NORDIKSEN DENNIS RODMAN SHOW – eli NBA:n historian eriskummallisimman pelaajan puolitoistavuorokautinen Suomessa kuten aikalaiset sen muistavat

Koripallo

ToPon nuori manageri Aleksi Valavuori ymmärsi tilaisuutensa tulleen nähdessään elämäntapaintiaani Dennis Rodmanin heinäkuisena yönä Helsingin Kaivohuoneella. Vain neljä kuukautta myöhemmin Rodman juoksi Nordenskiöldinkadun Jäähallin siirtoparketilla 7,420 silmäparin toljottaessa ToPon tähtilogo valkoisen pelipaidan rinnassa.

 

Teksti: Hippo Taatila, Kuva: SKL-arkisto

I – Kaivohuone, heinäkuu 2005

 

Runsas vuosikymmen sitten pääkaupunkiseudun yöelämän sykkivä keskus oli yksinoikeudella Seppo ”Sedu” Koskisen Club Kaivo – ruiskurusketettujen kokkeli-imurien ja bilehileiden paratiisi keskellä historiallista Kaivopuistoa, tai ”Helsingin Beverly Hillsiä”.

 

Kaivon yössä saattoivat vantaalaisen HOAS-soluasennon lähihoitajaopiskelijat päästä joraamaan Shakiran lantionvatkauslauluja samalle tahmaiselle lattialle Miklu Forssellin tai Jasper Pääkkösen kanssa, tai Hankenin kellokkaat vertailla rannekellojaan Elastisen tai Iso-H:n Rolexeihin.

 

Vielä ennen pilkun välähtämistä saattoi kuudennesta gin & tonicistaan herkkään tilaan ajautunut Taksi-Hege yrittää silmäpeliä viereisessä loosissa istuvan Tea Khalifan kanssa ennen kuin Töölö Gymille Hesarinsa tilaava poke tarraisi olkapäästä kiinni ja osoittaisi vahvalla imperatiivilla narikan suuntaan.

 

Ja kun seuraava kohmeloinen aamu koittaisi, saattaisi Jessica kakskyt vee raottaa sälekaihtimiaan lokakuiseen Suutarilan aamuun ja fiilistellä Messengerissä kavereidensa kanssa Räsypokka-Jaajolta saamaansa pitkänlaista poskipusua.

 

Toisinaan saapuivat Kaivolle aistimaan ilmapiiriä myös erinäiset ulkomaaneläväiset – ketkä olivat juuri vetäneet keikan Provinssissa tai Hartwall Areenalla, ketkä promonneet uutta elävää kuvaansa Tennispalatsissa, ketkä hieroneet miljoonasopimuksia kivenheiton päässä Etelärannassa salkkujaan napsuttelevien EK:n Excel-miesten kanssa.

 

Varmaa oli, että aina, kun paikalle saapui keskimääräistä huomattavampi julkisuuden henkilö, hänet huomattiin ja vastaanotto oli sen mukainen.

 

Kun Red Bulliaan oikeaan käteensä puristanut Aleksi Valavuori heinäkuun toisen ja kolmannen päivän välisenä yönä 2005 näki aurinkolasien taakse surumieliset silmänsä salaavan Dennis Rodmanin huojuvan ihailijaparven keskellä, hän ei ollut yllättynyt.

 

”Mä tiesin ennalta, että Dennis oli ollut Suomessa ottamassa osaa eukonkannon MM-kisoihin Sonkajärvellä. En osannut kuitenkaan odottaa, että Dennis olisi tullut vielä Helsinkiin ennen maasta poistumistaan, joten tapaamisemme oli täysi sattuma”, Valavuori muistelee vuosikymmenen takaista kohtaamista.

 

”Kun näin Dennisin, tiesin heti, että paikka on tässä. Tiesin, että minun on reagoitava nyt, ettei tilanne mene sivu suun.”

 

Muiden muassa Madonnan ja Carmen Electran kanssa heilastellut, Jean Claude van Dammen kanssa samoissa mätkintäelokuvissa kurkipotkutekniikkaansa esitellyt sekä Isiah Thomasin, Michael Jordanin ja Scottie Pippenin rinnalla viisi NBA:n mestaruutta voittanut Rodman on eittämättä vuosien aikana tottunut siihen, että hänet tunnistetaan, minne hän meneekin.

 

NBA-uran jälkeisinä vuosinaan showpainin, reality-television ja alusvaatejefun maailmassa Rodman oli myös tottunut kuulemaan mitä mielikuvituksellisimpia yhteistyöehdotuksia, joista eukonkannon MM-kisoihin osallistuminen oli tuskin niitä tavallisimpia.

 

Rodmanille esittäytyessään Valavuori yllättyikin siitä, kuinka ystävälliseksi ja maanläheiseksi NBA:n ”Paha Poika” osoittautui.

 

”Sanoin Dennisille, että hän ei varmaan edes tiedä mikä ToPo on, mutta olisimme kiinnostuneet palkkaamaan hänet pelin tai kahden ajaksi joukkueeseemme. Siinä vaiheessa Dennis oli ottanut jo sen verran rohkaisevaa, että hän oli mukavan vapautuneessa tilassa ja vastasi, että jos rahasta sovitaan, hän tulee ilman muuta.”

 

Sambucat huuhdottiin kurkkuun, käyntikortteja vaihdeltiin, lyötiin tassua tassun päälle. Nuoren suomalaismanagerin ja kaiken nähneen urheilijalegendan välille syntyi yhteys.

 

Valavuoren lähdettyä urheiluautollaan kotiinsa Espooseen Rodman jäi loosiinsa Kaivopuiston kauniiden Reginoiden vangiksi. Vaikka Valavuorelle jäi tapaamisesta hienoinen epäilys, iso pyörä pyörähti käyntiin jo verrattain pian.

 

”Ei tarvinnut montaa viikkoa odottaa ennen kuin Dennisin agenteilta tuli yhteydenotto, että mitäpä jos toteuttaisimme aikeemme.”

 

II – Visionääri ja multipersoona

 

Dennis Rodmanin NBA-ura on karkeasti hahmoteltavissa neljään kvartaaliin.

 

Ensimmäinen oli Detroit Pistonsin Dennis; Chuck Dalyn valmentaman ”Pahat Pojat”-joukkueen puolustuspään karhunraudat, levypallokamppailujen lentävä ihmemies ja psykologisten pelien Houdini, joka yhdessä Bill Laimbeerin, Rick Mahornin ja Buddha Edwardsin kanssa piti huolen siitä, että detroitilaiskorin alta ei lähdetty kuin jalat edellä, lappu varpaassa ja legot kurkussa.

 

Kahden NBA:n mestaruuden ja kahden NBA:n parhaan puolustajan palkinnon jälkeen Michael Jordanin Chicago Bulls luuti viimein Pistonsin tieltään. Rodmanin tie vei San Antonioon, missä hänestä odotettiin David ”Amiraali” Robinsonin rinnalle likaisen työn tekijää, joka pystyisi viimeinkin johdattamaan teksasilaiset Houston Rocketsin ja Seattle Supersonicsin ohi läntisen konferenssin kärkeen.

 

Sanantoniolaisten pahaksi onneksi joku oli mitä ilmeisimmin soittanut Haddawayta Rodmanille, koska aiemminkin käytöksellään pahennusta herättänyt Dennis flippasi lopullisesti. Autonsa takapenkiltä ladatun haulikon kanssa löydetty Dennis repi Teksasissa irtopalloja entiseen tapaan, mutta hänen iholleen viikoittain surratut tatuoinnit ja muotimaailmaa kohahduttaneet tukkalaitteet veivät huomion itse pelistä muualle.

 

Spursin fanit rakastivat Rodmania, mutta seurajohto käsitti varhain, että levypallokuninkaan psyykkiset ongelmat olisivat mestaruushaaveiden kannalta ylittämättömiä.

 

Uransa kolmanteen vaiheeseen Rodman siirtyi, kun Michael Jordan oli palannut sapattivapaaltaan baseballin parista Chicagoon. Bulls-päävalmentaja, Zen-mestari Phil Jackson osasi kenties ainoana ihmisenä maailmassa käsitellä Dallasin hullua miestä niin, että tästä purkautuva energia koitui joukkueelle hyödyksi.

 

Rodman katosi toisille värähtelytaajuuksille silloin tällöin, mutta yhä tänä päivänä Jordania, Rodmania ja Scottie Pippeniä pidetään kenties NBA:n historian kaikkien aikojen parhaana triona, mistä joukkueella on osoittaa todisteeksi kolme perättäistä NBA:n mestaruutta.

 

Rodmanin NBA-uran viimeinen vaihe oli lyhyt. Dennis piipahti työsulkukaudella 1998/99 kääntymässä Los Angeles Lakersissa Kobe Bryantin ja Shaquille O’Nealin vierellä, mutta leikattiin kokoonpanosta hyvissä ajoin ennen pudotuspelien alkua.

 

”Parasta ennen”-sivumaku oli aistittavissa Rodmanin peliesityksissä myös kevättalven 2000 kahdentoista ottelun Dallas Mavericks –ekskursiossa. Rodman repi 39-vuotiaanakin joukkueelleen 14,3 levypalloa ottelua kohden, mutta ansaitsi myös kaksi ulosajoa 12 ottelussa ja dissasi Mavericksin uutta manageria Mark Cubania pelaajiensa kanssa veljeilystä.

 

”Toivon, että minä ja (NBA-komissaari) David Stern voisimme pukea hemmetin hanskat käsiimme ja mennä nyrkkeilyhään”, Rodman puhisi medialle kauden toisen ulosajonsa jälkeen. ”Näkisimme, kuka tulisi kehästä voittajana. Olen ollut merkitty mies jo vuosien ajan.”

 

(Lienee täysin perusteetonta kertoa tässä yhteydessä, että Rodman vaatimalla vaati saada pelata Dallas Mavericksissa pelinumerolla 69. David Stern epäsi pyynnön välittömästi.)

 

Muutaman vuoden koripallosapatin jälkeen Rodman ehti palata koripallokehiin ABA-liigan Long Beach Jamin, Orange County Crushin ja Tijuana Dragonsin sotisovissa. Tapahtumissa oli vähemmän kysymys koripallosta ja enemmän show’sta, mutta kiertävä Dennis Rodman -sirkus jatkoi matkaansa myös Englantiin ja Filippiineille.

 

Kenties Rodman oli jo 2000-luvun puolivälissä psyykenlääkkeillä, tajuntaa laajentavilla aineilla ja väkiviinalla kuuppansa sekaisin saanut ihmisraunio, mutta hänen alkukantainen vetovoimansa hurmasi ihmiset, minne ikinä hän menikin.

 

Ja tavallaan Aleksi Valavuori oli Rodmanille juuri täydellinen tanssipari.

 

Eksentrinen espoolainen korisjunnu oli ansainnut kannuksiaan Mika Sohlbergin oikeana kätenä Espoon Hongan 2000-luvun alun mestarijoukkueessa ja piipahtanut Englannissa opiskelemassa liiketaloutta ennen paluutaan Suomeen.

 

Ottaessaan ykkösdivariin jämähtäneen ToPon managerin pestin hoitaakseen Valavuori oli manifestoinut suureen ääneen suomalaisen urheilujohtamisen värittömyyttä ja ummehtuneisuutta.

 

Ensi töikseen Valavuori oli kerännyt ToPoon yhden miesten ykkösdivisioonan historian kaikkien aikojen parhaista joukkueista ja huutanut leukaluut kipeänä aitiopaikalta, kun ”Munkan Lakers” voitti kauden 26 ottelustaan 24 ja palautti Stadin pääsarjatasolle neljän pitkän vuoden tauon jälkeen.

 

Kerätessään uutta, uljasta ToPo-kokoonpanoa Korisliigan kentille Valavuori täräytti välittömästi, että stadilaiset eivät tulisi pääsarjaan kokeilemaan kepillä jäätä, vaan pelaamaan heti mestaruudesta. Ja sekös ärsytti.

 

”Ei ollut eka kerta, kun Aleksilla oli suuria suunnitelmia”, nauraa kauden 2005/06 ToPo-kapteeni Ville Tuominen muistellessaan tilannetta, jossa Valavuori kertoi ensi kertaa joukkueelleen Dennis Rodmanin pelaavan ToPossa tulevana syksynä.

 

”Aika pitkään mietittiin porukassa, että kai Dennisin tulo on teoriassa mahdollista, mutta katsotaan ihan rauhassa. Vielä silloinkin, kun Aleksi kertoi saaneensa Dennisin nimen paperiin, oltiin vähän että tuleeko mies edes maahan.”

 

ToPon valmennusjohdosta ja pelaajistosta huokunut lempeä skeptisismi ei kuitenkaan estänyt Valavuorta kutsumasta suomalaismediaa paikalle Helsingin Hotel Hilton Kalastajatorpalle elokuussa 2005.

 

”Täytyy sanoa, että aika harvoin tulee urallaan mahdollisuus pelata viisinkertaisen NBA:n mestarin, seitsenkertaisen levypallokuninkaan, naisten vaatteisiin pukeutuvan Madonnan ex- aviomiehen kanssa”, Tuominen hykerteli median edessä Valavuoren avattua pelin.

 

”Jos olisin hieman yli vuosi sitten ToPoon tullessani höpissyt samaan aikaan noususta Korisliigaan, Jäähallista ja Rodmanista, moni olisi varmaan kutsunut valkotakkiset paikalle. Onneksi en höpissyt ja nyt liigapaikka, Jäähalli ja Rodman ovat totisinta totta”, latoi Valavuori klapeja kamiinaan.

 

Pitkän pöytärivin toisessa päässä kilistelivät teelusikoitaan porsliinikupeissa muiden muassa Ilta-Sanomien Matti Einiö, Helsingin Sanomien Jarmo Färdig, Lehtiyhtymän Bo Grahn, Suomen Mr. Koripallo Pentti Salmi.

 

Kaikki olivat kuulleet Valavuoren ja Tuomisen superlatiivit ja lukeneet ToPon logoilla höystetyistä monistenivaskoista kupletin juonen, mutta vastaanottajapäässä vallitsi hämmentynyt hiljaisuus.

 

”Kivahan se on katsoa, missä kunnossa The Worm oikein tätä nykyä on”, Pentti Salmi loihe lausumahan samalla, kun ensimmäiset sopulit kyyristyivät läppäreidensä ääreen kirjoittamaan uutissähkeitään.

 

III – Helsinki, 4.-5. marraskuuta 2005

 

Rodman nousi suurten vetten takana vanhalle mantereelle vievään lentokoneeseen kolmas päivä marraskuuta 2005, jolloin Korisliigan pelikausi 2005/06 oli ehtinyt vanheta kuukauden verran.

 

ToPo oli aloittanut kautensa väkivahvasti. Aura Basketista ja KTP:sta haettujen vierasvoittojen jälkeen karavaani oli parkkeerannut kivikylän kunnaille ja lumonnut viimeisintä penkkiriviään myöten täyden Töölön Kisahallin perättäisillä voitoilla Hongasta ja Pyrinnöstä.

 

Neljä-nolla oli kenties hyvä olla, mutta liiganousijan vire ei kestänyt pitkään. Amerikkalaisjässikkä Jordan Harris ja saudiarabialaislähtöinen, mutta Kaliforniassa lajin saloihin syventynyt heittolinko Fowzi Abdelsamad saivat pikaiset lähtöpassit, kun taas suureen rooliin kaavailluista pelaajista Maurizio Pratesi oli kokonaan sivussa Jukka Katajan ja Timo Parviaisen yhä yrittäessä vertyä omien kolhujensa jäljiltä.

 

Nordiksen Rodman-spektaakkelin aattona ToPolle oli kirjattu jo viisi perättäistä tappiota, mutta Valavuori saattoi saapua Helsinki-Vantaalle hyvillä mielin: Rodman harppasi kanoottijalallaan marraskuisen Suomen kamaralle kahden managerinsa kanssa täsmälleen oikeaan aikaan.

 

Vaikka koripallon asema Suomessa oli kymmenen vuotta sitten merkittävästi nykyistä kehnompi, suuretkin lehdet huomioivat kiitettävästi Rodmanin saapumisen syksyiseen Suomeen.

 

Ennen kaikkea iltapäivälehdet kaivoivat esille Rodmanin heinäkuiset väitetyt vispilänkaupat Miss Suomi Hanna Ek’n kanssa. Aikansa viihdekulttuuria seuranneet valtasi kollektiivinen Bonita Pietila -fiilis:

 

Voisiko olla, että Rodmanista tulisi kohuavioliiton kautta ”Meiän Dennis”? Nähtäisiinkö Bulevardilla vuonna 2008 Rodman’s Steak House? Hyväksyisikö Henrik Dettmann Rodmanin Suomen koripallomaajoukkueeseen Hanno Möttölän ja Teemu Rannikon rinnalle?

 

Median ja sensaationnälkäisen yleisön pohtiessa omiaan olivat Valavuoren ajatukset kuitenkin visusti bisneksessä.

 

”Mun ajatuksena oli saada Dennis nukkumaan niin pian kuin mahdollista. Seuraavaksi päiväksi oli kuitenkin sovittu Se on siinä -ohjelman kuvaukset puolillepäivin ja liigapeli Honkaa vastaan iltapäivälle”, paljastaa Valavuori prioriteeteistaan.

 

”Dennisillä oli kuitenkin ihan toisenlaiset suunnitelmat. En muista enää, missä baarissa me istuttiin Helsingin yössä, mutta meidän loosiin oli hirveät jonot suomalaisia naisia odottamassa, että pääsevät istumaan Dennisin syliin, antamaan poskipusut ja saamaan nimmarit. Mä kattelin sitä meininkiä sivusta, että ei hyvä.”

 

Myöhäisilta vaihtui puoleksiyöksi, puoliyö aamuyöksi ja aamuyö viimein pilkuksi, kun Rodman ilmaisi viimein halustaan vaihtaa kapakan hotelliin.

 

”Ravintolasta lähdettyä Dennis sanoi, että hänen on pakko saada jotain yösafkaa ja mä mietin, mikä mesta olis auki neljän aikaan aamuyöstä. Minä, Dennis ja Dennisin agentit käveltiin sitten neljän aikaan aamuyöstä Kampin Mäkkäriin. Jengin reaktioista päätellen olis sosiaalinen media laulanut aika ahkeraan, jos oltais eletty älypuhelinaikaa.”

 

Valavuori saatteli arvovieraansa mäkkisäkkeineen Kalastajatorpalle ja laski painavan päänsä tyynyyn odottamaan suurta suomalaista koripallospektaakkelia.

 

Perimätieto ei kerro, hörppikö Rodman tequilaa skandinaavimallien paljaista navoista hotellihuoneessaan vielä aamuyön kääntyessä aamuksi, mutta kuudes marraskuuta 2005 valkeni Laajalahdessa, aivan kuten päivät ovat tähänkin asti valjenneet.

 

Proteiinipitoista brekuaan Kalastajatorpan buffetissa nauttinut Valavuori saattoi lyhyiden yöunien jälkeen uskoa, että pääpäivä toisi mukanaan jotain ikimuistoista.

 

Pitkäksi venähtäneestä illanvietostaan huolimatta Rodman saapui sovitulla tavalla Helsingin Jäähallille lauantaina puoliltapäivin. Rodmania olivat Nordiksella vastassa Valavuori sekä Se on siinä -juontaja Antero Mertaranta.

 

Konkarijuontaja ei kuvauksissa saanut maailmantähteä osallistumaan leikkimielisiin liikuntahaasteisiin, mutta Rodman hyvitti kaiken avaamalla verbaalisen arkkunsa apposen ammolleen. Seurasi sananvaihto, joka kuului suurin piirtein seuraavasti:
”Sinua kutsutaan muun muassa nimellä The Worm, ’Mato’. Mistä se tulee?”


”Valheellinen väittämä SEN pituudesta. Oikeasti se on lähempänä tätä.”
(Asettaa kätensä puolen metrin päähän toisistaan ja nauraa päälle.)

 

”Olet harrastanut aiemmin showpainia. Mitä pidit siitä?”

 

”Pidän siitä, kun miehet koskettelevat minua.”

 

(Mertaranta ottaa askeleen taaksepäin ja naurahtaa hermostuneesti.)

 

”Olet seurustellut useiden julkkisten kanssa, kuten Madonnan. Mitä voit kertoa hänestä?”

 

”’Madonna? She’s not a like a virgin.’”

 

Pakokauhun tunne alkoi hiipiä vähitellen Valavuoren urheilupusakkaan hänen ilmoitettuaan arvovieraalleen, että peli alkaisi Jäähallilla kello viideltä, ja että Rodmanin olisi hyvä saapua paikalle ainakin puolisen tuntia aiemmin.

 

”Dennis hoiti nauhoitukset ihan ammattimaisesti, mutta se oli varmaan luullut, että matsi on heti nauhoitusten jälkeen. Kuultuaan, että ennen matsia olisi vielä muutama tunti aikaa, Dennis alkoi kiroilla ihan hillittömästi. Tämä ’FUCK, SHIT’-osasto jatkui koko matkan takaisin hotellille”, Valavuori paljastaa.

 

”Dennis kävi melkoisen lämpöisenä vielä hississä ja ehdin siinä ajatella, että jompikumpi meistä ei tule pääsemään tästä hissistä elävänä ulos. Onneksi Kalastajatorppa on sen verran matala hotelli, että hissimatka loppui lyhyeen ja agentit saattelivat Dennisin hotellihuoneeseensa. Puolisen tuntia myöhemmin sain agenteilta tekstiviestin, että ’kaikki ok, nähdään Jäähallilla.’”

 

Nordiksella suomalainen koripalloväki valmistautui tapahtumaan kasvavan innostuksen vallassa. HIFK:n historian patinaa hehkuvan hallin lehterit täyttyivät varhain, toimitsijat testailivat jättiscreenin toimivuutta, joukkueet totuttelivat kylmänkostean hallin olosuhteisiin alkulämmittelyn merkeissä.

 

Vaan kello tuli neljä, tuli puoli viisi, tuli viittätoista vaille viisi, eikä Rodmania näkynyt mailla halmeilla.

 

”Puoli viiden aikaan tuli tekstiviesti, että auto ei ole vieläkään lähtenyt Kalastajatorpalta. Siinä alkoi tulla kusi sukkaan. Täällä on 7,500 ihmistä hallissa, Sauli Niinistö saapui juuri paikalle, Dennisiä odotellaan.”

 

Lämmittelyaika umpeutui ja pikaisen neuvonpidon jälkeen ottelun tuomarit ja toimitsijat päättivät lisätä kymmenen minuuttia lisää lämmittelyaikaa kelloon. Hongan persoonallinen päävalmentaja Mihailo Pavicevic käveli tummat kulmat kurtussa tuomariparin Janne MuurinenJouko Lehtola luokse, halkoi käsillään ilmaa balkanilaisittain ja heitti herjan jos toisenkin ToPon päävalmentajan Pekka Salmisen suuntaan.

 

Yleisö ja joukkueet ehtivät oman aikansa pälyillä hämmentyneesti toisiaan kohti, kunnes Valavuoren puhelin soi: Kotka oli laskeutunut.

 

”Dennis tuli hallille kolmea minuuttia vaille viisi ja käveli suoraan pukukoppiin”, Valavuori kertoo.

 

”Oli aika absurdi fiilis. Jengi oli jo edellisen illan treeneissä valmistautunut Dennisin tuloon. Laitisen Terolla ainakin oli Bulls #91 pelipaita mukana. Alkulämmittelyissä ei miestä näkynyt, kunnes lopulta tuli viesti, että Dennis tuli, nyt pukkariin”, muistelee Ville Tuominen H-hetkeä.

 

”Dennis istui siellä ilman paitaa vetämässä ToPon paitaa ylle, mä kävin heittämässä femmat ja sanoin että, ’Hi, I’m Ville.’ Voi olla, että jäi coach Salmisen pelisuunnitelmat toteuttamatta sillä erää.”

 

Menestyksekkäiden Ruotsin vuosiensa jälkeen paluun Suomeen tehnyt ToPo-komentaja Pekka Salminen kertoo päässeensä kärryille Rodmanista heti pukuhuoneeseen astuttuaan.

 

”Tavattiin pukuhuoneessa Dennisin kanssa ensimmäistä kertaa. Mä sanoin sille, että olen joukkueen päävalmentaja ja että Dennis menee kentälle aloitusviisikossa. En tiedä yhtään, tiesikö Dennis missä hän on ja kuka hän on, mutta olipahan ainakin paikalla.”

 

Pitkäksi venytettyjen alkuseremonioiden jälkeen Jäähallin yleisö kiljui suoraa kurkkua, kun partamies Matti Airaksinen esitteli Torpan Poikien uuden amerikkalaisvahvistuksen, #91 pelaavan Dennis Rodmanin helsinkiläisyleisölle.

 

Hongan amerikkalaislaituri Monte Cummings ponnahti tasajalkaa puolitoista metriä ilmaan Rodmanin juostessa hädin tuskin täysi-ikäisten cheerleaderien muodostavan kunniakujan läpi savupilvestä kohti joukkuetovereitaan.

 

IV – ToPo-Honka, ensimmäinen puoliaika

 

Joukkueiden valmistautuessa avaushyppyyn Rodman taputteli käsiään ahkerasti, skannaili katseellaan Nordikselle saapunutta väkijoukkoa ja tallusteli pariin otteeseen kolmen pisteen viivojen välillä yrittäen parhaansa mukaan saada selville, minne hemmettiin tässä pitäisi oikein olla hyökkäämässä.

 

ToPon Phil Hickeyn ja Hongan Markus Hemdahlin asettuessa keskiympyrään käveli päätuomari Janne Muurinen Rodmanin luokse viittoillen jotain maailmantähden korva- ja huulikoruista, mutta adjutantilla oli tilannetajua joustaa säännöistä yhden ottelun ajan.

 

Rodman sai ensi töikseen komennon puolustaa Hongan Kimmo Muurista, eivätkä espoolaisserkut käyttäneet tarjoutunutta tilaisuutta hyväkseen. Muurinen veti kahdesti Rodmanin pois korin alta hassuttaakseen tätä onnistuneilla kolmen pisteen heitoilla, ja hetkeä myöhemmin ”Kimbo Slice” löysi pelinrakentaja Tim Kisnerin korin läheisyydestä.

 

Jos ToPo antoi Rodmanin verran tasoitusta puolustuspäässä, pyöri levypallolegenda myös stadilaisjoukkueen hyökkäyspäässä enemmän tai vähemmän sekavissa mielentiloissa.

 

Rodman yritti parhaansa mukaan asettaa screenejä joukkueen pelinrakentajille ja pakitteli pariin otteeseen kolmen pisteen viivalle vapaaseen heittopaikkaan. ToPo oli kuitenkin syväjäässä. Pelinrakentaja Jussi ”Enkeliprinssi” Airas oli ainoa tasolleen yltänyt pelaaja ottelun ensimmäisen seitsemän minuutin aikana ja saikin Rodmanilta osakseen veljellisen päänpörrötyksen ja läimäisyn pakaralle.

 

”Mä olen nähnyt jälkikäteen kuvan, jossa mä ja Dennis kävellään vierekkäin aikalisälle, mutta ei siinä oikeasti ollut sen kummempaa. Yleensä koriksessa aikalisälle mentäessä heitetään femmat vierekkäisen kaverin kanssa ja sanotaan, että kyllä tää tästä paranee. Ei me Dennisin kanssa sen enempää veljeilty”, toimistostaan tavoitettu Airas kommentoi Rodman-ottelun avausminuutteja.

 

Salmisen yrittäessä herätellä joukkojaan horroksesta Rodman seurasi herkeämättä katseellaan ToPon cheerleadereita. ”Madon” istuessa penkillä ToPo yksinkertaisti peliään, paransi palloscreenipuolustustaan ja löysi viimein tiensä peliin mukaan niin, että Hongan johto oli kutistunut ensimmäisen neljänneksen loppuun mennessä viiteen pisteeseen.

 

Toisen neljänneksen alkaessa pelin momentum oli siirtynyt ToPolle. Napattuaan puolustuslevypallon käsiinsä Rodman kairasi varpaat kolmen pisteen viivalla pitkän kakkosen Hongan koriin, ja hetkeä myöhemmin virolaislaituri Leho Kraav heitti hyökkäyslevypallon jälkeen stadilaiset 22–21-johtoon. Oli Hongan aika pyytää aikalisä.

 

”Mä yritin piirtää aikalisällä ihan perus horns -kuvion, ajattelin että tämä on niin yksinkertainen että Dennisin pitäisi se osata. Se valui kuitenkin aika nopeasti reisille, kun Dennis ei tajunnut, oliko kyseessä hyökkäys- vai puolustuspään kuvio”, Salminen kertoo.

 

Jussi Airas ja Tim Kisner upottivat kumpikin vuoroin kaksi koria mieheen, jonka jälkeen Dennis Rodman Show pääsi toden teolla alkamaan. Vapaaksi jätetty Rodman upotti kolmen pisteen korin aivan keskeltä kaarta, nappasi toisessa päässä levypallon ja kokeili toistamiseen onneaan kaaren takaa – pelkkää sukkaa.

 

Yleisö mylvi ja räjähteli, Rodman vatkasi nyrkkiään ilmassa ja Hongan päävalmentaja Pavicevic risti käsivartensa nyrpeänä.

 

”Mä luulen, että Paijo oli antanut Kimmolle (Muurinen) ja Markukselle (Hemdahl) ohjeistuksen antaa Dennisin heittää. Sen jälkeen alkoi tulla pikkuisen enemmän kättä naamalle”, ToPon peliä pyörittänyt Ville Tuominen nauraa.

 

Yleisön heräteltyään Rodman epäonnistui seuraavassa kolmen pisteen heittoyrityksessään ja asteli vaihtopenkille ToPon johtaessa numeroin 37–32. Honka vei toisen neljänneksen viimeiset minuutit 10-0.

 

Tavattuaan Antero Mertarannan omassa persoonassaan aiemmin päivällä Rodman oli nähnyt jo oman osansa suomalaisen urheilujournalismin kuninkaallisista. Toinen käänteentekevä hetki nähtiin tauolla, kun Tapio Suominen tepasteli ToPon vaihtopenkin vierellä kuppituoliaan kuluttavan Rodmanin viereen mikrofoni ojossa.

 

Kipeää polveaan valitellut Rodman totesi Suomiselle, ettei ole koskenutkaan koripalloon kolmeen kuukauteen, ja että hänen on pystyttävä parempaan kuin tähän asti.

 

”Vieläkö harkitset pelaamista tosissasi?” Suominen uteli, johon Rodman:
”Jos tahdon, niin kyllä. Jos pystyn 44-vuotiaana pärjäämään näinkin hyvin näiden tyyppien kanssa, niin teen vit… siis hemmetin hyvää työtä.”

 

V – ToPo-Honka, toinen puoliaika

 

Pelin avauspuoliskolla pystypainitilanteita silminnähden vältellyt Rodman joutui rikkomaan ensimmäisen kerran heti kolmannen neljänneksen alussa estääkseen Tim Kisnerin nopean korinteon.

 

Koska Rodmanin syyllistyminen virheeseen oli enemmän tai vähemmän kyseenalaista, katsoivat tuomarit toisessa päässä kenttää läpi sormien, kun Kisner joutui suomalaisen koripallohistorian räikeimmän liikkuvan screenin jyräämäksi.

 

”En mä muista, että Dennis olisi erityisen kovaa pelannut. Pikemminkin tuntui siltä, ettei sitä huvittanut yhtään pelata. Ilmapiiri oli kyllä upea. Aleksi oli tehnyt huippuduunia tapahtuman promoamisessa ja tuntui kivalta pelata niin isolle yleisölle”, Kisner kertailee jälkikäteen.

 

Toisella neljänneksellä nähty Rodman-heittoshow loisti poissaolollaan, kun Muurinen ja Hemdahl siirtyivät anakondakäsineen lähemmäs mysteerimiehen heittotilaa. Rodman uskaltautui lähemmäs koria painimaan Hemdahlin kumppaniksi, mutta Honka-ikoni ei horjunut vaan antoi legendalle iskun takaisin jokaisesta iskusta.

 

”Reilu kaveri. Pelasi kovaa eikä valittanut, kun pelasin kovaa takaisin”, kommentoi Hemdahl konstailematta kilpakumppaniaan espoolaisen Länsiväylä-lehden otteluraportissa.

 

ToPon pelin sakkaannuttua Honka pääsi käyttämään puolinopeita siirtymiään hyödykseen Tim Kisnerin ja Monte Cummingsin johdolla ja nousemaan parhaimmillaan seitsemän pisteen johtoon Rodmanin istuskellessa vaihtopenkillä.

 

Vaikka neljännen neljänneksen alussa tilanteessa 59–72 Hongan voitto näytti minuuttia vaille selviöltä, vanha sotaratsu vertyi vielä kerran.

 

”Vaikka Dennis ei mitään mistään tajunnut eikä koko tapahtumassa ollut mitään kaunista, on sanottava Dennisin kunniaksi, että kyllä hän alkukankeuden jälkeen yritti pelata tosissaan”, ToPo-koutsi Salminen arvioi.

 

”Dennis kyseli pitkin matsia, että miten me pelataan ja mitä hänen pitäisi tehdä. Mahdoton tehtävähän se oli perehdyttää Dennis pelin aikana meidän pelikuvioihin, mutta Dennis halusi ihan selvästi voittaa. Sille tuli pari parempaa jaksoa matsin aikana, muistaakseni vielä ihan pelin loppuhetkillä”, komppaa Tuominen valmentajansa sanoja.

 

Rodman lanasi Markus Hemdahlin ja Tim Kisnerin sepänsällin spesiaaleilla vuoroin parkettiin puolustuspäässä ja toi kahdella lähes perättäisellä kolmosellaan ToPon kuuden pisteen päähän, 68–74, kun ottelua oli pelaamatta kaksi minuuttia.

 

Heti aikalisältä palaamisen jälkeen Rodman väläytteli jälleen pelisilmäänsä tarjoamalla pick and roll -tilanteesta oivaltavan syötön Jukka Katajalle, joka ei ollut kuitenkaan valmiina ottamaan syöttöä vastaan.

 

Tim Kisnerin vapaaheiton ja Monte Cummingsin nopean donkin myötä Honka varmisti voittonsa. ToPo kuitenkin tarjosi vielä mannaa kannattajilleen Tuomisen ja Rodmanin onnistuneiden kolmen pisteen heittojen muodossa.

 

Loppusummerin soitua Rodman ei aikaillut, vaan paljasti tatuoidun, lihaksikkaan yläruumiinsa Jäähallin katsomolle eturivin kullankaivajien huokaillessa syvään.

 

”Se oli kivaa. Mä sain tähden ja kaikkea”, Rodman heilutteli Ilta-Sanomien jakamaa keltaista muovitähteä kameroille Tapio Suomisen mikrofoni suunsa peittona.

 

”Ikävä että hävittiin, mutta tämä oli hyvä peli. Suomi on ollut hyvä mulle ja mä tulen varmasti takaisin.”

 

Nordiksen lehdistötiloissa kävi tavaton kuhina, kun joukkueiden pelaajat ja valmentajat valmistautuivat lehdistötilaisuuteen. Tavallisen urheilumedian lisäksi paikalle oli saapunut keltaisen lehdistön ja juorulehtien seurapiiritoimittajia.

 

”Mä olen kasvanut Michiganissa ja fanitin pikkupoikana Detroit Pistonsia…” purki vakavamielinen Honka-pelinrakentaja Tim Kisner kokemuksiaan mikrofoniin samalla, kun shortseihin ja varvastossuihin pukeutunut Rodman otti taustalla lepiä pyyhe olkapäällään ja aurinkolasit nenällään.

 

Kisner kuitenkin ymmärsi, että toimittajat eivät olleet paikalla häntä varten. Michiganin mies kurkkasi olkapäänsä taakse kuin varmistaakseen, tahtooko Rodman paiskata tassua hänen kanssaan, kuten pelaajien etikettiin kuuluu. Miljoonamies laskeskeli katseellaan kahvion kattolaattoja.

 

”Kun kävit kesällä Suomessa, sinut yhdistettiin Miss Suomi Hanna Ek’iin. Oletko kiinnittänyt huomiotasi muihin suomalaisnaisiin täällä ollessasi?” uteli Ilta-Sanomien toimittaja Katri Utula Rodmanilta.

 

Mediasirkuksen taustalla päävalmentaja Salmisen ja päävalmentaja Pavicevicin katseet kohtasivat. Pian tämä kaikki olisi ohi ja joukkueet pääsisivät tavalliseen päivärytmiinsä.

 

VI – Jälkisanat

 

Dennis Rodmanin tuominen Suomeen oli eräs Aleksi Valavuoren ensimmäisistä suurista julkisuustempauksista.

 

Myöhemmällä urallaan mm. Suomen Pelkokertoimen juontajana ja Loimaa Bisonsin ”kummisetänä” tunnettu Valavuori on kymmenen vuoden aikana kehittynyt niin perinteistä kuin sosiaalistakin mediaa kiinnostavaksi hahmoksi, joka ei pelkää provosoida tai hämmentää tilaisuuden tarttuessa.

 

Vaikka Rodmanin kestitseminen vei Valavuorelta korkeintaan runsaan puolentoista vuorokauden tunnit, hän muistaa tapahtuman edelleen eräänä työhistoriansa kuluttavimmista tempauksista.

 

”Huokaisin aika syvään, kun olin saanut viimein vietyä Dennisin lentoasemalle. Matkan varrella oli enemmän kuin yksikin muuttuja ja Dennis oli pahimmillaan aika sekopäinen tapaus. Vaikka oli ollut pirun hauskaakin, olin aivan puhki kaikesta.”

 

Kolme vuotta myöhemmin Valavuori järjesti toisen NBA-legendan Suomeen, kun kuusi NBA-mestaruutta voittanut, alkuperäisen Barcelonan olympialaisten USA:n ”Dream Teamin” jäsen Scottie Pippen asteli kaksi kertaa kentälle ToPo-paidassa Korisliigan otteluissa Porvoon Tarmoa ja Honkaa vastaan.

 

”Rodmanin korvaus toi lipunmyynnin osalta kivasti rahaa seuran kassaan, mutta se peli oli enemmän show. Scottie Pippen toi ehkä vähemmän katsojia, mutta hänellä oli pelillisesti paljon enemmän annettavaa joukkueelle kuin Rodmanilla.”

 

Yllättävää ei liene, että Rodman jäi Suomen joukkuetovereilleen mysteeriksi. Pakolliseen lehdistötilaisuuteen osallistuttuaan The Worm lähti Jäähallilta yhtä nopeasti kuin oli paikalle saapunutkin.

 

”Jälkibileissä Dennis istui omassa loosissaan kahdenkymmenenseitsemän mimmin ja kahden pienen valkoisen jäbän, eli agenttiensa, kanssa”, Ville Tuominen kertailee viimeistä kontaktiaan Rodmanin kanssa.

 

”Kyllä mä jälkikäteen olen ollut hyvilläni siitä, että pääsin pelaamaan Korisliigan paikallisottelun Helsingissä 7,000 katsojan edessä. Se ei ollut silloin ihan jokapäiväistä, eikä ole vieläkään. Ja aina, jos tulee puhe entisistä joukkuekavereista, onhan Dennis ihan pakko mainita – olkoonkin, että ei olla Dennisin kanssa hirveästi sen matsin jälkeen soiteltu.”

 

Kymmenen vuoden perspektiivi hartioidensa painona Valavuori pitää Nordenskiöldinkadun Dennis Rodman Show’ta paitsi eräänä uransa kohokohtana, myös omalla tavallaan surullisena tapauksena.

 

”Se kaikki tuntui silloin niin maagiselta – ToPo-Honka Jäähallissa, 7,420 katsojaa, Dennis Rodman Suomessa…” Valavuori aloittaa.

 

Vaikka Dennis Rodman on saavuttanut sellaisen kuuluisuuden tason, että ihmiset ympäri maailman kiinnostuvat hänestä ja seuraavat hänen tekemisiään, kulminoituu hänessä myös entisen huippu-urheilijan dilemma:

 

Mitä urheilijasta jää, kun aktiiviura päättyy, mutta polte ei katoa?

 

Onko Dennis Rodman itsenäisesti omaa tietään raivaava hahmo, vai vapaata riistaa?

 

”Miten mä nyt kuvailisin… Dennisin agentit käyttivät Dennisiä hyväksi. He möivät kaiken, mikä Dennisistä vielä oli myytävissä. Mitä enemmän sitä ajattelee, sen surullisempaa se on”, Valavuori pudistelee päätään.

 

”Dennis oli aika surullinen hahmo, jonka matkassa oli paljon traagisia piirteitä. Pakko myöntää, että nykyisellä elämänkokemuksella sama tempaus voisi jäädä tekemättä.”

 

 

—————————————————————————————-

HippromoHIPPO TAATILA (s. 1981, Loimaa)

Teologian maisteri (pääaineet uskontotiede, käytännöllinen filosofia), vapaa kirjoittaja, koripalloentusiasti ja muutenkin kaikin puolin rasittava jätkä

 

Romaanit

 

”Isipappablues” (Into Kustannus, 2014)

 

Käännökset

 

G.I. Gurdjieff: ”Kohtaamisia merkittävien henkilöiden kanssa” (Sammakko, 2013)
Tietokirjat

 

”Pallo savessa – 50 vuotta loimaalaista korikonkarihistoriaa” (Kimmo Parikan kanssa, LoKoKo ry 2015)

 

”Susijengi – pohjolan perukoilta Euroopan huipulle” (Mika Wickströmin kanssa, Tammi 2014)

 

”Hyppyheitto – Seppo Kuuselan tarina” (WSOY, 2010)

 

Blogi

 

”Sörkan Kierkegaard” (https://sorkankierkegaardblog.wordpress.com/)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s