IDEOITA, AJATUKSIA JA SPEKULAATIOTA SUSIJENGIN TIESTÄ EM-KOTIKISOIHIN

Koripallo

Viimeisen viiden kesän hypen ja edesottamusten jälkeen olin pomminvarma siitä, että Suomi saa järjestettäväkseen sekä kesän 2016 u20-kisat että syksyn 2017 miesten EM-kisojen alkulohkon. Suomi-koriksen poika- ja miesmaajoukkueet rullailevat nyt vihreässä aallossa ja on hyvä aika arvioida, mitä Susijengi-prosessin seuraavat kaksi vuotta pitävät sisällään.

 

Teksti: Hippo Taatila, Kuvat: Tytti Nuoramo & Francois Perthuis

 

 

Teksti on jaettu kolmeen osaan.

 

I – Susijengi ja kesä 2016

II – 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisat

III – Kesän 2017 EM-kisat

 

I – Susijengi ja kesä 2016

 

Tärkein ja olennaisin asia ensin:

 

Kesällä 2016 Susijengi ei pelaa EM-karsintaa, ei EM-jatkokarsintaa, ei EM-kisoja, ei olympiakarsintaa eikä MM-kisoja. Suomeksi sanottuna: Susijengille tarjoutuu ensimmäinen tilaisuutensa levätä koko vuodesta 2004 alkaneen prosessin aikana. Kolmen perättäisen arvokisakesän jälkeen lepokesä on taivaan mannaa kaikille, jotka ovat olleet joukkueessa mukana väsymättä viime vuosien ajan.

 

Kuitenkin samalla on korostettava, että ”lepokesä” tulee ottaa oikeassa kontekstissaan. En usko hetkeäkään siihen, että Henrik Dettmann kehottaisi pelaajiaan investoimaan yksinomaan kaasugrilleihin, sisäfileisiin, bisseen ja Havaiji-paitoihin ensi kesän aikana. Olen aivan varma, että Susijengi leiriytyy ja pelaa maaotteluita ”lepokesästä” riippumatta.

 

Oma kysymyksensä on, miten Susijengin kesän 2016 leiritys muodostuu. Nähdäkseni realistiset vaihtoehdot ovat:

 

A) Lyhyt (4-5 viikkoa?) leiritys täydellä ryhmällä

 

B) Susijengin nuoremman pelaajiston sekä haastaja- ja juniorimaajoukkueiden parhaimpien pelaajien lyhyt leirittäminen (4-5 viikkoa?) sisäänajohengessä.

 

Kumpikin vaihtoehto antaa Dettmannille option tarjota enemmän kilometrejä juosseelle ryhmälle mahdollisuuden jäädä kesän ajaksi sivuun ja kuntoutumaan.

 

Vaikka Susijengi on tiivis ja hyvähenkinen ryhmä, voin hyvin kuvitella, että esimerkiksi kahden perättäisen 90 ottelun seurajoukkuekauden rasittama Tuukka Kotti tai Susijengiä hyökkäyspäässä hartioillaan kantanut Petteri Koponen saattaisivat kiittää tilaisuudesta ja keskittyä lepoon ja kuntoutukseen.

 

Sama mahdollisuus tarjoutuisi kaikille loppukauden 2016/17 aikana itseään teloneille Susijengi-pelaajille, jotka saisivat kaiken tarvitsemansa palautusajan sen sijaan, että kuntouttaisivat itseään kalenteriin tuijotellen.

 

Kuitenkin tulee muistaa, että esittämäni vaihtoehdot eivät ole toisiaan poissulkevia. Sen sijaan yhden kesän pituinen tulosvastuun puuttuminen antaisi Dettmannille mahdollisuuden peluuttaa kesän maaotteluissa entistä laajempaa rotaatiota ja kokeilla viisikoita, jotka ovat olleet tähän asti olemassa vain paperilla.

 

Susijengin sukupolvenvaihdoksesta on kirjoitettu monta kaunista sanaa viimeisen parin vuoden aikana, mutta kuten Hanno Möttölä aikanaan sanoi, ”sukupolvenvaihdos” on useimmiten vain luontaista siirtymää, kun 1-2 vanhaa pelaajaa jää pois kesällä ja 1-2 uutta tulee tilalle. Uusi miehistö on tullut sisään ryhmään hitaanlaisesti ja maltilla.

 

Matti Nuutinen pelasi ensimmäiset maaottelunsa 22-vuotiaana ja teki rotaatioläpimurtonsa 25-vuotiaana. Jamar Wilson ehti täyttää 31 tullessaan joukkueeseen, kun taas Erik Murphy oli kuukautta vaille 24-vuotias juostessaan Nordiksen parketille elokuussa ’14 Liettuaa vastaan. Nuoria miehiä kaikki kolme, mutta koripalloilijan iässä keski-ikäisiä.

 

Murphylla ja Wilsonilla on yhteensä takana vain kolme kesää maajoukkuetoimintaa, joten en usko, että mahdollinen ”lepo-optio” koskisi heitä. Molemmilla on vielä opittavaa susipelitavasta ja joukkuetovereistaan.

 

Lisäksi esimerkiksi Nuutisen ja Sasu Salinin mukanaolo ryhmässä toisi esiin mielenkiintoisia asioita joukkueen dynamiikasta. Jos vaikkapa Kotti, Koponen, Shawn Huff ja Junnu Lee olisivat kesällä ’16 sivussa, joutuisi Salin ottamaan isomman vastuun joukkueen pelillisenä liiderinä.

 

Viime kesänä Sasu itse vähätteli johtajan valmiuksiaan, mutta Gran Canariassa ja Montpellierissä näkemäni perusteella Sasulla on kaikki työkalut olla joukkueen Rokan Antti, vähän erikoislaatuinen esimerkillä johtaja.

 

(Kyllä, tein Tuntematon Sotilas -vertauksen! Tämän blogin ensimmäinen! Jotain ongelmia?)

 

Mutta ketkä ovat ”uusia” pelaajia, joiden sisäänajoa Susijengiin odotan kesän ’16 kampanjan aikana?

 

Alex Murphy oli heittämällä Suomen paras pelaaja viime kesän universiadeissa. Murphy väänsi 20,0 pistettä ja 7,3 levypalloa matsia kohden kansainvälisen tason vastusta vastaan ja olisi ollut kirkkaasti mukana Montpellierin jengissä, jos ei olisi joutunut lähtemään universiadeista takaisin Floridaan.

 

Alex ei ole vielä pystynyt aloittamaan seniorikauttaan NCAA:n Florida Gatorsissa plantaarifaskiitin johdosta. Melko lailla varmaa kuitenkin on, että ensi kesänä Alex etsii Euroopasta itsellensä työnantajaa ammattilaisuran ensimmäiseksi etapiksi. Tähän yhtälöön muutaman viikon perehdytys Susijengiin toimii täydellisesti.

 

Korisliigan pelaajista näytille voisi kutsua pelaajien oman halun ja suoritustason mukaan niin vanhempia (Ville Kaunisto, Antero Lehto, Samuel Haanpää) kuin nuorempiakin (Antto Nikkarinen, Carl Lindbom, Joonas Cavén) pelaajia. Roope Ahosen läsnäolo Kreikan kauden jälkeen olisi mielenkiintoista, ja tärkeääkin, erityisesti jos Koponen olisi ensi kesänä sivussa.

 

Suomalaisten NCAA-pelaajien Julius Rajalan, Oskar Michelsenin ja Shawn Hopkinsin kehityskaaren tarkastelu miesten maajoukkuekontekstissa olisi mahdollista, unohtamatta viime kesän u20-jengin ’95 syntyneitä avainpelaajia Alexander Madsenia ja Anton Odabasia.

 

Ja jos miesten maajoukkuetoiminnan aktiivisin osuus koittaisi elokuun alussa, heti u20-kisojen jälkeen, voisi ”juoksevalla haulla” ryhmään kutsua junnujen kisoissa kunnostautuneita pelaajia, aina Fiifi Aidoosta Tuomas Hirvoseen ja Lauri Markkasesta Samuli Niemiseen, muita potentiaalisia pelaajia unohtamatta – toki tapauskohtaisesti arvioiden, mikä on pelaajien rasitustilanne A-divisioonan junnukisojen jälkeen.

 

Oli kokeneempi jaosto sitten ensi kesänä mukana tai ei, nuorelle porukalle olisi tiedossa ämpärikaupalla peliminuutteja. Ja mikä parasta, Susijengi tulisi pelaamaan kesän maaottelunsa todennäköisimmin olympiakisoihin tai EM-karsintoihin valmistautuvia joukkueita vastaan, joten yhdessäkään matsissa vastaan ei tulisi B-luokan vastustajaa.

 

Nuorille pelaajille kyyti voisi olla pahimmillaan kylmää, mutta parhaimmillaan he saisivat onnistumistensa myötä aivan uudenlaisia itseluottamuksen kokemuksia tilanteessa, jossa heillä on vielä vuosi aikaa marinoitua seurajoukkueissaan ennen kesän ’17 EM-alkulohkoa.

 

Tuomas Hirvosen syöttö Alex Madsenille alley oop -donkkiin Saksaa vastaan? Oskar Michelsenin kolmen onnistuneen kolmosen ilta vierasmaaottelussa Liettuassa?

 

Vielä pari yksityiskohtaa.

 

1) Susijengin fani-ilmiö oli vasta nupuillaan Liettuassa ’11. Kesän ’12 EM-karsinnoissa yleisö yltyi ihan hyvään rettelöön kotimaaotteluissa Belgiaa ja Puolaa vastaan, mutta muuten oli aneemista. Homma puhkesi käyntiin vasta Koperissa syyskuussa ’13 Turkki-, Ruotsi-, Venäjä- ja Kreikka-voittojen myötä.

 

Koperista alkaen on ollut suotavaa puhua ”Susijengin fani-ilmiöstä” ja on yhtä perusteltua sanoa, että ilmiö koki välihuipennuksensa Bilbaossa – siitäkin huolimatta, että Susijengi alisuoritti pelillisesti.

 

Montpellieriin matkustaneen kolmisen tuhatta maanmiestä pitivät odotuksiini nähden yllättävän hyvin meteliä. Huikaiseva avausmatsi Ranskaa vastaan, vakuuttava Bosnia-voitto ja Koposen sinetöimä Venäjä-voitto tekivät Montpellieristä muutakin kuin Bilbaon jälkinäytöksen.

 

”Välikesän” myötä Susijengin mukana eläneet fanit saavat vetää riittävästi henkeä. Samalla se yleisönosa, joka seuraa urheilua laajemmin ja koripalloa muun urheilun mukana, ei saa yliannostusta koripallosta, vaan voi kasvattaa nälkäänsä syyskuuta ’17 odottaessa. Eikä yleisön tarvitse käyttää paukkujaan EM-karsintoihin.

 

Fakta on, että Susijengi tarvitsee fanejaan menestyäkseen optimaalisella tasolla. On vain hyvästä, että fanien keskuudessa ei vallitse ähkytila, mikä Bilbaon MM-alkulohkon jälkeen oli vaivihkaa kehkeytymässä. Parhaassa tapauksessa kotimaaottelu tai pari kesällä ’16 lisäävät nälkää, joka kasvaa kasvamistaan ja puhkeaa syyskuussa ’17 ennennäkemättömällä tavalla.

 

2) Mitä Henrik Dettmann tekee ”välikesän” aikana?

 

Pysyy tiukasti ruorissa, vai kenties vetäytyy yhden kesän ajaksi taka-alalle kuten Phil Jackson New York Knicksissä?

 

Ja jos Dettmann kipuaa yhden kesän ajaksi tarkkailijan asemiin, miltä maajoukkueen valmennusjohto näyttäisi?

 

Olisiko Pekka Salminen mukana, vai ainoastaan naisten maajoukkueen matkassa? Mikä olisi Ari Tammivaaran tai Jukka Toijalan rooli, nousisiko Lassi Tuovin vastuu Besiktasin valmennusjohdossa vietetyn puolentoista kauden aikana? Olisiko muita nousijoita – kenties Pieti PoikolaSami ToiviainenAnton Mirolybov?

 

Kutsuuko Dettmann Teemu Rannikon projektiin mukaan apuvalmentajan ominaisuudessa – siitäkin huolimatta, että Rannikko on yhä edelleen, 35 vuoden kypsässä iässä, Korisliigan paras pelaaja?

 

(Joku voisi tietenkin kivahtaa, että Rannikolla ei ole huippuvalmentajan koulutusta. Se on totta. Samalla fakta on, että Rannikko lienee ainoa suomalainen, jonka voisi teoriassa uskoa saavan vaikkapa Euroliiga-joukkueen apuvalmentajan pestin vain puhelinsoitolla.)

 

Dettmannin paikka päävalmentajana ei ole millään tavoin uhattuna, eikä miehellä ole edes 60 vuotta mittarissa täynnä. Siltikin jonain päivänä – oli se sitten vuoden, viiden tai kymmenen päästä – koittaa tilanne, jolloin HD ei enää valmenna Susijengiä.

 

Yksi vapaampi kesä olisi pitkään maajoukkueen kanssa raataneelle koutsille ”kerran elämässä”-tyylinen tilanne luoda olosuhteita tulevaisuudessa siintävälle viestikapulan siirrolle.

 

II – 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisat

 

Kirjoitettakoon se nyt auki, jotta kukaan viisastelija ei tongi asiaa ketunhäntä kainalossa kisojen lähestyessä kriittisen kolumnin tarpeisiin: 20-vuotiaiden jengi nousi B-divisioonasta A-divisioonaan täsmälleen oikeana vuonna.

 

FIBA Eurooppa remontoi u20-kisojen EM-kisojen osallistujamäärää raskaalla kädellä viime kesänä. A-divisioonasta tipahti julmat kuusi maata B-divisioonaan ensi kesäksi. Sarjatasoa alemmas tipahtivat mm. Kreikka, Kroatia ja Venäjä.

 

FIBA Euroopan jo vuosia voimassa ollut järjestelmä, jossa edellinen ikäluokka määrittää nuorten EM-kisoissa seuraavan ikäluokan sarjatason, on kerännyt osakseen rutkasti kritiikkiä isoilta mailta. Tämä on konkreettinen osoitus siitä, miksi kritiikki osuu.

 

18-vuotiaiden poikien kisoissa viime kesänä Kreikka voitti kultaa ja Bosnia & Hertsegovina sijoittui neljänneksi. En usko, että Kreikan ja Bosnian huippuprospektit kiljuvat ilosta ymmärtäessään, että ensi kesänä he saavat keskittyä karsimaan paikasta A-divisioonaan 20-vuotiaiden kisoissa, vaikka potentiaali riittäisi mitaleille.

 

Kreikan, Kroatian, Venäjän, Bosnia & Hertsegovinan ja Puolan tipahtaminen sarjatasoa alemmas avaa myös yllätysmahdollisuuksia.

 

Jos seuraamme ’96/’97 syntyneiden juniorimaajoukkueiden edesottamuksia u18- ja u16-kisoissa ja otamme lähempään tarkasteluun parhaiden ’96 ja ’97 syntyneiden pelaajien kehityksen, on täysin turvallista luoda alustava kastijako:

 

Ensi kesän u20-kisojen ennakkosuosikit ovat Turkki, Ranska, Serbia ja Espanja vanavedessään Italia, Latvia ja Liettua.

 

Kärkiseitsikon jälkeen tasaväkisen keski- ja alakastin muodostavat Suomi, Tshekki, Belgia, Israel, Saksa, Ukraina, Slovenia, Ruotsi ja Unkari.

 

Kun kyseessä on kuudentoista joukkueen kisat, on loogista odottaa, että kisoissa on neljä neljän joukkueen alkulohkoa, joista kustakin 2-3 etenee puolivälieriin tai jatkopeleihin. Oli järjestelmä kumpi hyvänsä, Suomella on täydet mahdollisuudet edetä alkulohkosta jatkoon kotiyleisönsä edessä.

 

Kotikisoissa 20-vuotiaat pelannevat kaikki kotiottelunsa Nordenskiöldinkadun Jäähallissa. Varovaisimmat ovat ehtineet toppuutella vauhtisokeudesta, mutta fakta on, että kansainvälinen huippukoripallo vaatii isot raamit ja kisojen parhaat pelaajat ovat jo NBA- tai Euroliiga-tasoa. Lisäksi Suomella on riveissään runsas viisikollinen potentiaalisia Susijengi-pelaajia, ja Susijengin vetäessä happea on oikein kohdistaa suuremman yleisön mielenkiinto pikkususiin.

 

Onko Nordis liian iso näyttämö junnupeleille? Teoriassa pelipaikan valinta luo kaikki edellytykset rimakauhulle, mutta totuus on, että ’96/’97 syntyneet eivät ole teoriassakaan heittopussi. Lisäksi kyseiset ikäluokat alkavat olla jo Antti Koskelaisen viime kesänä erikseen mainitsemaa sukupolvea, joka ei lähde matseihin Serbiaa tai Kreikkaa vastaan ”katsomaan, mihin panokset riittää”, vaan voittamaan.

 

U20-kisojen katsomoiden täyttymistä muiden joukkueiden kuin Suomen tapauksessa on vaikea odottaa, mutta pienelläkin pelisilmällä kaikki mahdolliset koutsi- ja pelaajaklinikat järjestetään samaan aikaan u20-kisojen kanssa, jotta Nordiksella olisi ympäri vuorokauden vipinää kisojen ajan. Miesten ja naisten maajoukkueiden pelaajien tulee olla paikalla, suomalaisten junnujoukkueiden saavuttava paikalle bussilasteittain ympäri maata.

 

Syytä on myös muistaa, että suomalaisyleisö on viime vuosina syttynyt myös junnu-urheilulle aina, kun suomalaisjoukkueet ovat menestyneet.

 

En ihmettelisi yhtään, jos Suomi kohtaisi u20-kisojen avausmatsissa vaikkapa Ranskan, keräisi Nordikselle 4,000 katsojaa ja hakisi parin pisteen voiton typertyneistä ranskalaisista, jotka eivät osanneet odottaa mainitun kaltaista vastaanottoa. Statement-voitto heti alkuun herättäisi median ja yleisön ja toimisi sekä imago- että itseluottamusbuustina, joka sataisi myös u18- ja u16-joukkueiden laariin.

 

Ja vaikka ”sensaatiovoitto” jäisi saavuttamatta, Suomen u20-jengi on joka tapauksessa selkeästi kansainvälistä tasoa. Korisliigassa harva ’96/’97 syntynyt on minuuteilla, mutta se ei todellakaan johdu ikäluokkien kehnoudesta vaan Korisliigan tason noususta. Suomen pääsarja ei ole enää nuorten pelaajien kasvattajasarja, eikä sen tarvitsekaan olla sitä.

 

Oma huomioarvonsa on myös sillä, että maanosan parhaat ’96 ja ’97 syntyneet pelaajat tulevat ratkomaan EM-mitalien kohtalon Suomessa.

 

Tulevaisuuden tähtien markkinoinnissa on omat haasteensa, mutta fakta on, että vuoden 2020 tietämillä useampi Helsingin kisoissa urakoinut pelaaja vääntää NBA:ta, Euroliigaa tai Eurocupia rotaatiominuuteilla.

 

Kerättäköön vaikka nyt jo seuraavanlainen top ten -lista kesän 2016 u20-pelaajista, joilla on mahdollisuus aina NBA-tähteyteen asti:

 

 

Kyllä, olen jo melko lailla innoissani ensi kesästä.

 

III – Kesän 2017 EM-kisat

 

”Liiton miehen” leima on kuin tatuointi; se ei lähde pois pesulla eikä hankaamalla, ja vaikka sitä kuinka yrittää piilottaa ja tatuointihetkestä olisi jo vuosia, se on ainainen osa ihmisen minuutta.

 

Siispä lähden häpeilemättä liikkeelle ”liiton miehen” kliseellä: on odotettavissa, että Suomella on historiansa paras maajoukkue käytössään, kun kisat alkavat syyskuussa 2017.

 

”Kaikkien aikojen paras Susijengi?” -kysymyksellä varustettuja otsikoita on nähty urheilumediassa taajaan aina Liettuan kesän ’11 kisoista alkaen. Mehustelu on olennainen osa urheilujournalismia, mutta tässä tapauksessa ”kyllä”-vastaukselle on katetta monestakin syystä. Perattakoon niitä nyt.

 

Syksyllä ’17 Susijengillä on heittää kehiin ennätyksellinen määrä ammattilaispelaajia. Kaksi viisikollista on pelannut – ja tarkoitan pelannut – aiemmin sekä miesten arvokisoissa että Euroopan huipputasolla. Näille kavereille kansainvälisen pelin tempo, kovuus ja vaatimukset eivät tule yllätyksenä.

 

Samassa kastissa Liettuan, Serbian, Espanjan tai Ranskan kanssa Suomi ei ole pelaajamateriaalinsa puitteissa edelleenkään. Materiaalisesti Slovenia, Saksa, Latvia ja Italia olisivat myös Suomen edellä, mutta Suomella olisi, kiitos pelitapansa ja rutiininsa, realistiset mahdollisuudet voittaa mikä tahansa näistä joukkueista jopa välttävänä heittopäivänä.

 

Kun etenemme pelaaja pelaajalta nykyhetkeä kohti, syksyn ’17 tilanne näyttää seuraavalta.

 

Petteri Koponen on tuolloin pelannut suurella todennäköisyydellä kaksi kautta Euroliigaa peräkkäin ja on pelillisesti tullut parhaaseen ikäänsä. Mitä Shawn Huffiin tulee, en näe yhtäkään syytä, miksei hänen Bundesliiga-uransa jatkuisi. 33-vuotias, Bundesliigan ylempään keskikastin joukkueen aloitusviisikon 3&D-pelaaja on elintärkeä palanen Susijengin palapelissä.

 

Sasu Salin kenties vietti Olimpijassa kauden tai puolitoista liian pitkään, mutta Kanarialle siirtymisen myötä hän nykäisi uuden vaihteen silmään. Sasu pelaa suuremmalla itsevarmuudella kuin koskaan ja on pystynyt kehittämään pallollista peliään ennennäkemättömälle tasolle.

 

Erik Murphy on puolestaan syksyllä ’17 vetänyt kaksi kautta Euroliiga/Eurocup-tason joukkueessa, oppinut pelillisesti maanosan tavoille ja vakiinnuttanut paikkansa Susijengin parhaana isona hyökkäyspelaajana.

 

Todennäköisesti Tuukka Kotilla on takanaan lepokesä 2016, ehjä seurajoukkuekausi sekä vahva ymmärrys siitä, että hän on edelleen joukkueen paras sisäpuolustaja. Junnu Lee lienee tuossa vaiheessa ottanut seuraavan askeleen urallaan ja edennyt vahvaan rotaatiorooliin Serie A:han tai vastaavaan liigaan.

 

Jamar Wilsonin uskon hyötyvän Suomen kansalaisuudesta ja pystyvän jatkamaan uraansa niin ikään kuudennen miehen roolissa Eurocup-tason joukkueessa. Matti Nuutisen tapauksessa uskon, että Kreikassa vietetty 2015/16 toimii käyntikorttina, joka vie hänetkin isojen poikien peleihin.

 

Susijengin kesän ’15 runkopelaajat on käsitelty ja jo nyt näyttää vahvasti siltä, että jokainen pelaaja pelaa kahden vuoden päästä vähintään nykyisellä tasollaan tai on kehittynyt merkittävästi.

 

Mikko Koivisto löytää heittonsa uudelleen, ennemmin tai myöhemmin. Alex Murphy on syksyllä ’17 debytoinut Euroopassa ja mitä ilmeisimmin vuotta aiemmin myös Susijengissä.

 

Vaikka Teemu Rannikolla olisi kesällä ’17 jo kolme vuotta sapattia maajoukkueesta takana, pitäisin ihmeenä, jos hän ei harkitsisi tossujen nostamista naulasta Helsingin alkulohkon ajaksi. Jos Rannikko on kahden vuoden päästä edes Bilbaon kunnossaan, toteutuisi tuolloin kaipaamani Susijengin pelinrakentajatroikka, jossa Koponen on liideri, Wilson sytyttäjä ja Rannikko rauhoittaja.

 

(Rannikon hidastumisesta jotain mutisevat tahot voivat vilkaista Korisliigaan ja todeta itsekseen, että hittolainen, Teemulla on parempi pelituntuma kuin kaksi vuotta sitten, jolloin hän tuli Joensuuhun.)

 

Lauri Markkasen parin minuutin stintti Belgiaa vastaan viime kesänä osoitti, että hän olisi pelannut vahvasti kisapaikasta jo Montpellierin jengissä. Kotikisojen alkaessa Markkanen on 20-vuotias ja pelannut jo kauden Arizonassa. Kuten Samuli Putro sanoisi: ”Mies, eikä poika enää.”

 

Eikä koskaan saa unohtaa mustien hevosten roolia. Kuinka paljon Oskar Michelsen kehittyy kahdessa kaudessa Davidsonissa? Loikkaako vaikkapa Alexander Madsen tässä välissä Espanjan kakkosliigaan tai Saksan Bundesliigaan? Jatkaako Roope Ahonen epäilijöiden hiljentämistä luomalla ihan oikeaa kansainvälistä uraa?

 

Entä junnut? Nouseeko ’98 tai ’99 syntyneistä Möttölä-Rannikko-Koponen-tason prospekti, joka ansaitsee maajoukkuerinkikutsun ja paikan EM-kisajoukkueessa vasta 18–19 vuoden iässä?

 

Loukkaantumiset kuuluvat urheiluun ja luettelemistani pelaajista pelaaja tai kaksi lienee varmuudella kotikisakesänä sivussa, mutta jo näillä pelimerkeillä voi kotikisoja kohti edetä turvallisin mielin.

 

Entä mitä mahdollisuuksia kotikisojen järjestäminen sisältää?

 

Myötämielisen kotiyleisön tuesta on kouriintuntuvaa todistusaineistoa kaikissa viime vuosien arvokisoissa.

 

Myytin mukaan finskit eivät osaa pitää meteliä kotonaan, mutta EM-alkulohkoon eivät päde samat lait kuin yksittäisiin maaotteluihin. Pasilan liepeille nousee syksyllä ’17 viikon pituinen karnevaali, oma rinnakkaistodellisuutensa, jonka kokoa jokainen haettu voitto kasvattaa entuudestaan.

 

Ymmärrän arvostelua, jota FIBA Euroopan päätös hajauttaa arvokisojen alkulohkot useisiin maihin on herättänyt. On loogisinta, että kisat pelataan yhdessä maassa. On kuitenkin vaikea puhua sitä vastaan, kuinka paljon tuohta organisaatiolle tuotti se, että joka lohkolla on ”kotijoukkueensa”, jonka kotimatsit loppuunmyydään oletusarvoisesti.

 

Parhaassa tapauksessa syksyllä ’17 Suomi vetää viidesti Pasilan Areenan täyteen ja saa lisäksi 3,000 katsojaa tuekseen Istanbuliin mahdollisiin jatkopeleihin.

 

FIBA:n päätös heivata EM-kisojen jatkolohkovaihe menemään ja jatkaa neljännesvälieristä finaaliin ”sudden death”-mallilla on brutaali, mutta Susijengille erinomainen. Yhä edelleen Susijengin pelitapa vaatii leveää rotaatiota, tuoreita jalkoja ja hyvin nukuttuja yöunia.

 

Onnistumiset EM-alkulohkossa parantaisivat Susijengin menestymismahdollisuuksia neljännesvälierissä ja puolivälieristä alkaen minkä tahansa ennakkosuosikin kellistäminen on sitä todennäköisempää, mitä paremman flow-tilan joukkue on saanut aikaiseksi. Yskähtelevänkin joukkueen on puolestaan mahdollista pelata yksittäisiä täysosumapelejä, kuten EM-karsinnoissa Belgiaa vastaan 2012, EM-kisoissa Kreikkaa vastaan 2013 tai EM-kisoissa Bosniaa vastaan 2015.

 

Ja itseäni toistaakseni nostan esille sen, että Susijengi on prosessi, ei projekti. Eli:
Syksyn ’17 kotikisat ovat yksi osa laajemmassa jatkumossa. Kotikisat avaavat jälleen mahdollisuuden nousta seuraava porras ylöspäin pitkällä matkalla, jonka päätavoite on tehdä Suomesta oikea koripallomaa.

 

Onnistunut EM-alkulohko ja EM-mitalipelien kaltainen täysionnistuminen jättäisi muistijäljen joukkueen lisäksi yleisöön, mikä edesauttaisi Susijengin oman ”Calgary-hetken” syntyä. Tämä aukaisisi – ainakin joksikin aikaa – ikkunan suuremmalle yleisölle.

 

(Mitalipeleistä puhuessani silmiään muljauttelevien on syytä muistaa, että Susijengi oli käytännössä yhden voiton päässä EM-puolivälierästä Suomi-Tshekki jo syyskuussa – ja heiton päässä Serbiasta hetkellä, jolla Petteri Koponen loukkaantui.)

 

Vaikka neljännes- tai puolivälierävaiheessa karsiutuminen olisi toki joukkueelle pettymys, voi senkin kääntää voitoksi, kunhan alkulohkovaihe sujuu joukkueelta, Koripalloliitolta ja Helsingiltä kiitosten arvoiseksi. Yksittäisillä otteluilla olisi tässä prosessissa valtava merkitys. Esimerkiksi nousu 15 pisteen takaa kahden pisteen voittoon Venäjää vastaan Pasilassa olisi potentiaalinen ”kylvöhetki”, jonka lopputuloksia saatettaisiin kerätä vuosikymmentä myöhemmin.

 

Uskonko vauhtisokeuteen? En.

 

Susijengin ja Suomi-koriksen ympärillä toimiva väkiä on riittävän fiksua tietääkseen, että meillä ei ole varaa leijua ja vain odottaa asioiden loksahtamista kohdilleen.

 

Kaikki asianomaiset tietävät, että eurooppalaisen huippukoripallon marginaaleilla on täysin mahdollista, että alkulohko muistuttaa lopputulosten kannalta enemmän Bilbaota kuin Koperia. Samoin on yleinen totuus, että arvokisojen järjestäminen on kallista ja aikaa vievää työtä, joka on tehtävä juurta jaksain.

 

Mammuttitaudin vaara on akuutti siinä vaiheessa, kun Suomi on iso koripallomaa. Vielä vaaraa ei ole. Suomi-koriksessa ei ole Kummolaa tai Blatteria, hyvässä eikä pahassa.

 

Mainittakoon vielä yksityiskohtana, että vuoden ’17 kisojen jälkeen seuraavat kansainväliset miesten arvokisat pelataan 2019 MM-kisojen muodossa. Tarpeeksi hyvä EM-kisasijoitus takaisi Susijengille MM-kisapaikan ’19. Hyvän sijoituksen uupuessa kuvioon astuvat MM-karsinnat 2017–19, jotka toimivat mielenkiintoisena tilaisuutena tutustua muiden maanosien koripalloon.

 

(MM-karsinnat tuovat toki kuvioon omat haasteensa, kuten karsintapelien sijoittuminen seurajoukkuekauden keskelle, mikä hankaloittaa NBA- ja Euroliiga-pelaajien osallistumista, mutta se on sen ajan murhe.)

 

MM2019-ikkunassa Kotti ja Rannikko lienevät jo kentän laidalla ja Huff ja Wilson siirtyneet profiilipelaajista roolipelaajiksi. Parhaassa peli-iässään olevien koripalloilijoiden määrä on kuitenkin hurja: Lee, Koponen, Nuutinen, Erik Murphy ja Salin.

 

Lisäksi mahdollisen MM2019-kisajoukkueen rotaatio tulee olemaan täynnä pelaajia, jotka esittäytyvät suomalaisyleisölle laajemmin vuosien 2016 ja 2017 aikana.

 

Silmä tarkkana – Susijengin tulevaisuuteen voi nähdä jo nyt.

 

———————————————————————————————–

Hippromo

HIPPO TAATILA (s. 1981, Loimaa)

Teologian maisteri (pääaineet uskontotiede, käytännöllinen filosofia), vapaa kirjoittaja, koripalloentusiasti ja muutenkin kaikin puolin rasittava jätkä

 

 

Romaanit

 

”Isipappablues” (Into Kustannus, 2014)
Käännökset

 

G.I. Gurdjieff: ”Kohtaamisia merkittävien henkilöiden kanssa” (Sammakko, 2013)
Tietokirjat

 

”Pallo savessa – 50 vuotta loimaalaista korikonkarihistoriaa” (Kimmo Parikan kanssa, LoKoKo ry 2015)

 

”Susijengi – pohjolan perukoilta Euroopan huipulle” (Mika Wickströmin kanssa, Tammi 2014)

 

”Hyppyheitto – Seppo Kuuselan tarina” (WSOY, 2010)

 

Blogi

 

”Sörkan Kierkegaard” (https://sorkankierkegaardblog.wordpress.com/)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s