”POPPIN’ PETER KOPONEN” – KATKELMIA PETTERI KOPOSEN NBA-TULOKASKAUDELTA 2016/17, OSA II/II

Koripallo

LUKIJALLE: ALLA OLEVA TEKSTI ON TÄYSIN FIKTIIVINEN JA AINOASTAAN KIRJOITTAJAN YLIVILKKAAN, KIEROUTUNEEN MIELIKUVITUKSEN TUOTETTA. TEKSTISTÄ EI OLE SYYTÄ VETÄÄ JOHTOPÄÄTÖKSIÄ TOSIASIOISTA TAI TEKSTISSÄ ESITETTYJEN HENKILÖIDEN TODELLISISTA LUONTEENPIIRTEISTÄ.

 

TEKSTI: HIPPO TAATILA

KUVA: MOE LESTER

FAKTOJEN TSEKKAUS JA LAKONISET HUOMIOT: JIRKA POROPUDAS

 

CHARLOTTE, POHJOIS-CAROLINA

Lauantai, 18. helmikuuta 2017

+5c, tuulista, puolipilvistä

Maailman parhaan koripalloliigan ensimmäisen ja toisen vuoden pelaajien tähdistökatselmus, NBA Rising Stars -ottelu, on edennyt päätösneljännekselleen. ”Maailman” joukkue on ottanut USA:n joukkueesta tukevan niskalenkin kymmenen pisteen erolla, 100–90.

 

Ottelussa, jossa kumpikaan joukkue ei kauniisti muotoiltuna ole kiinnittänyt huomiota puolustuspelaamisen ensisijaisuuteen, ovat ”Maailman” nuoret tähdet pelanneet juuri sen verran enemmän tosissaan, että Jahlil Okaforin, Justise Winslow’n ja D’Angelo Russellin yksilösuoritusten varassa pyristelevä USA on tunkemassa päätään pensaaseen Charlotten Time Warner Cable Arenalla ottelua seuraavan 20 200 katsojan edessä.

 

”Maailman” joukkue on saanut kiittää johtoasemastaan pitkälti NBA:n hallitsevaa vuoden tulokasta, Dominikaanisen Tasavallan ja Minnesota Timberwolvesin Karl-Anthony Townsia, joka on 24 minuutin peliajassa kerännyt ryhmälleen 20 pistettä ja yhdeksän levypalloa. Kroatian monitoimikone Mario Hezonja on vastannut 23 pisteestä ja yhdestä Dominique Wilkins -tason donkista, jonka uhriksi jäi Stanley Johnson parka.

 

Denver Nuggetsin 213-senttinen haitilaistulokas Skal Labissiere on pelaajana raaka kuin Peter Jacksonin varhaisvaiheen elokuvat, mutta kuusi torjuttua heittoa kymmenen minuutin peliajalla ovat tuoneet ”Maailman” joukkueelle sen ylimääräisen vaihteen, joka USA:n puolustuksesta on puuttunut.

 

Niin, ja viilettäähän tuolla myös Petteri Koponen. Kahta kuukautta vaille 29 vuoden iässään ”Poppin’ Petteri Koponen” on kentän ylivoimaisesti vanhin pelimanni. Seitsemän pisteen, yhden levypallon ja viiden syötön saldo ei välttämättä tule kääntämään lajiniilojen silmiä hänen suuntaansa kuten korkeamman läsnäolo kompassin neulaa Athanasius Kircherin mietelmässä.

 

Mutta ne tietävät, jotka tietävät.

 

Ei liene sattumaa, että Koposen +/- -lukema on kentän paras, +15. Towns on noussut kahdesti alley oop -donkkiin Koposen syötöstä, Hezonja on kertaalleen lyönyt pallon alaspäin ylivoimatilanteessa Koposen selän takaa syötön jälkeen ja ”Maailman” joukkueen puoliaikaa edeltänyt pimeä jakso katkesi Koposen ottamaan uhkarohkeaan kolmoseen D’Angelo Russellin ojentuneen käden edestä.

 

Päätösneljänneksen alkaessa Koponen vetäytyy apupuolustusasemaan, kun kanadalainen Jamal Murray asettuu puolustamaan USA:n pelinrakentajaa Delon Wrightia. Kun Murray asettuu Wrightin tien tukkeeksi, ajautuu Wright epätasapainoon ja yrittää puolenvaihtoa roikkusyötöllä.

 

Koponen vaistoaa tilanteen, ampaisee syöttölinjalle kärppänä ja katkaisee Wrightin yrityksen. Wright ja Devin Booker ehtivät hädin tuskin arpoa puolustukseen paluuta, kun Koponen ylittää puolenkentän ja kuljettaa palloa kohti hyökkäyskoria.

 

Yleisön puheensorina voimistuu nopeasti odottavaksi kohinaksi. Puoli katsomoa nousee seisaalleen, kun Koponen lähestyy koria ja hakee oikeaa rytmiä. Yksi, askel, toinen ja vielä NBA-tyyliin kolmas kaupan päälle.

 

194-senttinen suomalaisrookie nousee ilmaan kuin trampoliinilta ja siirtää pallon oikeaan käteensä. Koposen ojentunut käsi lähestyy koria korkealta ja meteli paisuu kovemmaksi kuin vielä kertaakaan ottelun aikana – mutta yhtäkkiä Koponen vaihtaa varmalta näyttäneen donkin vanhan koulukunnan finger rolliksi.

 

Sukka heilahtaa, Koponen laskeutuu hallitusti parketille, ”Maailman” joukkue johtaa 102–90. Lyhyen, äimistyneen hiljaisuuden jälkeen Time Warner Cable Arena puhkeaa vislauksiin ja buuauksiin. Kamerat vangitsevat puolustukseen palaavan Koposen ilmeen: tuulitukkainen skandinaavi nauraa kitarisat vilkkuen. ”Maailman” joukkueen penkki on noussut seisomaan ahkerasti viittoillen. Karl-Anthony Towns huutaa pöyristyneen näköisenä jotain Koposelle oman puolustuskorinsa alta.

 

Buuaukset jatkuvat, kun Koponen ottaa puolustusasennon Devin Bookerin vieressä. USA kierrättää vikkelästi pallon kulmaan Brandon Ingramille, jonka kolmonen kolisee takarautaan. Towns nappaa levypallon korkealta ja kovaa ja läpsäisee Koposta kevyesti takaraivoon tämän hakiessa pallon. Koposta huvittaa edelleen.

 

Parikymmentä minuuttia myöhemmin ”Maailma” on nuijinut USA:n nuorten pelaajien vuosikatselmuksessa lukemin 125–117.

 

Kameraryhmät ovat päässeet perinteiseen tapaan rajoitetuksi ajaksi joukkueiden pukuhuoneisiin tallentamaan ottelun jälkeisiä tunnelmia tuoreeltaan. Ottelun parhaana pelaajana (28 pistettä, 13 levypalloa) palkittu Towns istuu lokeronsa edessä pelkissä shortseissa, valtavat jääpussikeot polviensa päällä.

 

Townsin edessä käy tavaton hyörinä, kun eri maiden medioiden edustajat tahtovat saada taalaliigan tulevan vuosikymmenen supertähdeksi uumoillun korinaluspelaajan mietteet vangittua tuoreeltaan.

 

Townsille mediasirkus on ollut tuttua kauraa aina Kentuckyn pelivuosista. Hän osaa vastata periamerikkalaiseen tapaan pitkin, palstatilan täyttävin lausein mitäänsanomattomuuksia parilla leukailulla höystettynä. Että: me halusimme voittoa vastustajaa enemmän, että oli helppo pelata kun jätkät täyttivät roolinsa, että NBA:n All Star -viikonloppu on yksi kauden kohokohdista.

 

Viimein puheenvuoron saa Suomen MTV:n Toni Immonen.

 

”Petteri Koponen pelasi isoimmat minuutit kaikista joukkueenne takamiehistä ja taisit donkata kolme kertaa hänen syötöstään… mutta mitä mieltä olit siitä yksin läpi -tilanteesta?”

 

Towns hohottaa suu ammollaan, viskoo päätään puolelta toiselle ja pälyilee kameroiden taakse etsien katseellaan Koposta.

 

”Petteri, my man! You know this guy? They askin’ bout you, you know that? They wanna know if you can dunk?”

Koponen nauraa omalla lokerollaan vinosti vastapäätä Townsia, kun Towns ottaa katsekontaktin Immoseen.

 

”Huge respect for Petteri Koponen. Huge respect. He don’t try to play that fancy, playground ball. My man Koponen plays that… that effective, old-man type of game. These old school Euros, you know.. Peja Stojakovic, Detlef Schrempf, my man Koponen is right with them. Rucker Park ain’t their style.”

 

“I’m forever young! There’s more to the game than just dunks and alley oops”, Koponen huikkaa Townsille ja nostattaa naurunremakkaa pukuhuoneessa.

 

“From now on, I’ll call you Billy Hoyle”, Towns nokittaa.

 

Koposen tilastosarake NBA Rising Stars -ottelussa on lopulta vakuuttava kenelle tahansa, joka näkee vähän syvemmälle lajiin: 24 minuuttia, 12 pistettä, kaksi levypalloa, kahdeksan syöttöä, viisi riistoa.

 

”Rising Stars -peli on aina All Star -viikonlopun mielenkiintoisin osuus”, lausuu SLAM-lehden entinen päätoimittaja, NBA.com:in verkkotoimittaja Lang Whitaker suomalaisen MTV:n kameraryhmälle kuin alleviivatakseen Koposen suorituksen merkitystä ja jatkaa:

”Osa Rising Stars -pelin pelaajista ei koskaan pääse All Star -otteluun ja tämä on heille ensimmäinen ja ehkä viimeinen tilaisuus näyttää osaamistaan maailmanlaajuiselle yleisölle. Heillä on vielä nälkää ja he ymmärtävät, että kovaa puolustaminen tekee pelistä viihdyttävämpää.”
Jos muistelee Koposen ensimmäistä 29:aa ottelua Dallas Mavericksissa, on hänen päätymisensä Rising Stars -otteluun jonkin mittakaavan ihme.

 

Penkille hautautunut Koponen kaivautui paksusta, moskovalaisesta talviturkistaan uudenvuodenaattona New Orleansissa pelatussa nitro-ottelussa, jonka jälkeen Jose Juan Barean loukkaantuminen takasi hänelle kaiken vastuun, minkä hän suinkin jaksoi kantaa.

 

Tammikuun alussa Koponen tulikin Mavericksin vaihtopenkiltä Trey Burken takaa tavalla, joka kirvoitti ”LINSANITY, PART TWO”-henkisiä otsikoita amerikkalaisten urheilukirjoittajien näppäimistöiltä. Koposen julkisuusarvo nousi parhaimmillaan jopa niin korkealle, että ESPN:n ”First Take”-ohjelman Stephen A. Smith koki tarpeelliseksi haukkua hänet julkisesti pataluhaksi.

 

Tammikuun ensimmäisestä yhdeksästä ottelustaan Dallas voitti seitsemän samalla, kun Koponen haastoi Burken tosissaan mittelöön Mavericksin avauspelinrakentajan paikasta. Koponen keräsi otteluissa 15,8 pistettä ja 6,2 syöttöä ottelussa – sokerina pohjalla New Yorkin Madison Square Gardenissa Knicksin kotiyleisön hiljentänyt viime sekunnin voittoheitto 22 sekunnin pallonhallinnan päätteeksi.

 

Parin heikomman ottelun jälkeen Koponen asteli parrasvaloihin toissa kauden mestarin Golden State Warriorsin kotikentällä säkittämällä uudeksi NBA-ennätyksekseen 25 pistettä. Pelin päätösneljänneksellä nähtiinkin NBA-kauden viihdyttävimpiin kuulunut duetto, jossa Stephen Curry ja Koponen heittivät kumpikin 17 pistettä kuuteen minuuttiin lähes kori korista -tahdilla ennen Mavericksin kaatumista viime minuutin puolustuspään merkkausvirheisiin.

 

Paikkansa NBA:n All Star -viikonlopussa Koponen lunasti helmikuun alussa, jolloin hänet nimettiin 15,1 pisteen ja 5,1 syötön keskiarvojen myötä Läntisen Konferenssin tammikuun rookie-pelaajaksi.

 

Helmikuun ensimmäisen kaksiviikkoiset edesottamukset Miamissa ja Denverissä kasvattivat Koposen ympärillä kiehunutta mediasirkusta entisestään. Miamissa NBA:n virallinen ”Likainen vanha äijä”, Dwyane Wade, kypsyi täydellisesti Koposeen ja rankaisi rookieta MMA-tason lukkopainiliikkeellä, johon Koponen vastasi pelin ratkaisseilla kahdella vapaaheitolla ja ajolla Waden ohi korille. Kaksi iltaa myöhemmin Koponen puolestaan upotti kaksi kolmosta viimeisellä minuutilla Denverin kotikentällä varmistaen voiton Mavericksille.

 

”Surkean alkukauden pelannut Mavericks on voittanut vuoden 2016 aikana pelaamastaan ensimmäisestä 21 ottelusta 14, eikä Petteri Koposen roolia suunnanmuutoksessa sovi aliarvioida”, lukee Sports Illustrated -lehden NBA All Star -viikonlopun numeron Koposta käsittelevän yhden sivun jutun leipätekstin avausriveillä.

 

”Alkuvaikeuksien jälkeen Koponen on osoittanut olevansa NBA-tason pelinrakentaja, kypsä hyökkäyspään ratkaisija sekä vähintään keskiverto puolustuspelaaja jokaista sellaista takamiestä vastaan, jonka nimi ei satu olemaan Stephen Curry tai Russell Westbrook.”

 

”Yritän löytää rajani NBA-pelaajana”, Koponen arvioi nba.com:in All Star -tapahtuman yhteydessä julkaistussa featurette-videossa samalla, kun raaputtaa paksulla, mustalla tussilla nimikirjoituksia nimeään kantaviin Mavericks-fanipaitoihin.

 

”NBA:n pelityyli on tietysti Euroliigaa yksilöpainotteisempaa ja siihen on kestänyt aikansa tottua, mutta nyt, kun olen saanut itseluottamukseni kohdilleen ja muutaman onnistumisen alle, jokaiseen peliin on ollut helpompi lähteä”, Koponen jatkaa.

 

Kun toimittaja kysyy, mikä on ollut Koposelle kaikkein yllättävintä NBA:ssa, veteraanirookie vastaa hetkeäkään empimättä:

”Jokainen NBA-pelaaja on todella, todella hyvä. Joka ikinen pelaaja jokaisessa joukkueessa pystyy tappamaan vastustajan, jos heille antaa tilaa ja tilaisuuden”, Koponen taivastelee.

 

”Sitä ei voi tajuta, kun yksittäistä NBA-peliä katselee kotisohvalta.”

 

LOS ANGELES, KALIFORNIA
Maanantai, 19. huhtikuuta 2017

+24c, aurinkoista

 

NBA:n runkosarjakausi 2016/17 huipentuu tunnin päästä Los Angeles Lakersin ja Dallas Mavericksin välisen ottelun avausheittoon, mutta Staples Center on jo täynnä väkeä.

 

Viime vuosien alamäestään huolimatta Los Angeles Lakers on edelleen koko NBA:n suurin, kaunein ja viehättävin brändi. Vaikka Lakersin ”pikkuveli”, Los Angeles Clippers, piipahti edellisenä keväänä taalaliigan finaalissa, ei joukkue ole saavuttanut vieläkään kuin häivähdyksen Lakersin mystiikasta – ja ennen kaikkea se näkyy kasvoissa, joita kentän laidalle on kerääntynyt.
Petteri Koponen istuu Mavericksin päätyrajalla venyttelemässä, mutta huomaa katseensa karkaavan tuon tuosta Staples Centerin katon jumbotroniin. Ruudulla vilahtavat vuoroin Jack Nicholson ja Leonardo DiCaprio, Will Ferrell ja Li’l Wayne, Jennifer Lawrence ja Joseph Gordon-Levitt, Ice Cube ja Nicki Minaj.

 

”He kinda looks like you”, huikkaa tammikuussa joukkueeseen Italiasta värvätty kakkossentteri Robert Sacre Koposelle. Koponen nostaa katseensa ja näkee jumbotronin ruudulla Justin Bieberin.

 

Vaan kun kamera kääntyy hiuksensa butch-kaljuksi ajaneeseen Kim Kardashianiin, Koponen huomaa hetkensä tulleen ja kääntyy Sacrea kohti:

”Hey Bob! She kinda looks like you.”

 

Runkosarjan päätösottelun panokset ovat poikkeuksellisen suuret, sillä Lakers ja Mavericks ratkaisevat keskenään NBA:n Läntisen Konferenssin viimeisen pudotuspelipaikan kohtalon.

 

Vuorenvarmaa on, että jos ottelu päättyy Mavericksin tappioon, päättyy samalla NBA:n kaikkien aikojen parhaan eurooppalaispelaajan, Dirk Nowitzkin, 19-kautinen ura maailman parhaassa koripalloliigassa. Lisäksi julkisen salaisuuden määritelmän on saavuttanut huhu, jonka mukaan kaikkien aikojen Lakers-pelaajan tittelistä Jerry Westin, Kareem Abdul-Jabbarin ja Magic Johnsonin kanssa kisaava Kobe Bryant pelaisi viimeisen NBA-kautensa viimeisiä otteluita.

 

Merkillepantavaa on sekin, että Lakers ja Mavericks ovat kahden kauden ajan kulkeneet lähes identtisiä uria. Syksyllä 2015 Bryant ja Nowitzki pussittivat kovia pistemääriä häviävissä joukkueissa, kunnes loukkaantuivat helmikuun 2016 tietämillä ja joutuivat loppukausiksi sivuun joukkueiden jäädessä pudotuspelien ulkopuolelle.

 

Syyskausi 2016 puolestaan alkoi Bryantin ja Nowitzkin osalta suurilla käynnistymisvaikeuksilla ja tappioilla, kunnes vuodenvaihteen tienoilla veteraanit löysivät roolinsa yksinä osasina joukkueidensa eheää hyökkäyspään palettia.

 

Erityisen kiehtovaa on ollut seurata Kobe Bryantin ”uudelleensyntymistä” hänen ensimmäisellä ehjällä kaudellaan sitten 2012/13. Siinä, missä edellisellä kaudella ennen loukkaantumistaan Bryant lähinnä pysäytti joukkueensa hyökkäyksen ja otti käsittämättömiä heittomääriä, on tällä kaudella Bryant tiputtanut heittomääriään kolmanneksella, kunnostautunut D’Angelo Russellin mentorina ja tehnyt suuren päivätyön Roy Hibbertin ja Luol Dengin itseluottamuksen löytymisessä.

 

Eikä ”vanha kunnon Kobe” ole kadonnut minnekään. Maaliskuussa Lakers haki tuplajatkoaikavoiton hallitsevasta Cleveland Cavaliersista vieraskentällä Bryantin räjäytellessä tajuntoja upottamalla 46 pistettä 38 vuoden kypsässä iässä.

 

”Hän pelaa enemmän joukkueelle kuin aiemmin, mutta hänen taitonsa eivät ole kadonneet minnekään. Hän on todella ymmärtänyt, että joukkueelle omistautuminen ja joukkuetovereiden suoritustason nosto ovat hänen paras keinonsa päästä takaisin pudotuspeleihin”, TNT:n kommentaattori Shaquille O’Neal lausui Cavaliers-voiton jälkimainingeissa sisällyttäen ominaiseen tapaansa analyysiinsä niin pienen piikin kuin ylistystäkin ex-joukkuetoveriaan kohtaan.

 

Lakersin ja Mavericksin ottelun avauspuoliskolla Nowitzkin heitto on vinossa ja hänen liikehdinnässään kitkaa. Bryant puolestaan liikkuu kuin ballerina ja pussittaa ensimmäiset viisi pelitilanneheittoaan – mukaan lukien kellot vuoteen 2002 kääntäneen tippidonkin Julius Randlen ohiheitosta.

 

Lakers johtaa peliä parhaimmillaan pistein 37–21 toisen neljänneksen alussa, kunnes Wesley Matthews ja Chandler Parsons löytävät heittonsa ja palauttavat Mavericksin tauolle lähdettäessä seitsemän pisteen päähän.

 

Avauspuoliskolla 23 pistettä viimeistellyt Bryant jatkaa pistetehtailuaan kolmannella neljänneksellä, mutta myös pitkiä hyppyheittojaan pieteetillä pussittavan Nowitzkin diesel alkaa lämmetä. Mitä pidemmälle jakso etenee, sitä paremmin Mavericksin joukkuepuolustus puree, ja sitä syvemmälle Bryantin pään sisään Wesley Matthews pääsee.

 

Kun päätösneljännes alkaa, Mavericks-johto kasvaa neljästä pisteestä hetkessä kahteentoista. Evan Fournier juoksee Trey Burken avaussyötöstä nopean donkin, Chandler Parsons sivaltaa yhden vapaaheiton sukkaan, Nowitzki linkoaa kahden puolustajan estelyistä huolimatta kolmosen.

 

Hetkeä myöhemmin Nowitzkille ja Bryantille vihelletään kaksoisvirhe – joista Nowitzkille kyseessä on pelin kuudes – mutta tuomio ei riitä ”Black Mamballe”, joka urputtaa itselleen teknisen virheen päälle. Petteri Koponen upottaa kaksi vapaaheittoa ja hiljentää vislaavan kotiyleisön.

 

Minuutti ja kahdeksan sekuntia ennen loppua Mavericks johtaa Hibbertin hyökkääjän virheen jälkeen pistein 94–109. Lakers-luotsi Byron Scott kutsuu Bryantin vaihtoon.

 

Bryant on silminnähden tunnetilojensa vallassa, eikä ole löytää tietään vaihtopenkille. Lopulta Luol Deng ja Larry Nance, Jr. saattavat tuomarien suuntaan kommunikoivan Bryantin kohti päävalmentajaansa, joka kietoo kätensä kyynelehtivän Bryantin ympärille ja puhuu rauhoittavia sanoja tämän korvaan.

 

Koko Lakersin vaihtopenkki nousee seisomaan – ja Mavericksin vaihtopenkki vanavedessä. Staples Centerin kotiyleisö ponnahtaa seisaalleen, yleisön meteli yltyy jylinäksi.

 

”Tässä astuu kenties viimeistä kertaa kentältä viisinkertainen NBA:n mestari… yksinkertainen NBA:n MVP, kaksinkertainen NBA:n finaalien MVP… 18-kertainen NBA:n All Star –pelaaja…kaksinkertainen miesten olympiakultamitalisti…1409 NBA-ottelun ja 35 101 pisteen jälkeen… kuka tietää, olemme saattaneet nähdä Kobe Bryantin uran viimeisen ottelun tänään”, TNT:n Marv Albert haukkoo henkeään hartaaseen äänensävyyn.

 

Ottelun viimeistä peliminuuttia käydään lopulta viisi minuuttia, kun Mavericks pyytää aikalisän antaakseen Staples Centerin yleisölle riittävästi aikaa osoittaakseen suosiotaan Bryantille. Lopulta, kun tehokasta peliaikaa on jäljellä kymmenen sekuntia, kävelee Nowitzki Mavericksin vaihtopenkiltä Lakersin penkkiä kohti ja vangitsee yleisön suuntaan liikuttuneena viittoilleen Bryantin karhunhalaukseensa.

 

Summeri soi, Mavericks lunastaa pudotuspelipaikkansa 95–111-vierasvoitolla. Pelitilanneheitoissaan takellellut, mutta päätösneljänneksellä kuusi pistettä vapaaheitoilla kerännyt Petteri Koponen antoi panoksensa voittoon kahdeksalla pisteellä ja seitsemällä koriin johtaneella syötöllä.

 

Koponen paiskaa tassua Russellin, Hibbertin, Randlen ja ottelun tuomarien kanssa ennen kuin liikkuu ujohkosti Bryantia kohti. ”You can play, kid, you can play”, Bryant murahtaa Koposelle ja luo suomalaisrookieen neljännessekunnin mittaisen katsekontaktin.

 

Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Bryant ilmoittaa virallisesti uransa päättyvän.

 

”I am done, fellas”, Bryant muotoilee salamavalojen räpsyessä.

 

”Olen antanut viimeiset 35 vuotta elämästäni koripallolle, ja nyt minun on aika omistaa enemmän aikaa perheelleni. Tämä oli helvetin hieno kausi. Vaikka olen pettynyt siitä, ettemme päässeet pudotuspeleihin asti, me annoimme kaikkemme, eikä meillä ole mitään hävettävää. Olen todella ylpeä joukkuetovereistani”, Bryant artikuloi epä-kobemaiseen tapaan, stoalaisen tyynesti.

 

Kun pelaajat jo etenevät pukusuojasta kohti lentokenttäbussia ja Bryant jatkaa vielä maratonmittaiseksi yltynyttä lehdistötilaisuutta, saa kolmiosaiseen Armanin pukuun pukeutunut Koponen puhelun Ylen toimittajalta.

 

”Varmaan kestää muutaman päivän sisäistää, mitä oikein tapahtui”, Koponen vastaa viitaten Bryantin uran viimeiseen otteluun.

 

”Ei sitä tullut tosiaan ajateltua ennen kuin vasta Koben mennessä vikaa kertaa vaihtoon, että tosiaan, tämä on hänen viimeinen ottelunsa. Muistan hyvin Koben viisi mestaruutta ja hän on ollut yksi isoimmista esikuvista omalla urallani. On ollut suuri kunnia päästä pelaamaan häntä vastaan.”

 

Koposella ja Mavericksilla ei ole kuitenkaan aikaa jäädä vellomaan nostalgiaan, sillä NBA:n puolivälierien avausottelu Läntisen Konferenssin runkosarjavoittajan San Antonio Spursin kotikentällä odottaa vuoroaan kolmen päivän päässä.

 

Mavericks lähtee Teksasin taistoon selkeänä altavastaajana, mutta dallasilaisjoukkueen keskuudessa konsensus on selvä: Bryant on kenties poissa, mutta Dirk Nowitzkin ura jatkukoon niin pitkään kuin mahdollista.

 

HELSINKI-VANTAAN LENTOASEMA
Torstai, 18. toukokuuta 2017

+12c, aurinkoista

 

Hotel Hilton Helsinki Airportin konferenssitila hohtaa valkeuttaan, kun kirkas kevätpäivän aurinko poraa kiilojaan ikkunan läpi.

 

Kaikki merkittävät suomalaisen median edustajat ovat paikalla odottamassa Petteri Koposen ensimmäisen NBA-kauden päättymisen jälkeisen lehdistötilaisuuden alkua. Haastatteluihin valmistautuvat vuoroin MTV, Yle, iltapäivälehdet, Helsingin Sanomat, Aamulehti, STT ja tusinan verran erilaisia blogisteja ja fanitoimittajia, jotka muodostavat käärmeenhäntänä kiemurtelevan jonon kahvipöydän äärelle.

 

”Eihän siitä ole kuin kymmenen vuotta, kun näihin tilaisuuksiin ei tupannut tulemaan ketään. Että koita nyt Mika nauttia”, nauraa ikinuori Suomen Mr. Koripallo Pentti Salmi, 89, Koripalloliiton viestintäpäällikkö Mika Mäkelälle, joka on silminnähden hermostunut päivän päävieraan vielä viipyessä lennon jälkeisen lounaan parissa.

 

”Hei, ihan vielä muutama minuutti, Petteri ja Henkka on vähän myöhässä mutta herrojen pitäisi saapua ihan tuota pikaa”, Mäkelä kuuluttaa sopuleille.

 

Runsas puoli vuorokautta aiemmin Suomen aikaa jyrähti uutispommi, kun Petteri Koponen nimettiin NBA:n tulokkaiden All Star -viisikkoon. Vaikka kauden alku oli Koposelta surkea, suomalaisrookie kirjautti lopulta avauskautensa keskiarvoiksi 8,9 pistettä ja 3,9 syöttöä ottelua kohden ja ampaisi heikohkon rookie-ikäluokan avausnyrkkiin yhdessä Skal Labissieren, Brandon Ingramin, Jamal Murrayn ja Ben Simmonsin kanssa.

 

Vuoden 2011 Liettuan EM-kisojen jälkeen hiljalleen valtakunnalliseksi kasvanut Susijengi-ilmiö nousi uutisen myötä uudelle asteelle. Tuolloin tieto Koposen nimeämisestä NBA:n tulokasviisikkoon sai jopa koripallosta mitään tietämättömät tuulipukufanit spekuloimaan sosiaalisessa mediassa ankarasti Suomi-koriksen nousulla maailman huipulle.

 

”Koponen saavutti ensimmäisellä NBA-kaudellaan tason, jollaisesta tuskin kukaan uskalsi edes unelmoida kesällä 2007, jolloin Philadelphia 76ers varasi hänet maailman parhaaseen liigaan ensimmäisen kierroksen 30. varauksena”, Ilta-Sanomien Teijo Piilonen todisti väkevästi Ilta-Sanomien kolumnissaan ja vallitsi vangitsevan konsensuksen koripalloväen keskuudessa:

Kaikki tiesivät, että Koponen pelaisi NBA:ssa ennemmin tai myöhemmin, mutta kukaan ei olisi uskaltanut edes kuvitella, mihin hän avauskaudellaan yltäisi.

 

Lopulta lehdistön edustajat puhkeavat spontaaneihin aplodeihin, kun Koponen astuu ovesta. NBA-kauden jälkeen Koponen näyttää erehdyttävästi kasvaneen pari senttiä pituutta, kun taas on aivan ilmiselvää, että Susijengin ykköstähti on saanut pari senttiä leveyttä kumpaankin hartiaan. Pelinrakentajan tommikorpelanleukaa verhoaa punaruskea tukkijätkän parta.

 

Henrik Dettmann, jonka joukkue Besiktas Istanbul on päättänyt kautensa 1-3-puolivälierätappioon paikallisvastustaja Fenerbahcea vastaan Turkin liigassa, kävelee suosiolla pari askelta Koposta jäljessä. Peli on pelaajien.

 

”Eipä ole kausi päättynyt näin varhain pitkään aikaan”, Koponen aloittaa lehdistötilaisuuden, kun Koripalloliiton viestintäpäällikkö on kysynyt San Antonio Spursia vastaan koettuun 4-1-puolivälierätappioon päättyneeseen kauteen.

 

Spurs ei jättänyt Mavericksille juurikaan sanansijaa pudotuspeleissä. Tiukassa avausottelussa LaMarcus Aldridge ja Tony Parker viimeistelivät voiton Spursille viimeisellä minuutilla. Toisessa osaottelussa auringonlaskuun ratsastava wanha herra Tim Duncan kirjautti 30 pistettä Spursin 101–84-voitossa. Kolmannessa ottelussa Spurs vei puolivälieräsarjan katkolle 100–86-voitollaan Dallasin kotiyleisön harmiksi.

 

Ensimmäisessä kolmessa puolivälieräottelussa yhteensä 12 pistettä kerännyt Koponen oli kaikkien yllätykseksi kentän hahmo neljännessä pelissä selkä seinää vasten. Koponen keräsi pelin avauspuoliskolla 24 pistettä täydellisellä heittopelillä, eikä hidastunut ennen kuin sai Kawhi Leonardin varjokseen kolmannen neljänneksen lopulla.

 

Koponen kohenteli puolivälierien neljännessä osaottelussa NBA:n piste-ennätystään kymmenellä ja myllytti uskomattomat 35 pistettä, kun Mavs nipisti 96–93-kotivoiton Spursista 19 pistettä heittäneen Nowitzkin viime hetken heittojen turvin.

 

Sarja palasi kuitenkin normaaliin päiväjärjestykseen San Antoniossa. Mavericks sai jo pelin alussa täystyrmäyksen Spursin rynnätessä 41–15-johtoon, ja Koposelle annettiin kurinpalautusta Patty Millsin riistäessä häneltä pallon kahdesti jo ennen puoltakenttää. Nowitzki upotti kahdeksan ja Koponen kuusi pistettä, kun Spurs eteni Läntisen Konferenssin semifinaaliin 122–81-voitollaan.

 

”Joskus tulee sellaisia matseja, joissa tuntuu kuin korirauta olisi futismaalin kokoinen. Euroopassa kuumaksi päässyt heittäjä saatetaan ottaa penkille, mutta NBA:ssa palloa pelataan poikkeuksetta kuumalle pelaajalle ja kun heitto kulki, koko ajan oli helpompaa pelata itsensä vapaaksi ja heittää. Totta kai oli hienoa saada uran paras ottelu tuollaiseen paikkaan”, Koponen hekumoi puolivälierien neljännen osaottelun hurmiotaan.

 

Koponen vastailee lehdistön kysymyksiin runsaan kahdenkymmenen minuutin ajan, kunnes velmusti hymyilevä Dettmann saa viimein puheenvuoron. Historiafriikki asettaa viimeisen yhdeksän kuukauden aikana tapahtuneen välittömästi oikeaan perspektiiviin.

 

”Sinä kesänä, kun Petteri varattiin NBA:han, kieltämättä muutaman kerran vähän kylmäsi silloisia lehtikirjoituksia lukiessa”, Dettmann aloittaa.

 

”Sanoin Petterille ihan suoraan, että jos nyt NBA:han lähdet, se on urasi kannalta huono ratkaisu. Siitä pari vuotta myöhemmin taas alkoi tuntua siltä, että ovatko nämä NBA-seurat niin tyhmiä, etteivät oikeasti huomaa Petterin olevan kirkkaasti parempi kuin puolet NBA:n takamiehistä.”

 

Dettmann väittää kivenkovaa, ettei yllättynyt Koposen tammikuun otteista, hänen ratkaisuheitoistaan New Yorkissa ja Denverissä, puolivälieräsarjan neljännen ottelun hurmoksestaan, hänen nimeämisestään NBA-tulokkaiden tähdistöviisikkoon.

 

”Suurimpia syitä Petterin menestykseen on ollut se, että Petteri on kohottanut itse rimaansa vähän kerrallaan joka kausi ja ottanut jokaisen haasteen mahdollisuutena oppia.”

 

Dettmann ottaa katsekontaktin Koposta joulukuisessa kolumnissaan suomineeseen Urheilu-Sanomien toimittajaan.

 

”Kun syksyllä Suomessa epäiltiin, että Petterin NBA-mahdollisuus olisi ollut alusta alkaen kupla, oli jokaiselle lajia ymmärtävälle selvää, että Petterin ongelma oli, että hän pelasi kuten oli Himkissä oppinut pelaamaan. Vähän aikaa penkillä istuttuaan Petteri sitten huomasi, miten NBA:ssa pitää pelata, ja mukautui siihen. Siperia opettaa, sanoi Solzhenitsyn.”

 

Dettmannin puhe äityy lopulta monologiksi suomalaisen huippukoripallon pitkästä kehityskulusta vuosituhannen taitteen aallonpohjasta Uuden Kylmän Sodan huippuhetkiin, eikä päävalmentaja malta olla kehottamatta mediaa alleviivaamasta Koposen rookie-tähdistöviisikkonimityksen historiallisuutta ja poikkeuksellisuutta.

 

”Suomalaisen palloilun historiankirjoissa Koponen pitää mainita Jari Litmasen ja Teemu Selänteen rinnalla”, Dettmann jyrisee.

 

Median edustajien joukossa joku naurahtaa. Muut tuottavat tekstiä lehtiöihinsä tai tekstitiedostoihinsa kasvot peruslukemilla.

 

Lopulta Helsingin Sanomien toimittaja kysyy vääjäämätöntä:

”Petteri, FIBA on muuttanut arvokisojen karsintaikkunaansa niin, että EM- ja MM-karsinnat pelataan tulevaisuudessa kesken seurajoukkuekauden. Miten todennäköistä on, että pääset kesken NBA-kauden edustamaan Susijengiä?”

 

Hiljaisuus. Koponen hymyilee mietteliäänä, tarttuu mikrofoniin, tapailee hetken sanojaan ja vastaa:

”Totta kai, tämähän on ihan eri tilanne kuin se, mihin ollaan mun maajoukkueuran aikana totuttu. Tietenkin pitää aina katsoa, mikä tilanne milloinkin on.”
Toimittaja katsoo edelleen Koposta kysyvästi, jolloin Koponen jatkaa:

”Mun sydän sykkii Susijengille ja mulla on iso halu vetää Suomi-paita päälle, mutta fakta on se, että ihan ensimmäisenä pitää puhua asiasta Mavericksin seurajohdon kanssa. Jos syystä tai toisesta multa jäisi jotkin karsinnat väliin, niin ei tässä silti mitään hätää ole. Sieltä on niin hyvää nuorta jätkää tulossa maajoukkueeseen, että yhden vanhan miehen poissaolon ei pitäisi hirveästi haitata. Arvokisoissa pelaan niin kauan kuin sinne päästään, pysyn kunnossa ja jengiin mahdun.”

 

Koponen juttelee vielä alkaneesta golfkaudesta, tulevista EM-kisoista, parin viikon päästä siintävästä piipahduksesta Dallasiin. Kun Koponen on jo noussut aloiltaan ja valmistautuu tv-haastatteluun, Urheilulehden Henri Inki nostaa esille kysymyksen Mavericksin siirtymisestä Dirk Nowitzkin jälkeiseen aikakauteen.

 

”Mä oon jo sanonut Markille (Cuban), että Dirkille olis yks saman tyyppinen suomalainen manttelinperijä tiedossa – jos ei nyt, niin ainakin vuoden päästä. Oishan se aika kova juttu, jos saatais suomalainen pari NBA:han”, Koponen uhkuu viitaten tulokaskautensa NCAA:ssa päättäneeseen Lauri Markkaseen.

 

Lehdistötilaisuuden päätyttyä Koponen lähtee astelemaan kohti autoaan toimittajalauma kannoillaan. Dettmann jää vaihtamaan pari sanaa Pentti Salmen kanssa. Hotellin henkilökunta plokkaa kahvikupit, lautaset ja limonadipullot tyhjenevästä konferenssitilasta.

 

Kymmenisen minuuttia myöhemmin viestintäpäällikkö Mäkelä polttaa savuketta hotellin edustalla ja selailee Jollallaan nettiä hajamielisenä. Hänen katseensa pysähtyy äkkiseltään iltapäivälehden keltamustaan otsikkoon:

 

”SUSIJENGIN NBA-TÄHTI PALJASTAA: MAAJOUKKUEURA VAAKALAUDALLA?”
Mäkelä naurahtaa, vetää viimeiset henkoset savukkeestaan ja tumppaa natsan koripallotossunsa alle.

 

Kauas on kuljettu, mutta jotkin asiat eivät koskaan muutu.
———————————————————————————————————

Hippromo

HIPPO TAATILA (s. 1981, Loimaa)

Teologian maisteri (pääaineet uskontotiede, käytännöllinen filosofia), vapaa kirjoittaja, koripalloentusiasti ja muutenkin kaikin puolin rasittava jätkä

 

Romaanit

 

”Isipappablues” (Into Kustannus, 2014)
Käännökset

 

G.I. Gurdjieff: ”Kohtaamisia merkittävien henkilöiden kanssa” (Sammakko, 2013)
Tietokirjat

 

”Pallo savessa – 50 vuotta loimaalaista korikonkarihistoriaa” (Kimmo Parikan kanssa, LoKoKo ry 2015)

”Susijengi – pohjolan perukoilta Euroopan huipulle” (Mika Wickströmin kanssa, Tammi 2014)

”Hyppyheitto – Seppo Kuuselan tarina” (WSOY, 2010)

 

Blogi

 

”Sörkan Kierkegaard” (https://sorkankierkegaardblog.wordpress.com/)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s