AKEEM SCOTT VS. MAAILMA OSA I/II

Koripallo

New Yorkin Douglass Projectsien kasvatti, multipersoona ja tinkimätön oman tiensä kulkija Akeem Scott johdatti keväällä 2008 Espoon Hongan kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti toiseen perättäiseen Suomen mestaruuteen estäen samalla Kouvolan Kouvojen kasvun 2010-luvun taitteen suomalaiseksi koripallodynastiaksi. Tämä on hänen tarinansa.

 

TEKSTI: HIPPO TAATILA, KUVA: FRANCOIS PERTHUIS

Johdanto

 

Koska jokainen merkittävä tarina sisältää omakohtaisen kokemuksen, alkaa tämäkin kertomus omasta perspektiivistäni.

On helmikuu 2008. Istun vanhempieni ’99 Ford Focuksen takapenkillä hyisenä pakkasiltana matkalla Loimaan keskustasta Forssan linja-autoasemalle. Ruoansulatuselimistöni vaikeroi viikonlopun laskiaispullatarjoilun jäljiltä ja yritän parhaani mukaan oikoa seuraavan päivän tenttiä varten yhteiskuntafilosofian luentomuistiinpanoja päässäni, kun ikivanha nokialaiseni särähtää.

Viestin on lähettänyt Matti Hannula, espoolaisen Länsiväylä-lehden urheilutoimituksen esimies.

”Heh. Kirpaiseva ajoitus. Huomisiltaan 1,000–1,500 merkin kommentti aiheesta, onnistuuko?”

Katselen puhelimeni postimerkkinäytöllä kimmeltävää tekstiviestiä suu ymmyrkäisenä. Meneillään on kolmas kauteni Länsiväylän urheilutoimituksen koripallotoimittajana – tai amerikkalaisittain ilmaistuna Espoon Hongan Korisliiga-joukkueen ”beat writerina” – ja yritän parhaani mukaan pohtia, mihin esimieheni viittaa.

”Kyse siis Kisnerin siirrosta”, Hannula kirjoittaa jatkoviestissään ennen kuin ehdin kysellä lisätietoja.

Niinpä, toden teolla – saman päivän Länsiväylän urheilusivuilla julkaistiin kirjoittamani puolen sivun artikkeli Honkaa kolmatta kauttaan edustavasta amerikkalaisesta pelinrakentajasta Tim Kisneristä, hänen vaimostaan Katiesta ja heidän rauhaisasta perheidyllistään Espoon Kivenlahdessa.

Koska suhtauduin toimittajan työhön ennen kaikkea leivänansaitsemiskeinona ja tekstin laatua koskevat ambitioni olivat vähäiset, noudatti teksti perinteistä linjaa.

Tim ja Katie päivittelivät, etteivät koskaan nukuttaisi esikoistaan pakkasessa lastenvaunuihin natiivien tavoin ja myönsivät sekä pyöräilevien postimiehien että uimahallin miesasiakkaiden Speedo-uikkareiden kummastuttavan heitä. Perikohteliaaseen tapaan nuoret amerikkalaiset keskittyivät kuitenkin ylistämään maan rauhallisuutta, puhtautta, turvallisuutta ja sitä, kuinka Suomessa asiat toimivat kuin luonnostaan.

”Koen Espoon olevan toinen kotini. Minulta tuntuu hyvältä ajatella, että saan viihtyä täällä vielä ainakin puolitoista vuotta”, michiganilaislähtöinen pelinrakentaja kiitteli juttelutuokion aikana.

Kun mintunvihreä Focus viimein rullailee Forssan jylhän kivikirkon parkkipaikalle, surisee puhelimeni jälleen. Tällä kertaa viestin on lähettänyt Kisner.

”Yeah buddy this is my last evening in Finland. I’m off to Polish Euroleague team Prokom Trefl Sopot! Thanks man, appreciate everything you have done for me.”

Päästän hiljaisen ärräpään ja pohdin jälleen mielessäni reaaliaikaisen tiedonvälityksen etuja sanomalehtimalliin nähden.

Lupaan Hannulalle kirjoittavani seuraavaan iltaan mennessä jonkinlaisen kolumnin median murroksesta, jossa kommentoisin omalta osaltani myös huippu-urheilun arvaamattomuutta. Kiittelen Kisneriä tekstarilla ja toivotan tsemppiä Puolan haasteisiin.

Pori-Helsinki-pikavuorobussiin astuessani alan luonnostella kommenttikolumniani ranskalaisin viivoin, eikä minulla ole vielä aavistustakaan, minkälaiseen turbulenssiin kannattamani koripallojoukkue seuraavan viikon sisällä joutuu.

I – Hallitseva mestari murtuu

Yhdeksän kuukautta aiemmin, toukokuussa 2007, Espoon Honka juhli kotikentällään Suomen mestaruutta ensimmäistä kertaa neljän vuoden tauon jälkeen.

Hongan mestaruus kruunasi ”villin lännen kauden” 2006/07, jolloin Korisliiga vapautti kansainväliset pelaajamarkkinat arvaamattomin seurauksin. Porvoon Tarmo kiusasi Honkaa puolivälierissä seitsemällä amerikkalaisella ottelusarjassa, jossa joukkueen suomalaiset pelaajat tekivät kolmessa ottelussa yhteensä peräti viisi pistettä, Lappeenrannan NMKY juhli Suomen cupin mestaruutta täysamerikkalaisella aloitusviisikolla ja Torpan Pojissa pyörähti kauden aikana jopa yhdeksän ulkomaalaista.

Mitalipeleihin pelasivat kuitenkin lopulta vähemmän yllättäen ne joukkueet, joilla oli tuoda kentälle parhaat kotimaiset pelaajat. Neljännen sijan KTP peluutti Pasi Heinosta, Toni Ilmosta ja Jari Vekkilää, pronssi-Kataja Petri Virtasta, Sami Lehtorantaa, Anssi Kinnaslampea ja kansalaisuuden saanutta Clifton Jonesia.

Yllättäjähopeamitalisti Namika Lahden kotimaiset kiintotähdet olivat Ville ja Vesa Mäkäläinen, Ilkka Vuori ja Teemu Laine. Mestari-Honka taas ratsasti Jukka Matisen, Kimmo Muurisen ja Petteri Koposen muskettisoturitroikka kärjessään.

Mestaruusjuhlien jälkeen Honka tahtoi lähteä seuraavaan kauteen mahdollisimman vähin muutoksin. Työelämään siirtyneet Phil Hickey ja Olli Nikitin lopettivat pääsarjauransa. Petri Heinonen siirtyi suurella kohulla Tampereen Pyrinnöstä Honkaan, MaSu-Basketista saapunut 16-vuotias Sasu Salin ansaitsi ennakkoluulottomuudellaan rotaatiominuutteja coach Mihailo Pavicevicin rotaatiossa.
Tärkeintä kuitenkin oli, että Pavicevicilla oli komentaa kaudella 2007/08 kentälle tuttu ryhmittymä: Matinen, Muurinen, Koponen, Kisner, Monte Cummings, Matt Williams sekä nuoret laiturit Eldar Skamo ja Juho Nenonen.

Syyskaudella 2007 Kisner kärsi ajoittaisista selkävaivoista ja Koposen peli yskähteli armeijan alokasajan yhä painaessa pääkopassa. Omia vaikeuksiaan tuotti myös Hongan hyökkäyspelin uudelleenorganisoiminen vastikään NBA:han varatun Koposen pick and roll -pelien varaan. Ajoittaisista yskähtelyistä huolimatta Honka kuului läpi syksyn liigan kärkikolmikkoon ja peittosi keskikastin ja alakolmanneksen joukkueita silkalla rutiinillaan ja materiaalisella ylivoimallaan.

Kisnerin siirtyessä Puolaan Honka oli päättämäisillään vahvinta periodiaan koko kaudella.

Nähtyään 19. tammikuuta 2008 suojattiensa häviävän aneemisen kotiottelun Korihaille antoi coach Pavicevic ryhmälleen kurinpalautuksen.

Pavicevicin ripitystä seurasi kuuden pelin voittoputki, jonka aikana Honka jyräsi ToPon, Porvoon Tarmon, Kouvot, Pyrinnön, Kauhajoen Karhun ja Lappeenrannan Namikan järkyttävällä 24,5 pisteen voittomarginaalilla. Ja kuin huutomerkiksi lauseen perään Honka pieksi liigaykkönen Lappeenrannan vieraissa 38 pisteen erolla osoittaen olevansa maan kovakuntoisin joukkue.

Kisnerin siirrosta ehti kulua vajaa viikko, kun eetteriin ilmestyi entistäkin suurempi Honkaa koskeva uutinen: Suomen Antidopingtoimikunta ADT vahvisti Monte Cummingsin antaneen positiivisen doping-näytteen kannabiksen käytöstä. Tapahtuman seurauksena Cummings asetettiin kilpailukieltoon.

Hongan kannattajaksi kahden ja puolen aikana kasvaneena pidin asetelmaa tuomionpäivän skenaariona. Cummings ja Kisner olivat asemansa jo vakiinnuttaneet, pidetyt ja joukkueen äärirajoilleen viritettyyn moottoriin täydellisesti sopivat palaset – elimelliset osat toiseen perättäiseen mestaruuteen tähtäävässä joukkueessa. Ja nyt kumpikin joutui lähtemään tilanteessa, jossa Korisliigan siirtorajaan oli enää viikko.

”Se oli todella surullinen tilanne. Kaikki pääsarjavuoteni yhteen laskien tuo kuuden matsin voittoputken saavuttanut Honka oli ylivoimaisesti parhaita joukkueita, joka on Suomen kentillä koskaan pelannut”, Hongan aloitusviisikon laitahyökkääjä Jukka Matinen muistelee.

Helmikuun 2008 lopulla Honka lennätti Espooseen piskuisen, patukkamaisen rastapään Keddric Maysin, joka ehti saada vyölleen yhdet kokonaiset harjoitukset ennen tulikoettaan karkkilalaista Team Componentaa vastaan. Honka hävisi 74–85, Maysille kirjattiin 10 pistettä (pelitilanneheitot 4/14) ja neljä pallonmenetystä.

Istuin lehdistörivillä kalmanvalkeana seuraten, kuinka Mays asteli viimeisen kerran kentältä ja hautoi kasvojaan pyyhkeeseen coach Pavicevicin ulvoessa sylkipisarat suusta lentäen:

”You come to my team, you think you are Michael Jordan! But you are not Michael Jordan, you are shit!”

Seuraavana päivänä Mays vapautettiin koeajaltaan ja Honka ilmoitti jatkavansa pelaajamarkkinoiden tarkastelua.

Karkauspäivän 2008 aattona vietin laatuaikaa silloisen tyttöystäväni Helsinginkadun Pacificon yläpuolella sijainneessa piiankammariyksiössä, kun puhelimeni soi. Langan toisessa päässä oli Hongan toimitusjohtaja Mika Sohlberg, joka kuulosti voitonriemuiselta.

”Nyt löytyi sopivat pelaajat meidän palettiin.”

”Ketkä?”

”Monten tilalle tällainen kaveri kuin Ben Perkins, Timin korvaajaksi Akeem Scott. Mitä mieltä olet?”

Jouduin äimistykseltäni pohtimaan oikeaa sanamuotoa juuri sen verran kauan, että Sohlberg todennäköisesti arvasi oikein suhtautumiseni hankintaan olevan skeptinen.

”Scott on aika… erilainen pelaaja kuin Kisner. Mielenkiintoinen valinta.”

Sohlbergille en tuolla hetkellä tohtinut sanoa, että mielestäni vakaan, rauhoittavan ja millintarkan Kisnerin korvaaminen tuossa vuosi sitten Korihaissa sählänneellä katupalloilijalla oli joukkueen kemian, työrauhan ja mestaruushaaveiden kannalta kammottava ratkaisu.

Koska en kuitenkaan ollut vielä löytänyt omaa ääntäni kirjoittajana, enkä riittävää itsevarmuutta ilmaista lajia koskevia käsityksiäni peittelemättä, päätin vaieta ja odottaa, mitä tuleman pitää.

II – Akeem Scott ja pettymys Uudessakaupungissa

Suomen Korisliiga ei todellakaan ollut Akeem Scottille vieras sarja.

New Yorkin Douglass Projectseissa – 103. kadun ja Amsterdam Avenuen kulmassa – lapsuutensa ja nuoruutensa asunut yksinhuoltajaäidin lapsi pelasi kuusivuotiaasta asti koripalloa ja amerikkalaista jalkapalloa rinta rinnan, kunnes hän teki lajivalintansa ja nousi alatason Garrett Collegesta High Pointin yliopiston aloitusviisikkoon. Viimeisellä yliopistokaudellaan Scott johti High Pointia 14 pisteen, neljän levypallon, kahden syötön ja kahden riiston keskiarvoillaan.

Menetettyään kotimaisen suurlupauksensa Gerald Lee juniorin Yhdysvaltojen yliopistokentille ja päävalmentajansa Ray Ailuksen Kotkaan kesällä 2006 Korihait kokosi bosnialaisvalmentaja Zlatan Presicin alaisuuteen merkittävästi nuorentuneen joukkueen.

36-vuotias Martti Kuisma ja Saksan Bundesliigassa pelannut 27-vuotias Ben Perkins toivat veteraanin johtajuutta Korihaihin, jossa valkeat untuvat korvasivat partakarvat; amerikkalaiset Akeem Scott, Ed Nelson ja John DeGroat sekä bosnialainen Bojan Sarcevic olivat ensimmäistä kauttaan ammattilaiskentillä, kun taas suomalaiset runkomiehet Antero Lehto ja Niilo Lehtilä olivat alle 25-vuotiaita.

Korihait voitti kuudesta ensimmäisestä ottelustaan vain yhden, jolloin Presic korvattiin penkin päädyssä Ilpo Rantasella. Rantanen onnistui muuttamaan joukkueen kurssia hetkeksi, kunnes Korihait suistui marraskuussa viiden tappion putkeen.

Syyttävä sormi osoitti Scottiin, jonka ensimmäinen ammattilaiskausi päättyi jo hyvissä ajoin ennen sen puoltaväliä matkalaukkujen pakkaamiseen.

”Istuin lentokoneessa ja itkin koko matkan takaisin New Yorkiin. Lentoemäntä yritti pari kertaa käydä kysymässä, onko minulla jokin hätänä, mutta en saanut sanaa suustani”, Scott muistelee.

”Kotiin päästyäni makasin sängyssäni ja join. Yritin saada kipuni lähtemään viinalla. Äitini tuli jossain vaiheessa siivoamaan pulloja lattialtani ja muistan hänen sanoneen: ’Koripallo tappaa minun vauvani’. Olin aivan kamalassa kunnossa. Olin lähtenyt ammattilaisuralle kovin odotuksin, ja koin pettäneeni itseni ennen kuin urani oli ehtinyt kunnolla alkaakaan.”

Tilastojen valossa Scott pelasi Korihaissa kelpo kautta – 17,3 pistettä, 4,1 levypalloa, 1,7 syöttöä ja 2,1 riistoa ottelua kohden. Joukkuetta Scottin irtisanomisen aikaan valmentanut Rantanen kertoo, että perinteisen pelinrakentajan kaipuu oli pääasiallinen syy Scottin irtisanomiseen.

”Bojan Sarcevic pelasi ekaa kauttaan Suomessa ja oli paras heittäjämme, joten en halunnut uhrata häntä pointiksi – etenkin, koska hän ei puhunut kunnollista englantia. Antero Lehto ei ollut vielä se pelaaja kuin tänä päivänä. Akeem Scott onnistui omilla vahvuuksillaan hankkimaan meille pari yksittäistä voittoa, mutta hänen johtamanaan puolen kentän hyökkäyksemme näytti liikenneruuhkalta Teheranissa”, Rantanen taustoittaa.

”Akeem oli äärimmäisen isolla sydämellä pelaava jätkä, josta oli kerta kaikkiaan mahdoton olla pitämättä. Samalla hän oli kuitenkin vielä nuori ja kypsymätön. Hän sai ihmeellisiä raivokohtauksia niin kentällä kuin peleissäkin.”

”Koska ajoin itse päivittäin Tampereelta Uuteenkaupunkiin, tarvitsin kentälle ikään kuin toisen valmentajan tasapainottamaan omaa poissaoloani. Kun viidestä ulkomaalaispelaajasta neljä on rookieita, he tarvitsivat kipeästi valmentajan läsnäoloa. Kävi hyvin nopeasti selväksi, ettei Akeemista ollut kenttävalmentajan rooliin.”

Scottin korvasi Uudessakaupungissa Ruotsin passilla pelannut amerikkalainen pelinrakentaja William Copeland.

”Jos olisimme halunneet pelata perinteistä Uki-hurlumheipalloa, Akeem olisi ollut siihen oikea jätkä. Siinä pelitavassa emme olisi kuitenkaan päässeet hyödyntämään Perkinsiä ja Nelsonia, jotka olivat liigan parhaita laitureita ja senttereitä. Sittemminhän toki osoittautui, että Copeland oli loukkaantumisten jäljiltä vain varjo siitä, mitä hän joskus oli ollut.”

Vaikka Uudenkaupungin Korihaiden antamista lähtöpasseista on ehtinyt kulua lähes yhdeksän vuotta, muistaa Akeem Scott edelleen kristallinkirkkaasti kaiken kokemansa. Korihait-ajastaan puhuessaan hänen äänensä kovenee ja puhetemponsa kiihtyy.

”Kun coach Presic värväsi minut Korihaihin, hän tahtoi minut joukkueeseen ennen kaikkea combo-takamiehenä, joka osaa käsitellä palloa ja tehdä pisteitä”, Scott kertoo.

”Coach Presic lupasi muokata pelityyliäni kauden aikana lähemmäs eurooppalaista pelinrakentajaihannetta ja teimme päivittäin töitä hänen kanssaan joka aamu ennen harjoitusten alkua. Kemiamme toimivat todella hyvin – kunnes aivan yllättäen hänet irtisanottiin.”

Scott allekirjoittaa Korihaiden joukkuehyökkäyksen syksyn 2006 kemiaongelmat, mutta väittää joutuneensa syntipukiksi turhaan.

”Korihait oli tietoisesti koonnut joukkueeseen neljä korintekomielistä amerikkalaista. Vaikka minut hankittiin joukkueeseen korintekoon pystyvänä combo-takamiehenä, he lopulta käyttivät juuri sitä tekosyynä antaessaan minulle lähtöpassit. Meillä ei edes irtisanomishetkelläni mennyt erityisen huonosti; tappioidenkin jälkeen olimme yhä jaetulla 7. sijalla.”

Scott palasi kotimannuilleen ja Copeland jäi loppukaudeksi uusikaupunkilaisten takalinjoille. Siviilityön ja koripallovalmennuksen yhteensovittamisen mahdottomaksi kokenut Rantanen jätti paikkansa päävalmentajana tammikuussa 2007. Lopulta Korihait sijoittui liigataulukon 11. sijalle Jyri Lehtosen komennossa ja säilytti paikkansa pääsarjassa liigakarsintojen jälkeen.

Vaikka Scott ehti pelata Korihaissa vain kolme kuukautta, hän nautti vankkaa kulttisuosiota Uudessakaupungissa. Rantasen kertoman mukaan Scottin lähtö oli kova pala purtavaksi monille joukkueen kannattajille.

”Akeemin lähdön jälkeen Koripallo.comiin ilmestyi teksti: ’Haistakaa kaikki Korihaissa vittu.’

III – Kierros kellarin kautta

Joulun 2006 lähestyessä Scott nousi sohvaltaan, solmi pelitossunsa nauhat uudelleen ja alkoi valmistaa itseään seuraavalle ammattilaiskomennukselleen. Puolen vuoden odotuksen jälkeen osoite oli tuttu, kun vastikään Korisliigasta sarjaporrasta alaspäin valahtanut vantaalainen Pussihukat ilmoitti tahtovansa hyödyntää Scottin palveluksia.

Ja Pussihukilla oli koossa kelpo ryhmittymä divaritason karkeloihin. Tuore Suomen mestari Phil Hickey vartioi korinalustaa, Scottin tutkaparina takakentällä oli tuleva liigajyrä Eero Lehtinen. Antto Nikkarinen toi ryhmään tulevaisuuden lupausta, Kimi Klingberg kokemusta, Viron maajoukkueessakin käynyt Kaido Saks juoksi kenttää hirvenä.

Notre Damen kolossi, Helsingin Kauppakorkeakoulussa maisterin tutkinnon suorittanut Phil Hickey kertoo olleensa taustapiruna, kun Scottia värvättiin Vantaankosken radan varrelle, Myyr Yorkin koripallopyhättöön.

”Kun kuulin Akeemin olevan vapailla markkinoilla, ehdotin coach (Andrew) Johnstonille ja John Simonille (Pussihukkien grand old man), että solmisimme hänen kanssaan välittömästi sopimuksen. Akeemin lahjat, määrätietoisuus ja sydän painoivat vaakakupissa enemmän kuin mitkään kemiariskit”, Hickey taustoittaa.

”Akeem ei välttämättä saanut kunnollista mahdollisuutta Korihaissa, mutta Pussihukissa hänelle tarjoutui tilaisuus yrittää uudelleen puhtaalta pöydältä minun ja Kimi Klingbergin kaltaisten veteraanien vierellä. Coach Johnston antoi Akeemin pelata omalla tyylillään, mutta opetti häntä samalla tunteiden hallitsemisessa. Akeemin itseluottamus kasvoi silmissä Vantaalla vietettyjen kuukausien aikana.”

Scottin palkkakuitti ei ollut suurensuuri, mutta hänen tehtävänsä oli ottaa ilo irti, nauttia, tehdä pisteitä, puolustaa tunteella – pelata tavaramerkkistä Akeem Scott -koripalloa.

”Tulen aina olemaan kiitollinen Pussihukille. Coach Johnston ja organisaatio antoivat minulle vihreää valoa tehdä 30 pistettä illassa. He kaikki uskoivat, että kuuluisin sarjaporrasta ylemmäs. Phil Hickeyllä oli tapana sanoa minulle ennen pelejä: ’Tämä on sinun joukkueesi. Minä hoidan levypallot, tee sinä 40 pinnaa.’”

Pussihukat pelasi kaudella 2007/08 divarin kärjessä tasaväkisesti Forssan Koripoikien, Lapuan Korikobrien ja BC Nokian kanssa. Scott nikkaroi 29,2 pistettä, 4,1 levypalloa, 2,9 syöttöä ja 3,6 riistoa ottelua kohden ja keräsi kulttimainetta YouTubeen lataamillaan hassutteluvideoilla.

  1. helmikuuta 2008 Scott pelasi viimeisen ottelunsa divaritasolla. Pussihukat kylvetti viidellä pelaajalla pelanneen kotijoukkue Visa-Basketin Pirkkolan palloilupyhätössä pistein 66–117 peräti 77 katsojan todistaessa. Scott rekisteröi voittajille 27 pistettä, kuusi levypalloa ja viisi syöttöä.

Seuraavana päivänä Hongan manageri Sampsa Rekonen saapui Pussihukkien harjoituksiin.

”En tiennyt mitä ajatella”, Scott kertoo.

”Olin nähnyt päiväunia siitä, että palaan Korisliigaan ja järjestän ihan hullun comeback-pelin. Kun Hongan edustaja ojensi minulle sopimusluonnosta, tuijotin häntä suu auki. Annoin sopimuksen nähtäväksi Philille (Hickey), joka luki luonnoksen kohta kohdalta ja sanoi kaiken olevan kunnossa.”

Scott allekirjoitti Rekosen tarjoaman sopimuksen – omin sanoin kuvaillen – sydän jyskyttäen ja elämänsä suurin hymy kasvoillaan.

”Minua katsoessaan joku olisi voinut luulla, että olisin sopinut sadan miljoonan dollarin diilistä Niken kanssa. Hongan edustaja sanoi haluavansa minut joukkueeseen kakkospelinrakentajaksi ja puolustamaan mahdollisimman kovaa. Tiesin pystyväni tähän unissanikin. Minulle rooli oli toissijainen – tärkeintä oli, että sain tilaisuuden käännyttää koko Suomen uskomaan Akeem Scott Show’hun.”

Nyt, useita vuosia myöhemmin, Hongan silloinen toimitusjohtaja Mika Sohlberg myöntää Scottin olleen riskialtis kiinnitys.

”Kyllähän Akeem kysymysmerkki oli. Hän oli monin tavoin erikoinen kaveri kaikkine YouTube-videoineen, huutoineen ja taistelumaalauksineen, eikä hänen edellinen pestinsä Korihaissa hirveän vakuuttava ollut”, Sohlberg tuumii.

”Pavicevic kuitenkin piti Akeemin pelityylistä jo edellisellä kaudella ja Akeem oli hänen hankintalistallaan korkealla. Sillä aikataululla ei ollut liikaa aikaa perehtyä vaihtoehtoihin, joten päätös syntyi nopeasti.”

Epäilijöitä riitti, mutta Akeem Scott ei kuulunut heihin. Scott uskoi alusta asti pystyvänsä tuomaan Hongalle ylimääräisen vaihteen.

”Tim Kisner on loistava tyyppi ja toivoin hänelle kaikkea hyvää, mutta korostan tätä: minä olen parempi koripalloilija kuin hän. Olin nopeampi kuin Tim, parempi korintekijä, parempi puolustaja. Hän oli parempi heittäjä ja pelinrakentaja, mutta ei sitä, mitä Honka sillä hetkellä kaipasi”, uhkuu Scott.

”Minun kirjoissani Honka oli Suomen San Antonio Spurs. Matt Williams oli heidän Tim Duncaninsa, Koponen nuori Tony Parker. Muurinen ja Matinen olivat veteraaneja, jotka tekivät asiat oikein, mutta pelasivat harvemmin tunteella. Spurs on kuin kone, joka tekee pienet asiat ratkaisevasti huolellisemmin ja paremmin – aivan kuten Honka.”

Mutta kuka Scott koki olevansa Spursin rotaatiossa?

”Tsssh… kuvittele, jos Russell Westbrook tekisi sopimuksen Spursin kanssa. Suomen mittakaavassa minun siirtoni Honkaan oli sama asia.”

IV – Karkauspäivän revanssi

Toisinaan maailmankaikkeus noudattaa omaa pyhää logiikkansa ja kietoo ihmiskohtalot yhteen kekseliäämmin kuin yksikään kirjoittaja saattaisi kynäillä.

Olikin lähes aavemaista, että Scottin ensiesiintyminen Hongan valkoviherpaidassa odotti vuoroaan karkauspäivänä 2008 nimenomaan Uudessakaupungissa, Pohitullin palloiluhallilla.

Korihait pelasi hyvää vauhtia tietään pudotuspeleihin, kun taas Honka saapui Vakka-Suomeen vajaamiehisenä. Kisner ja Cummings olivat lähteneet, Ben Perkins ei ollut vielä saapunut Espooseen, angiinainen Petteri Koponen ja kuumeinen Kimmo Muurinen jäivät pelibussista. Niinpä coach Pavicevic komensi Scottin aloitusviisikkoon konkarien Matisen ja Williamsin sekä parikymppisten Eldar Skamon ja Petri Heinosen kanssa. Penkiltä peliä katseli pääasiassa 16-17-vuotiaista nuorten maajoukkuepelaajista koostuva vilttiketju.

Loogisesti asiaa tarkkaillen Korihaiden olisi pitänyt pystyä peittoamaan vahvasti varamiehinen espoolaisjoukkue kotiyleisön tuella rutiinilla. Logiikan lait eivät kuitenkaan päde, kun maailmankaikkeudella on tarina kerrottavanaan.

Eikä Akeem Scottin tarinaa kertoessa karkauspäivän 2008 tulikoe voisi olla merkittävämpi.

”Hyvänen aika! 45 pistettä… en vieläkään käsitä sitä. En onnistunut tekemään 45 pistettä edes ykkösdivarissa”, Scott nauraa.

”Kun sain tilaisuuden pelata Korihaita vastaan ensimmäisessä ottelussani, ainoa vaihtoehtoni oli saada heidät tuntemaan tuska, jota koin vuotta aiemmin palattuani Uudestakaupungista New Yorkiin. Olin janonnut Korihaiden verta kauan. Jumala asetteli pelimerkit eteeni ja minun piti vain pelata.”

Scottin varjona kävivät vuoroin niin Bojan Sarcevic, Glenn Stokes kuin Korisliigan parhaisiin puolustajiin kuulunut Kyle Shiloh’kin – turhaan. Douglass Projectsin dynamoa ei voitu pysäyttää. Scott onnistui seitsemästi kolmoskaaren takaa, päätti kahdeksan kahden pisteen heittoa sukkaan ja upotti kymmenestä vapaaheittoyrityksestään kahdeksan.

Ottelu päättyi Hongan kahdentoista pisteen voittoon.

”Rankaisin Korihaita 45 pisteellä naama peruslukemilla. Halusin, että Korihaiden organisaatio, fanit ja pelaajat kärsivät – vaikka fanit antoivatkin minulle lämpimät suosionosoitukset alkuesittelyissä. Nämä ihmiset olivat lähes saaneet minut päättämään urani. En hymyillyt kertaakaan ennen kuin (Korihaiden manageri) Tom Westerholm ojensi minulle parhaan pelaajan palkinnon ottelun jälkeen.”

Uusikaupunkilaiset kuitenkin rakastivat Scottia. Erityisesti Korihaiden nuoret fanit tulivat ottelun päätyttyä syleilemään Scottia, pyytämään häneltä nimikirjoituksia ja ottamaan yhteiskuvia hänen kanssaan.

”Itse suuri Gerald Lee tuli luokseni ja sanoi olevansa onnellinen, että näytin hänen entiselle joukkueelleen. Se merkitsi minulle enemmän kuin mikään muu.”

”Se oli yksi niistä otteluista, joissa pelaajan on yksinkertaisesti mahdotonta heittää ohi”, pudistelee päätään ottelussa Korihaita edustanut Bojan Sarcevic.

”Akeemilla oli varmasti valtava näyttämisen halu, koska hän oli aiemmin kokenut kovia Uudessakaupungissa. Vaikka hävisimme, olin tavattoman onnellinen Akeemin puolesta. En voi kuvitellakaan esimerkillisempää joukkuetoveria kuin hän.”

Scottin debyyttiottelussa 27 pistettä viimeistellyt Jukka Matinen muistaa myös karkauspäivän 2008 ottelun yhtenä uransa vaikuttavimmista kokemuksista.

”Monte Cummings ja Tim Kisner olivat loistavia pelaajia ja olin tietysti ollut huolissani siitä, minkälaiset pelaajat voisimme niin lyhyellä varoitusajalla saada kahden hyväksi havaitun vahvistuksen tilalle”, Matinen kertaa.

”Sanotaanko, että Akeemin avausottelu lopetti siihen paikkaan epäilyt siitä, kuuluiko hän Korisliiga-tasolle tai kannattiko hänet ottaa joukkueeseen.”

Akeem Scott vs. Maailma Osa II julkaistaan torstaina 12. marraskuuta.

——————————————————————————————Hippromo

HIPPO TAATILA (s. 1981, Loimaa)

Teologian maisteri (pääaineet uskontotiede, käytännöllinen filosofia), vapaa kirjoittaja, koripalloentusiasti ja muutenkin kaikin puolin rasittava jätkä

Romaanit

”Isipappablues” (Into Kustannus, 2014)

Käännökset

G.I. Gurdjieff: ”Kohtaamisia merkittävien henkilöiden kanssa” (Sammakko, 2013)

Tietokirjat

”Pallo savessa – 50 vuotta loimaalaista korikonkarihistoriaa” (Kimmo Parikan kanssa, LoKoKo ry 2015)

”Susijengi – pohjolan perukoilta Euroopan huipulle” (Mika Wickströmin kanssa, Tammi 2014)

”Hyppyheitto – Seppo Kuuselan tarina” (WSOY, 2010)

Blogi

”Sörkan Kierkegaard” (https://sorkankierkegaardblog.wordpress.com/)

Yksi kommentti artikkeliin ”AKEEM SCOTT VS. MAAILMA OSA I/II

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s