pois, mutta me nokitettiin omilla taktisilla muutoksilla. Se vaikeutti myös asemaamme, että vastustaja kunnioitti meitä talvella ihan eri tavalla kuin syksyllä”, Timo Nieminen kertoo.

 

Pudotuspelipaikka varmistui forssalaisille kuitenkin jo hyvissä ajoin helmikuussa. Runkosarjansa FoKoPo päätti kauden ensimmäiseen voittoon KTP:sta, ja vielä selvin luvuin 110–90.

 

FoKoPo eteni historiansa toista kertaa SM-pudotuspeleihin runkosarjan kakkossijalta KTP:n vanavedessä.

 

VI – Puolivälierät: FoKoPo – HNMKY 3-1

 

Koripallon miesten pääsarjan ensimmäiset nykymuotoiset pudotuspelit pelattiin ensimmäistä kertaa keväällä 1994.

 

FoKoPo ei ollut koskaan historiassaan edennyt neljän parhaan joukkoon, eikä haaste ollut nytkään helppo. Vastaan asettui kahden vuoden takainen Suomen mestari, parhaista päivistään heikennyt mutta edelleen varteenotettava Helsingin NMKY, joka pelasi pääsarjaa ainoana joukkueena ilman ulkomaalaisvahvistuksia, mutta päätyi silti SM-runkosarjassa seitsemänneksi.

 

”Namikalla oli todella kova kotimainen, kokenut runko. Petri Niiranen, Spokki Salmi ja Pekka Lähdetniemi olivat todella kovan tason pelaajia. Siihen vielä päälle suurin piirtein meidän ikäisiämme jätkiä kuten Timo Vertio, Tero Anttila ja Tommi Nordberg, jotka olivat kaikki voittaneet Suomen mestaruuden”, Tapio Nieminen luettelee.

 

”HNMKY oli pelannut pelkästään kotimaisin voimin puolivälieriin. Meillä oli mennyt kausi hyvin, mutta Namika oli ylpeä, itsevarma joukkue. Meillä oli siinä asetelmassa pelkkää hävittävää. Jos häviäisimme, kausi olisi pilalla.”

 

FoKoPon peli takkuili ensimmäisen puolivälieräottelun avauspuoliskolla, kunnes John White (40/12/6 syöttöä) otti kentän haltuunsa.

 

Toisessa osaottelussa Petri Niirasen (29/4/7 syöttöä) ja Samu Langin (22/3) johdattama Namika otti FoKoPon pelistä vauhdin pois ja pakotti pelin jälkipuoliskolla forssalaiset tuloksettomaan kissa-hiiri-leikkiin. HNMKY vei toisen osaottelun pistein 82–75 ja tasoitti puolivälieräsarjan.

 

Kun kolmannessa osaottelussa FoKoPo ja HNMKY lähtivät tauolle tasapisteistä 48–48, Timo Nieminen sai tarpeekseen.

 

”Oli pakko turvautua vanhanaikaiseen konstiin. Päätin, että nyt siirrytään 1-3-1-paikkapuolustukseen. Siihen Namika sitten hyytyi.”

 

FoKoPo vei kolmannen osaottelun jälkipuoliskon 39–26 Whiten (31/6/6 syöttöä), Kauhan (21/1) ja Pohjolan (14/2/6 syöttöä) heiluttaessa tahtipuikkoa.

 

Neljännessä osaottelussa Helsingin Urheilutalolla täysi tupa seurasi uudelleensyntynyttä FoKoPoa, joka jyräsi SM-välieriin Whiten (38/6/6 syöttöä/2 blokkia), Niemisen (25/9), Kauhan (20/3/5 syöttöä) ja Pohjolan (16/6/8 syöttöä) myllyttäessä luonnonvoimana takavuosien menestyjän sukupuuton partaalle.

 

”Namikalta loppui usko, kun taas me päästiin flow-tilaan”, Timo Nieminen kuvailee.

 

”Vikassa pelissä tuli katsomosta aika rajua tekstiä: ’v***n landet’, ’tulitteko traktoreilla’. Mulla upposi kolmoset siinä matsissa todella hyvin ja ratkaisuhetkillä muistin katsoa aina tiettyyn katsomonosaan ja ilmaista oman näkemykseni, kun sukka kävi”, Pasi Kauha muistelee.

 

”Namikasta Timo Vertio oli sellainen jätkä, jonka suuvärkki ei pysynyt kiinni. Timo jaksoi puhua kolmen ja puolen matsin ajan, mutta kun se ei saanut viimeisessä matsissa enää Whiteä kuriin vaikka miten roikkui, pää painui ja suu vaikeni. Oli ilo nähdä se hetki, kun Timo tajusi, että tätä peliä ei enää voiteta.”

 

HNMKY-voiton jälkeen forssalaisten pukuhuoneessa oli vapautunut tunnelma, mutta ryhmässä ymmärrettiin, että tehtävä oli vielä pahasti kesken.

 

”Namika antoi todella pahan vastuksen. Niillä oli niin paljon kokemusta, että oli ihan mahdoton vetää se ottelusarja 3-0. Se oli kuitenkin todella hyvää treeniä jatkoa varten.”

 

VII – Välierät: FoKoPo – ToPo 2-3

 

Välierävaiheessa Koripoikien vastaan iskeytyi Alf Strömbergin valmentama ToPo, ”Munkan Lakers”, hallitseva SM-hopeamitalisti, joka hakeutui mestaruutta kohti Kari-Pekka Klinga johtotähtenään.

 

”Me oltiin nuoria poikia. ToPolla oli kehissä viisikollinen maajoukkuetason jätkiä”, Mäkelä kertailee välieräsarjan ennakkoasetelmia.

 

”Maalaiset vastaan stadilaiset -asetelma toistui vielä korostuneemmin kuin HNMKY:a vastaan. ToPo sentään oli toinen mestarisuosikki KTP:n ohella. Varsinkin John White oli ToPon fanien ja pelaajien vihan kohde numero yksi”, komppaa Tapio Nieminen.

 

”ToPon organisaation kollektiivinen ego oli vielä pykälän isompi kuin HNMKY:llä. Jo runkosarjassa väännettiin niitä vastaan veren maku suussa. Oli raapimista ja repimistä. Kun pelasi vauhdilla, sai tosissaan katsoa, mitä väylää korille ajaa. Muuten heräsi parketilta Greg Joynerin kyynärpäänjäljet ikenissä”, kuvailee Pasi Kauha.

 

FoKoPo oli tottunut pelaamaan nopeaa peliä, mutta välieriin lähdettäessä ToPo oli tehnyt Strömbergin johdolla kotiläksynsä. ToPo varoi visusti pallonmenetyksiä ja Forssan fauhtifeikkojen päästämistä juoksuun. Puolen kentän hyökkäyksistä munkkalaiset palasivat puolustukseen esimerkillisesti Aleksi Wuorenjuuri, Ray Ailus ja Kari Hautala pysäyttäjinään.

 

Sanalla sanoen: ToPo pakotti FoKoPon pelaamaan puolen kentän koripalloa.

 

Samaan aikaan, kun Greg Joyner ja vaihtopenkin rymistelijä Olli-Pekka Laitila pehmittivät FoKoPon isompaa kalustoa fyysisyydellään, väsymätön pogokeppi Riku Marttinen päästettiin kenguruna hyppimään FoKoPo-senttereiden keskelle ja donkkailemaan hyökkäyslevypalloista kahden käden heijareita koriin.

 

John Whiten varjoksi laskettiin kokonaiset 11 senttiä lyhyempi Aleksi Wuorenjuuri. FoKoPo yritti hyödyntää Whiten pituusylivoimaa Wuorenjuurta vastaan 5-5-hyökkäyksessä, mutta Whiten pelaaminen selkä koria kohti vei tilan ja pallonliikkeen pois FoKoPon hyökkäyksestä ja niin ollen vaikeutti kaukoheittäjien työtä.

 

”Meidän ainut mahdollisuus oli pelata niin fyysisesti kuin mahdollista. John White puolusti Klingaa, eikä Klinga todellakaan tykännyt siitä, että häntä rapattiin. Kun me jouduttiin pelaamaan puolen kentän hyökkäystä, sorruimme tyypillistä useammin pallonmenetyksiin. Silloin ToPo juoksi Wuorenjuuri ja Klinga kärjessä nopeita koreja meidän päähän”, muistelee Tapio Nieminen välieräsarjan kulkua.

 

”Pere Klinga tykkäsi psyykata, mutta vaikka oltiin nuorempia, kyllä me annettiin samalla mitalla takaisin. Mulle ei uran aikana paljoa blokkeja kirjattu, mutta ekassa matsissa sain Klingan heiton blokattua, sen jälkeen vaihdettiin sanoja yhtenään. Greg Joynerin ja Sole Mäkelän painia katsoessa kävi pari kertaa mielessä, että pitääkö jommankumman lähteä jalat edellä pois tästä hallista”, taivastelee Pohjola.

 

Avausottelussa White (34/4/3 syöttöä) kirjautti tyypilliset pisteensä, mutta Marttisen (22/9/5 blokkia), Klingan (22/2), Joynerin (21/9/7 syöttöä) ja Wuorenjuuren (20/4) johtama ToPo narrasi vorssalaisia 91–96-vierasvoitolla.

 

Liekö hyvänolontunne uinut ToPon pelaajien puseroon, kun FoKoPo saapui toiseen osaotteluun Töölön Kisahalliin aivan eri ilmeellä ja pakeni Helsingistä 87–100-vierasvoitto matkassaan koko aloitusviisikon (White 36/14/6 riistoa, Kauha 15/3, Nieminen 14/11, Mäkelä 11/3, Pohjola 11/3/6 riistoa) onnistuessa.

 

Kolmannen osaottelun koripalloshakissa joukkueet vaihtoivat iskuja puolin ja toisin ja johtoasema vaihtui yhtenään. Pasi Kauhalla oli mahdollisuus siirtää FoKoPo ratkaisevaan johtoon puoli minuuttia ennen loppua, mutta ylivoimahyökkäyksestä juostu layup kierähti korirenkaasta ulos ja ToPo sinetöi voiton vapaaheittoviivalta.

 

Niinpä tuli neljäs osaottelu Töölössä. White (31/15/3 blokkia) ja Kauha (25/2) tekivät kaikkensa, mutta hurmiossa pelanneen Riku Marttisen (27/14/3 riistoa/2 blokkia) ToPo johti pistein 82–81 kaksi sekuntia ennen loppua, kun tavallisesti varma vapaaheittäjä Greg Joyner siirtyi heittämään 1+1-vapaaheittoja.

 

”Mä sanoin aikalisällä, että kuka ikinä Gregin heiton jälkeen pallon saakin, se on kaksi pomppua ja suora heitto ToPon koria kohti”, Timo Nieminen muistelee.

 

”Heitä ohi ja anna mulle mahdollisuus”, kerrotaan John Whiten kuiskanneen vapaaheittoon valmistautuneelle Joynerille. Joyner keskittyi ja heitti. Pallo kimposi takaraudasta ulos.

 

John White kauhoi levypallon kouriinsa Pasi Kauhan, Mikko Saviniemen ja Veli Taatilan edestä. ToPon pelaajat olivat jo ryhmittyneet omalle kenttäpuoliskolleen. White otti kaksi heittoa, viskaisi ”avemarian” omalta kolmen pisteen viivalta…

 

summerin soidessa suoraan koriin.

 

Välieräsarjan otteluvoitot olivat tasan 2-2.

 

”Kuinka moni ihminen maailmassa pystyisi tuollaiseen? Neljäs välieräottelu, selkä seinää vasten ja kesäloma edessä? Ratkaisuheitto omasta kenttäpäädystä sisään?” Juha Mäkelä tivaa.

 

”En varmaan edelleenkään uskoisi, että olen ollut osallisena tuollaista draamaa, jos en olisi nähnyt heittoa YouTubesta sittemmin”, naurahtaa Kauha.

 

”Me oltiin jo hävitty se peli. ToPon kannattajat istuivat ToPon penkin takana, pettyneet FoKoPo-kannattajat meidän penkkimme takana. Forssalaiset olivat jo apeina lähdössä kotimatkalle, kun pallo upposi koriin ja ToPon kannattajat vajosivat maan rakoon. FoKoPon kannattajat huusivat ’Jussin’ nimeä varmaan vielä puoli tuntia matsin ratkettua”, taivastelee Tapio Nieminen.

 

”Niemisen Timo ei ole mikään pieni poika, mutta siellä se ravasi voittoheiton jälkeen parketilla yhtä lujaa Whiten perässä kuin me kaikki muut”, virnistää Pohjola.

 

John Whiten kevään 1994 haamuheitto petasi viidennen ja ratkaisevan välieräottelun Forssan Feeniks-halliin. Halli oli viimeistä penkkiriviä, kahvion kaiteita, kentänvierustaa ja voimisteluköysiä myöten niin täynnä jo tuntia ennen ottelun alkua, että mattimyöhäiset joutuivat jäämään aulaan seuraamaan ottelua Teksti-TV:n ja hallista kantautuneiden äänien perusteella.

 

John White (40/14/4 syöttöä/4 riistoa) pelasi ottelussa tasollaan, mutta pelin toinen puoliaika oli ToPon näytös.

 

FoKoPon puolustus piti Klingan (17/3, kolmoset 1/6) jotenkuten kurissa, mutta ratkaisu nähtiin korin alla, missä Marttinen (27/14/3 blokkia) ja Joyner (20/17/4 syöttöä) isännöivät ilmatilaa. Aleksi Wuorenjuuri (15/3/8 riistoa) ja Ray Ailus (11/4) nousivat esiin puolustuspäässä ja pitivät huolen, että ToPo etenisi finaaliin KTP:ta vastaan toisena perättäisenä keväänä.

 

”Meillä ei ollut kokemusta noin kovista peleistä. White onnistui, mutta joukkueena suoritustasomme ei riittänyt. ToPo poimi finaalipaikan kuin kypsän marjan”, toteaa Kauha.
”Jos olisin ollut vähänkin kokeneempi valmentaja, olisin tajunnut, että meidän ei olisi pitänyt mennä Forssaan kahtena välipäivänä ollenkaan. Meidän olisi pitänyt lähteä leirille jonnekin. Viidenteen peliin valmistautumisesta ei tullut mitään, kun oli koko kaupunki niskassa”, jatkaa Timo Nieminen.

 

”Mulla oli kaksi ihan normaalia työpäivää ennen viidettä välierää. Ihan turha oli edes yrittää tehdä mitään. Omat ajatukset olivat viidennessä pelissä ja kaikki puhuivat siitä. Kaupungilla tulivat kaikki juttusille. Luulen, että latauksemme purkautui jo Whiten haamuheittoon”, aprikoi Tapio Nieminen.

 

VIII – Pronssiottelut: FoKoPo – FoA 225–197

 

Viides välieräottelu toi tuntuvan määrän markkoja Koripoikien peltisen kassalaatikon pohjalle. Vaikka finaalipaikka jäi saavuttamatta, lohdutuspalkinto oli paras mahdollinen: pronssiottelu paikallisvastustaja Forssan Alkua vastaan.

 

”Ne olivat vähän erilaiset pronssiottelut kuin monena muuna vuonna”, Timo Nieminen luonnehtii: ”Niissä matseissa pelattiin oikeasti kaupungin herruudesta.”

 

Forssan Alku oli näpäyttänyt Koripoikia joukkueiden kahdessa edellisessä keskinäisessä kohtaamisessa, mutta FoKoPo saapui pronssipeliin palo silmissään.

 

”Alku-tappiot tulivat varmaan sopivaan saumaan just ennen pudotuspelejä. Sisuunnuimme siitä ja heräsimme pelaamaan omalla tasollamme”, Tommi Pohjola arvioi.

 

”Me johdettiin ekaa pronssiottelua varmaan jo 20 pisteellä, mutta Alku sai lopussa kirittyä eron kahteentoista. Se herätteli meidät muistamaan, että tässähän pitää oikeasti alkaa pelaamaan”, Kauha jatkaa.

 

Kauha kertoo FoKoPon tulleen pronssiotteluun rautaisella itsevarmuudella ja ammattitaidolla ToPo-sarjan pettymyksen jälkeen.

 

”Mä olen jännittäjätyyppi, mutta muistan ihmetelleeni ekan pronssimatsin lämmittelyssä, että miten mun jännitystasoni voi olla nolla. Ei hetkeäkään epäilyttänyt, miten tässä käy. Oltiin täynnä itsevarmuutta.”

 

Forssan Alku oli voittanut KTP:n ensimmäisessä välieräottelussa, mutta hävisi kolme seuraavaa osaottelua putkeen. Pronssiotteluun tultaessa joukkue ei ollut yhtä kovassa iskussa kuin finaaliin pääsystä pelatessa.

 

”Voi olla, että meillä oli motivoituneempi joukkue. Alulla oli toki aika paljon omaa runkoa, joka oli pelannut joukkueen divarista SM-sarjaan, mutta aloitusviisikossa oli Sakari Pehkosen ja Jonathan Mooren kaltaisia ammattilaisia, enkä tiedä, kuinka paljon heitä kiinnosti pelata pronssista. Lisäksi Alulla oli jotain turbulenssia, mistä kertoi, että lauantain pronssipelin valmensi Tommi Koskinen ja sunnuntaina puikoissa oli Jari Marjamäki”, aprikoi Timo Nieminen.

 

”Yhteishenkemme ei kadonnut mihinkään, vaikka tiputtiin välierissä. Välierien ja pronssipelien välisinä päivinä mentiin koko joukkueena katsomaan lätkän Jokerit-TPS-finaaliottelua. Me kaikki haluttiin voittaa pronssia”, tiivistää FoKoPon tuntoja Juha Mäkelä.

 

”Meille pronssi oli kuin mestaruus. Latauksemme oli kuin olisimme finaalia pelanneet”, Tapio Nieminen täydentää.

 

FoKoPo vei jälkimmäisen pronssiottelun 14 pisteellä ja otti jalan pois kaasupolkimelta vasta kaksi minuuttia ennen loppua.

 

”Peli oli jo ihan selkeästi ratkennut, kun koko kauden kasvanut väsymys alkoi viimein painaa jaloissani ja sanoin Timpalle (Nieminen), että haluan vaihtoon. ’Haluatko sä tän mitalin vai et? Haluat? Mee pelaamaan sitten!’ Timppa vastasi. Siinä vaiheessa yhteisjohto oli varmaan 20 pistettä ja neljä minuuttia pelaamatta”, Kauha nauraa.

 

FoKoPon kaudet päättyivät villiin voittojuhliin paikallisessa Hotel Axelissa. Viikkoa myöhemmin vaka vanha KTP vei toisen perättäisen Suomen mestaruutensa.

 

”Kovasti Forssassa uskottiin, että meillä olisi ainekset vaikka minkälaiseen dynastiaan. Tiesimme, että Larry Pounds lopettaisi ja KTP:n kokenut kalusto olisi jo parhaat päivänsä nähneet. John Whitekin ilmaisi halunsa palata Forssaan”, Timo Nieminen muistelee pronssijuhlien jälkeisiä konseptejaan.

 

Kevään 1994 tuulet puhalsivat läpi Kanta-Hämeen. Kaikki portit Forssan Koripoikien kasvulle suomalaiseksi koripallodynastiaksi olivat auki.

 

Mutta historia kulkee toisinaan arvaamattomia polkuja.

 

IX – Epilogi: Haaveet kaatuu

 

FoKoPon kevään ’94 pronssikymmeniköstä seitsemän pelaajaa jatkoi joukkueessa myös seuraavana syksynä. Markku Molenius lopetti pääsarjauransa, Marko Virtanen haki vauhtia divaritasolta Kankaantaan Kisassa. Mikko Saviniemi siirtyi peliajan perässä Turun NMKY:hyn. John White sai ohittamattoman tarjouksen Itävallan Klosterneuburgista.

 

Whiten tilalle Forssaan saapui virtuoosimainen velmuilija Terry McCord Troy Staten yliopistosta. Edellisen kauden reservipelaajista Ari Mikkola, Markus Laaksovirta ja Juha Strandberg saivat kutsun kymmenikköön.

 

SM-sarja oli kuitenkin siirtynyt kahden ulkomaalaispelaajan aikakauteen. FoKoPo yritti potkia alkukaudella tutkainta vastaan yhdellä amerikkalaisella, mutta voitti ensimmäisestä kahdeksasta ottelustaan vain yhden ja päätti hankkia toisenkin jenkkipelaajan maahan.

 

McCordin nuoruudenystävä Alexander Hall saapui marraskuussa FoKoPoon, ja jälki olikin parhaimmillaan vakuuttavaa. Marras- ja tammikuun välisenä aikana FoKoPo voitti yhdeksän yhdestätoista ottelustaan ja palasi hätyyttelemään pudotuspelien kotietua, kunnes meno tasaantui.

 

Puolivälierissä FoKoPo kävi käytännössä sentin päässä suuryllätyksestä tulevaa mestaria Kouvoja vastaan. Avausottelussa Kouvot pelasti Mikko Sydänmaanlakka, joka pelasti joukkueensa viime sekuntien kaukoheitoillaan ensiksi jatkoajalle ja sitten voittoon. Pelin jälkiselvittelyissä tuittupäinen McCord kävi purkamassa turhautumistaan Kouvojen Sami Laaksoseen pukuhuoneessa asti.

 

McCord runnoi 42 pisteellään sarjan tasoihin toisessa osaottelussa Forssassa, mutta sai Kouvojen murskavoittoon päättyneessä kolmannessa ottelussa niskaansa Mansikka-ahollisen solvauksia ja kuraa. Ottelun jälkeen McCord päätti, ettei enää halua elämänsä aikana Kouvolaan, jolloin Kouvoille jäi helppo työ katkaista puolivälieräsarja neljännessä osaottelussa.

 

”Jälkeenpäin olen monta kertaa miettinyt, olisiko Sydänmaanlakkaa pitänyt rikkoa jatkoajan loppuhetkillä. Meidän piti vaihtaa se screeni, muttei vaihdettu, ja Syppe pääsi ampumaan vapaasti. Jos me oltaisiin voitettu se peli, Terry tuskin olisi mennyt tönimään Sami Laaksosta, ja me oltaisiin aika varmasti menty Forssassa 2-0-johtoon…” huokaa Timo Nieminen.

 

”Terry McCord oli virtuoosimainen pelaaja, muttei samanlainen voittaja kuin White. Omat tilastot merkitsi sille vähän liikaa. Meidän vahvuudet joukkueena taas tiedettiin yleisesti pitkin SM-sarjaa, emmekä enää pystyneet yllättäneet ketään”, pikkuveli-Nieminen tähdentää.

 

Pasi Kauha lähti Kouvot-tappioon päättyneen 1994/95 kauden jälkeen hakemaan uutta nostetta uralleen SM-sarjanousija Tampereen Pyrinnöstä.

 

”Terry McCord oli hyvä pelaaja, mutta hänelle oli vastenmielistä, jos joku muu kuin hän ratkaisi pelit. Viimeinen tippa Terrylle oli, kun minut valittiin SM-sarjan All Star -peliin, mutta häntä ei. Sen jälkeen loppukausi meni todella vaikeasti hänen kanssaan”, Kauha selvittää.

 

”Pyrintö oli SM-sarjan jumbo seuraavalla kaudella, mutta mulle teki todella hyvää päästää ekaa kertaa urallani toisiin maisemiin. Sain peliini paljon uusia juttuja ja kasvoin pelaajana enemmän kuin monella aiemmalla kaudella.”

 

Kauhan siirryttyä pois Forssasta FoKoPo rämpi loka- ja marraskuun 1995, mikä tiesi lähtöpasseja Timo Niemiselle. Jari Marjamäki jatkoi FoKoPon penkin päässä run and gun -koripallon perinteitä kolmen kauden ajan Tapio Nieminen, Tommi Pohjola ja Mikkolan veljekset Mika ja Ari kotimaisena osastonaan Juha Mäkelän ja Veli Taatilan siirryttyä Loimaalle kakkosdivaripeleihin.

 

FoKoPon voittosaldo väheni tasaisesti kausi kaudelta aina kevääseen 1998, jolloin forssalaiset tipahtivat sarjatasoa alemmas. Viimeisetkin rippeet FoKoPon yhden sukupolven menestystarinasta haihtuivat tuolloin olemattomiin, kun Mikkolan veljekset siirtyivät Karkkilan riveihin ja Tommi Pohjola valitsi uudeksi joukkueekseen Pussihukat.

 

Ja niin oli eräs aikakausi FoKoPon historiassa ohi.

 

FoKoPo valittiin ”villillä kortilla” SM-sarjaan myös kaudeksi 1998/99. Divarikarkeloihin valmistautunut, keski-iältään 19-vuotias joukkue voitti vain kolme ottelua neljästäkymmenestä. Kevään ’94 pronssijoukkueesta ei ollut jäljellä enää yhtä ainutta pelaajaa.

 

”Varmaan oletimme pronssit kaulassa, että menestys jatkuu automaattisesti, mutta ei se niin mene. Vaikka treenasimme hyvin ja tahtoa oli, palaset eivät loksahtaneet kohdalleen enää niin kuin ennen”, Tapio Nieminen arvioi.
”On pieni pettymys, ettemme pystyneet hyödyntämään tilannetta. Meillä oli ainekset olla mitaleista pelaava joukkue koko 1990-luvun ajan. KTP:kin kasvoi menestykseen niin, että heillä oli sama runko yhdessä monta vuotta”, jatkaa Pohjola.

 

Tätä nykyä Jokioisten Miinan koulun rehtorin virassa elämäntyötään tekevä Juha Mäkelä palauttaa koko 1990-luvun FoKoPo-ilmiön perusasioihin: kaiken ytimessä oli motivoitunut kaveriporukka, joka piti hauskaa yhdessä.

 

”Me oltiin kavereita. Totta kai kilpailtiin peliajasta toisiamme vastaan, mutta kaikki tehtiin hyvässä hengessä. SM-sarja alkoi kuitenkin ammattimaistua, tuli kahden jenkin joukkueita ja kotimaisia ammattilaisia ja kaikkea, emmekä me pysyneet kyydissä”, Mäkelä harmittelee.

 

”Me oltiin yksi viimeisistä SM-sarjassa menestyneistä kyläjoukkueista. Tuollaisella joukkueella olisi enää nykypäivänä mahdotonta nousta huipulle. Homma on muuttunut niin paljon.”

 

—————————————————————————————

HippromoHIPPO TAATILA (s. 1981, Loimaa)

Teologian maisteri (pääaineet uskontotiede, käytännöllinen filosofia), vapaa kirjoittaja, koripalloentusiasti ja muutenkin kaikin puolin rasittava jätkä

 

Romaanit

 

”Isipappablues” (Into Kustannus, 2014)
Käännökset

 

G.I. Gurdjieff: ”Kohtaamisia merkittävien henkilöiden kanssa” (Sammakko, 2013)

 

Tietokirjat

 

”Pallo savessa – 50 vuotta loimaalaista korikonkarihistoriaa” (Kimmo Parikan kanssa, LoKoKo ry 2015)

 

”Susijengi – pohjolan perukoilta Euroopan huipulle” (Mika Wickströmin kanssa, Tammi 2014)

 

”Hyppyheitto – Seppo Kuuselan tarina” (WSOY, 2010)

 

Blogi

 

”Sörkan Kierkegaard” (https://sorkankierkegaardblog.wordpress.com/)

Yksi kommentti artikkeliin ”LAPSUUDEN SANKAREILLE – FORSSAN KORIPOIKIEN VÄRIKÄS, VAUHDIKAS JA IKIMUISTOINEN PRONSSIKAUSI 1993/94

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s