SUURUUDENHULLU KATSAUS KORISLIIGA-KAUDEN 2015/16 IHMISIIN, ILMIÖIHIN JA PUHEENAIHEISIIN

Koripallo

TEKSTI: HIPPO TAATILA, KUVA: KAI KILAPPA

Yllätyskelpoinen liiganousija BC Nokia. KTP:n huomaamaton muuttuminen Suomen Sacramento Kingsiksi. Joonas Cavénin paluu Tampereelle. Gazprom Bisonsin toinen Venäjän kausi. Pelaajat, koutsit ja menneisyyden demonit. Korisliigan kausi 2015/16 on täynnä tarinoita, joita on syytä seurata tarkalla silmällä.

 

Teksti on jaettu seuraavasti:

Osa I – Yleishuomioita Korisliiga-kaudesta 2015/16

Osa II – Korisliiga 2015/16 joukkue joukkueelta

 

OSA I – YLEISHUOMIOITA KORISLIIGA-KAUDESTA 2015/16

 

ESPOO JA LAHTI, TULEE IKÄVÄ.

 

Muistatteko vielä, kuinka Mihailo Pavicevic steppaili metrin verran kentän puolella ja veti balkanilaiset teatteriraivarit joka kerta, kun Juha-Pekka Orava vihelsi pilliinsä? Muistatteko, kuinka raivostuttavaa oli seurata westendiläisen diplomi-insinööriyleisön valuvan Audeistaan Tapiolan Urheiluhallin kirkonpenkeille ensimmäisen neljänneksen loppuhetkillä? Kimmo Muurisen sivurajadyykkaukset, Hemdahlin veljesten ja Heikki Zittingin vankilasääntöpuolustus, Jukka Matisen viidessadas perättäinen onnistunut kolmonen vierasjoukkueen vaihtopenkin edestä?
Ette kai ole unohtaneet, kuinka Risto Virtanen huojui aivan kentän reunalla violetti peruukki päässä ja arskat silmillä huutelemassa hävyttömyyksiä kotijoukkueen kannattajille samaan aikaan, kun Vesa Mäkäläinen rouhi jälleen kerran pallon low postissa pahaa aavistamattomalta hyökkääjältä ja antoi yhden käden avaussyötön Ilkka Vuorelle, joka kentän pituuden kuljetettuaan syötti niskan takaa Ray Nixonin donkkiin tai Jason Conleyn kolmoseen?
Herran vuonna 2015 on espoolainen liigakoripallo osoittautunut taloudellisesti kestämättömäksi yhtälöksi ja Lahti tunnetaan lähinnä Ku Klux Klanin Suomen haarakonttorin pääkaupunkina. Korisliiga on kiinnostava, hyväkuntoinen liiga täynnä mielenkiintoisia uusia joukkueita, mutta suomalaisen koripallon ystävänä koen pahanlaatuista aavesärkyä, kun Honka ja Namika ovat joukosta poissa.

 

EUROÄHKY

 

”En tiedä, onko se niin mahtavaa päästä pelaamaan Slovakiassa ja Bulgariassa”, puki Teemu Rannikko sanoiksi keskimääräisen suomalaisen koripalloihmisen europelejä koskevat tunnot pelikauden 2015/16 kynnyksellä.

 

Vuosikymmenen ensimmäisellä puoliskolla täkäläiset joukkueet ja pelaajat ovat osoittaneet pystyvänsä skabaamaan pelillisesti tasaväkisesti Euroopan kakkos- ja kolmostason seurajoukkuekilpailuissa. Bisons aloittaa toisen kautensa VTB-liigassa samalla, kun Kataja ja KTP ottavat osaa uutukaiseen FIBA Europe Cupiin, mutta europeleistä ei enää puhuta samaan, mystiseen äänensävyyn kuin viitisen vuotta sitten.

 

Vaikka Rannikon toteamus on melko äärimmäinen, kauden 2015/16 zeitgeist kiteytyy siihen: europeleistä on tullut pakkopullaa ja ne pysyvät pakkopullana siihen asti, kunnes jokin organisaatio pystyy aidosti pelaamaan menestyksestä kansainvälisillä kentillä.

 

KTP JA KATAJA: KLASSIKKO KUPLIMASSA?

 

Vaikka Kymenlaakson derby Kouvot-KTP ja pelikaudesta 2011/12 asti kiehumispisteeseen porisseet Bisons-Pyrintö-ottelut ovat tuoneet kaivattua lisäväriä pääsarjaan, on Korisliigaa vaivannut hegemoniaotteluiden puute, kun mm. klassisia ToPo-Honka-, ToPo-KTP- ja Kataja-Lappeenranta-välienselvittelyitä ei ole hetkeen nähty.

 

Ainakin yksi ”rivalry” on pikkuhiljaa syntymässä. Sen lisäksi, että KTP ja Kataja ovat viime vuosina kuuluneet Korisliigan menestyneimpiin joukkueisiin, viime kevään tapahtumat tuovat lisää väriä alkavan kauden Kotka-Joensuu-mittelöihin.

 

Runkosarjan voittanut KTP menetti pudotuspelien kynnyksellä kotietunsa puolivälierissä ja välierissä peluutettuaan edustuskelvotonta pelaajaa runkosarjan viimeisillä kierroksilla. Rangaistus ei kuitenkaan riittänyt runkosarjan kakkossijan vieneelle Katajalle, joka turvautui Urheilun oikeusturvalautakuntaan sillä lopputuloksella, että KTP:n rangaistusta kovennettiin välieräsarjojen ollessa vielä täydessä käynnissä.

 

Pudotuspelien kotietunsa menettänyt KTP hävisi välierissä kahdesti Bisonsille vieraskentällä, kun taas sittemmin mestaruuden voittanut Kataja selvitti niin puolivälierä-, välierä- kuin finaalisarjatkin voittoisissa viidensissä otteluissa kotikentällään.

 

Joensuulaisfanit voivat lähteä alkavaan kauteen hallitsevan mestarin henkselit paukkuen samalla, kun Kotkassa on eletty kullatta 21 vuoden ajan. Arvioni on, että KTP:n kaksi kotiottelua joensuulaisia vastaan tulevat herättämään keskimääräistä kuumempia tunteita alkavalla kaudella. Vaikka Kataja ja KTP eivät kevään 2015 pudotuspeleissä kohdanneet, Katajan kantelusta seurannut oikeusturvalautakunnan päätös vaikutti varmasti kotkalaisten keskittymiseen pudotuspelien aikana.

 

Odotan Katajalle hyistä vastaanottoa Karhuvuoreen tulevissa KTP-Kataja-peleissä.

 

SEITSEMÄN LAIHAA VUOTTA

 

Korisliigan ammattimaistumista on hoettu mantrana niin kauan, että siitä on tullut kuin kiveen hakattu totuus.

 

Kieltämättä ammattimaistuminen on vahva osatotuus: esimerkiksi Kauhajoen Karhu ja Kataja Basket ovat keränneet mainetta organisaatioina, joissa pelaajille tarjoutuu mahdollisuus puoli- tai täysiammattilaisuuteen tavalla, josta 1980- ja 90-lukujen eturivin pelaajat saattoivat vain haaveilla. Lopputuloksena työteliäimmät pelaajat pystyvät kehittämään itsensä junnumaajoukkueiden penkinlämmittäjistä pääsarjan rotaatiomiehiksi niin halutessaan.

 

Samoin Korisliigan organisaatioissa on alkanut näkyä hajontaa ”vanhan liiton” ja ”uuden liiton” organisaatioihin. Bisons ja Seagulls toimivat eri liiketoimintamalleilla kuin monet, perinteisemmät seurat. Uusien toimintamallien kestävyydestä on kuitenkin vielä aivan liian varhaista sanoa mitään, sillä Bisons on toiminut pääsarjassa neljän kauden ajan ja Seagulls yhden kauden. Spekulaatio Bisonsin ja Seagullsin budjettien kestävyydestä on perusteltua vielä ainakin vuosikymmenen ajan.

 

Kuten Salon Seudun Sanomien Juha Tuuna lehtensä kausiennakossa kirjoitti, pelaajien ja pelin – valmennusta unohtamatta – kehittyminen ovat tosiasioita, mutta samaan aikaan moni muu asia polkee paikallaan.

 

Koripallo on edelleen leimallisesti pienten ja keskisuurten kaupunkien laji – koris innostaa Salossa tai Loimaalla, mutta jää isompien jalkoihin Helsingissä, Tampereella ja Joensuussa. Salohallin ja Vantaan Energia Areenan kaltaiset sisäpalloilupyhätöt huutavat poissaolollaan samaan aikaan, kun esimerkiksi Kobrat ja BC Nokia pelaavat puolapuin varustetuissa koirankopeissa. Liitto ja pääsarjaseurat ovat julkisesti tukkanuottasilla yhtenään, eikä tilannetta helpota se, että liitto keskittyy kilpikonnapuolustukseen tekemiensä hämmentävien päätösten jälkeen samalla, kun pääsarjaseurat ajavat herkeämättä vain ja ainoastaan omia etujaan kuin eripuraiset EU-maat Ukrainan ja Syyrian kriisien riehuessa.

 

Lisäksi käsi kädessä ammattimaistumisen kanssa on kulkenut tietoisuus siitä, että Suomi on rypenyt taantumassa vuodesta 2008 alkaen, eikä huonojen uutisten sumalle näy edelleenkään loppua. Kun taantuma viimein muuttuu lamaksi ja laihat vuodet jatkuvat, sitä lähempänä on paluu 90-luvun järjestelyyn, jossa suurin osa seuroista järjestää pelaajilleen opiskelupaikan tai puolipäiväisen työn ruokarahojen, solukämpän ja kulukorvausten kylkeen.

 

Taloustilanteen yhä kiristyessä ja ulkomaalaispelaajia koskevan ”herrasmiessopimuksen” yhä ollessa voimassa on totta myös se, että pelikaudesta 2007/08 Korisliigassa vallinneet ”pelaajien markkinat” ovat lopullisesti ohi; kymmenen pisteen ja neljän levypallon keskiarvoilla operoivat suomalaiset eivät enää pysty hinnoittelemaan itseään suomalaisen palkansaajan keskituloille.

 

Viitteitä tästä oli näkyvissä viime kesänä, jolloin Töölön Kisahalli täyttyi sopimuksettomista 25-vuotiaista, joille divari- ja liigaseuroilla oli tuskin tarjota muuta kuin lämmintä kättä ja hemmetin hyvät harjoitteluolosuhteet.

 

OSA II – KORISLIIGA 2015/16 JOUKKUE JOUKKUEELTA

 

BC NOKIA:

Duunarikorista amiksen salissa

 

Nokianvirrassa on ehtinyt virrata kuutio jos toinenkin vettä sen jälkeen, kun BC Nokia edellisen kerran pelasi Korisliigaa – tarkemmin ottaen BCN tipahti edellisen kerran pääsarjasta keväällä 2002, neljännesvuosi ennen Elias Valtosen kolmivuotissyntymäpäiviä.

 

Vedettyään yli vuosikymmenen verran happea divaritasolla nokialaiset keräsivät kaudeksi 2014/15 ryhmittymän, jota voi hyvällä omallatunnolla luonnehtia divarin historian yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmista. Mikä parasta, menestyksen myötä Nokian amiksen palloiluhalli täyttyi yleisöstä kauden ratkaisuhetkillä, mikä yleensä lupaa hyvää myös alkavalle kaudelle.

 

Divarin mestaruuden jälkeen nokialaisten kotimainen kokoonpano pysyi pitkälti entisellään. Shawn Hopkins teki ainoan oikean ratkaisun ja lähti Yhdysvaltoihin kasvamaan korkoa, mutta Eldar Skamo, Henri Hirvikoski, Joni Harjula ja Antti Nikkilä muodostavat rouhijajoukkueelle kelpo rungon, jota roolipelaajat Joni Herrala, Niko Mattila ja Daniel Dolenc täydentävät mainiosti.

 

Hirvikoski kuuluu jo valmiiksi liigan parhaisiin puolustajiin, Skamo on parhaimmillaan saadessaan vapauksia hyökkäyspelaamisessa ja Nikkilä on 210 sentin ja 130 kilon raameissaan eittämättä liigan ilkein kakkossentteri. Nikkilän tavoin sarvet kasvavat ohimoilta myös Herralalta, jolla on pakkipäässä katukorisjätkän mentaliteetti. Pahimmillaan BC Nokia on todella inhottava vastustaja mille tahansa joukkueelle – ja jos nokialaisyleisö on yhtä ilkeää kuin vielä 1990-luvulla, amiksen salissa

 

Hyvästä roolipelaajakastista huolimatta totuus on, että BC Nokia tulee etenemään Korisliigassa täsmälleen niin pitkälle kuin joukkueen amerikkalaisvahvistukset sallivat. Ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että Nokian jenkkikaartissa ehtii tapahtua ainakin pari muutosta ennen kuin joukkueen palapelin kaikki osaset loksahtavat kohdilleen.

 

BISONS LOIMAA:
Riittävätkö pallot, kestääkö koheesio?

 

Vahvistettuaan paikkansa VTB-liigassa toisella perättäisellä kaudella teki Bisons ainoan mahdollisen loogisen teon ja keräsi harjoitusvahvuuteensa Susijengimäiset 18 pelaajaa välttääkseen runkopelaajiensa rasituksen 66 ottelun pituisen runkosarjakauden akana.

 

Kokoonpanon paisuttaminen oli äärimmäisen järkevä teko ultramaratonkauden 2014/15 jälkeen. Bisonsin seurajohto ja valmennusjohto näkivät, kuinka ryhmän runkopelaajat lahosivat kesken kevään 2015 pudotuspelien ja tahtovat nyt varmistaa, ettei vastaavaa tapahdu ensi keväänä.

 

Ulkomaalaispelaajien rekrytoinnissa Bisons tuntuu onnistuneen. Martin Zeno oli varma veto, Justin Jackson jo valmiiksi yksi liigan mielenkiintoisimmista uusista tuttavuuksista, Jacob Burtschi osoittanut kykynsä Saksan Bundesliigassakin, Ronnie Clark ja Ike Udanoh pystyvät kantamaan vastuunsa rajoitettujen minuuttien roolipelaajina VTB-liigassa ja runkomiehinä Korisliigan alemman kastin joukkueita vastaan. P.J. Hill on vielä katsomaton kortti, joka on kuitenkin varmasti pelinrakentajana sopivampi palanen kokoonpanoon kuin jo kotimatkalle lähtenyt Mario Edwards.

 

Samoin Mikko Koiviston ”kotiinpaluu” oli win-win-tilanne niin rikkonaisen kauden pelanneelle Koivistolle kuin kotimaista johtajuutta etsivälle Bisonsillekin.

 

Kysymysmerkkejäkin riittää.

 

Vaikka Bisonsin kokoonpano on laaja, sen kokemattomimmat pelaajat eivät ole nousseet vielä esille edes Korisliigassa, ja olisi kyseenalaista väittää, että troikka Ilari SeppäläMatias OjalaVillematti Kopio olisi millään saralla kolmikkoa Matti Nuutinen-Antto Nikkarinen-Roope Ahonen parempi.

 

Päävalmentaja Greg Gibson on ollut pääsarjassa erittäin konservatiivinen peliminuuttien jakaja ja on vaikea uskoa, että laajasta rotaatiosta huolimatta Gibson peluuttaisi kahdeksaa miestä enempää VTB-liigassa ja kymmentä miestä enempää Korisliigassa. Ja uskaltaako Gibson todella jättää vaikkapa kahden kauden aikana törkeästi ylirasitetun Tuukka Kotin lataamaan akkuja seuraavaa VTB-liigan ottelua varten, kun Bisons matkustaa vaikkapa marraskuiseen vieraspeliin Joensuuhun?

 

Optimaalisessa tilanteessa Bisons pelaa pahimpien otteluruuhkien aikaan käytännössä eri kokoonpanoilla VTB-liigaa ja Korisliigaa. Seppälä, Ojala, Kopio, Clark, Udanoh, Eero Aaltonen ja Henri Niemistö voivat hyvin pelata liigan alakastin joukkueita vastaan samalla, kun ykkösnyrkki haastaa Lokomotiv Kubania – ja Ville Mäkäläinen sopeutuu kumpaan tahansa kokoonpanoon – mutta on vaikea uskoa tämän tapahtuvan käytännössä.

 

Kuten viime kaudellakin, liikkuvat osat luovat epävarmuutta. Paperilla Bisons on lyömätön, mutta otteluiden määrä, loukkaantumiset ja koheesioon liittyvät kysymykset pitävät huolen siitä, että Bisonsin kasvuprosessi tulee olemaan hankala. Eikä työtä helpota se, että loimaalaisyleisö ei enää kerta kaikkiaan välitä VTB-liigasta, ja Bisonsin markkinoiminen ”koko kansan Biisoneiksi” VTB-liigaa varten ei ole tavoitteena millään tavoin realistinen.

 

HELSINKI SEAGULLS:
Miten peliminuutit jakautuvat?

 

Helsinki ja huippu-urheilu on vaikea yhtälö. HJK:lla, HIFK:lla ja Jokereillakin on ollut pitkien historioidensa aikana ihan riittävästi ongelmia saada tunnetusti varauksellista ja hyvään tottunutta stadilaisyleisöä syttymään, eikä tie ole ollut helppo viime vuosina ToPollakaan.

 

Stadin huippukoriksen brändääminen Helsinki Seagulls -nimikkeen alle olikin ainoa järkevä ratkaisu tilanteessa, jossa helsinkiläisseurat ovat jumittuneet yhä edelleen kylmän sodan juoksuhautoihin ja ToPostakin suuri yleisö muistaa lähinnä 90-luvun huippuvuodet ja sitä seuranneen viidentoista vuoden talouskurimuksen.

 

Ensimmäisellä Seagulls-kaudella joukkue ei pelannut mitenkään ikimuistoista korista, mutta yleisö löysi kiitettävästi tiensä Töölön Kisahallille ja seuran johto ja keulakuvat onnistuivat ottelutapahtuman brändäyksessä mainiosti.

 

Viime kauteen verrattuna Seagulls on selkeästi iskukykyisempi. Timi Heinonen palasi Kotkasta yhtä tehokkaana kuin aiemmin metsästämään ensimmäistä mestaruuttaan ja europelien rutinoima Antto Nikkarinen saapui organisoimaan lokkiparven lentoa Loimaalta.

 

Viime kaudella vähitellen mukavuusalueelleen päässyt Carl Lindbom sekä sinikaulusosaston tahtopelaajat Eero Lehtinen, Lauri Toivonen ja Jumppa Niskanen takaavat Seagullsille oivan likaisen työn tekijöiden kaartin. Jake Kyllönen ja Nanski Addae muodostavat Nikkariselle turvatyynyn pointin paikalla.

 

Seagullsin alkavan kauden kokoonpanosta näkyy myös oireellisesti se, että koko miljoonan asukkaan pääkaupunkiseudulla on yksi ainut pääsarjajoukkue. Puhtain paperein rookie-kaudestaan selvinneellä Mikko Larkaksella on täysi työ pitää Heinonen, Lindbom ja Jason Conley peliminuutteihinsa ja heittoihinsa tyytyväisinä laiturin tontilla, kun taas takamieskuusikon Nikkarinen-Kyllönen-Addae-Lehtinen-Niskanen-James Sinclair roolitus tulee olemaan vielä pitkään hakusessa.

 

Viime kaudella Seagulls esitti merkittävästi kapeammalla kokoonpanolla pelaajien vahvuuksien ympärille räätälöityä freestyle-hyökkäystä ja melko tyylipuhdasta Susijengi-puolustusta. On vielä arvoitus, miten Seagullsin peli lähtee muodostumaan toisella liigakaudella. Paperilla stadilaisilla on hyvät oltavat, mutta käytännössä kasvukivuilta ei voida välttyä.

 

KATAJA BASKET:
Professori Rannikon korkeakoulu ja Toikan demonit

 

Aika tarkalleen vuosi sitten Joensuun Kataja oli matkalla kohti välivuotta, jonka aikana joukkue loisi uudelleenrakennussuunnitelman pelikaudelle 2015/16 ja yltäisi parhaimmillaan voiton päähän paikasta Korisliigan välierissä. Toisin kävi.

 

Pitkälti samaa kotimaista runkoa, joka ylsi viime keväänä Katajan seurahistorian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen, pidetään nyt mitalisuosikin arvoisena. Suurin syy tähän on Teemu Rannikko, jolla on poikkeuksellinen kyky nostaa ympärillään pelaavien pelaajien tasoa. En halua ottaa mitään pois Tommi Huolilalta, mutta Rannikon ja Robert Arnoldin luovuus antoi kolmelle muulle kenttäpelaajalle mahdollisuuden pelata hyvin yksinkertaista ja suoraviivaista koripalloa.

 

Samat komennukset jatkuvat: Jesse Niemi likaisen työn tekijänä, Petri Virtanen vaihtopenkin heittouhkana, Tommi Huolila painijana. Uutena miehenä Atte Perttu soveltuu peliä levittävän ison heittäjän rooliin saumattomasti. Kesän iso kotimainen hankinta, Matti Nuutinen, suuntasi Kreikkaan, mutta neljännen ulkomaalaispelaajan rekrytoimisen myötä Nuutisen jättämä lovi paikattiin välittömästi ja Kataja pysyy vahvasti mestaruuspelissä kiinni – ainakin niin kauan kuin ulkomaalaisrekrytointi todetaan onnistuneeksi.

 

Oma kysymyksensä on Jukka Toijalan paluu Katajan päävalmentajaksi välivuoden jälkeen. Kahdeksan päävalmentajakautensa aikana Toijala on johdattanut joukkueensa neljästi Korisliigan finaaleihin ja jäänyt yhtä monta kertaa hopealle.

Toijalan valmentamat joukkueet ovat kaudesta toiseen pelanneet kaunista, organisoitua koripalloa suomalaisittain merkittävän leveällä rotaatiolla, mutta mestaruudet ovat lopulta napsahtaneet Toikan koutsaamien joukkueiden sijaan vastustajille, joiden pelaajilla on ollut enemmän vapauksia käytettävissään. Jotain kertoi sekin, että Rannikko pelasi mestaruuskaudella 2014/15 merkittävästi vapaampaa koripalloa kuin vuotta aiemmin.

 

Iskukykyä Katajalla riittää mestaruuteen asti, vaikka kotimainen osasto on monta muuta mitalisuosikkia kapeampi. Kysymys kuuluukin, onko välivuosi tuonut Toijalan valmennusfilosofiaan eväitä, joilla hän pystyisi karistamaan hopea-apinan selästään? Kaukana mestaruus ei ole ollut vanhemmillakaan opeilla, mutta jokin jäi puuttumaan.

 

KAUHAJOEN KARHU:

Pykälää paremmaksi
Karhu Basket muuttui vuosikymmenen taitteessa Hevi-Ari Tammivaaran valvonnassa uuden liiton ammattilaisorganisaatioksi, josta harvalla pelaajalla on ollut moitteen sanaa sanottavanaan. Viimeisen puolentoista vuoden ajan kauhajokiset ovat metsästäneet ensimmäistä mestaruuttaan päävalmentajanaan Sami Toiviainen, jonka näytöt Namika Lahdesta ja KTP:sta ovat olleet enemmän kuin vakuuttavia.

 

Toiviaisella on ollut kyky ulosmitata joukkueistaan kaikki mahdollinen irti – tästä kirkkaimpana esimerkkinä luonnollisesti Namika Lahden kevään 2009 Suomen mestaruus kaikkien ennakko-oletusten vastaisesti. Ennen kaikkea muuttoliike Kotkasta Kauhajoelle on osoittanut, että Toiviainen on halukas muokkaamaan pelikirjansa pelaajiensa vahvuuksien mukaan ja kykenevä konkretisoimaan käytössään olevien pelaajien potentiaalin.

 

Mainio esimerkki tästä on Antti Kanervo, joka ei saanut Susijengi-kutsua kesällä 2015 siitä huolimatta, että pelasi luovinta ja tehokkainta koripalloaan aikoihin viime kaudella. Samalla tavalla Bojan Sarcevic sai Toiviaisen valmennuksesta jälleen pallon käsiinsä ja kiitti palaamalla keskiuran laman jälkeen raiteilleen. Alkavalla kaudella samankaltaista renessanssia odotetaan Samuli Vanttajalta, joka on kirjoissani edelleen selkeä Susijengin ison pään rotaatiopelaaja, kunhan pysyy ehjänä.

 

Erityisen suurella mielenkiinnolla seuraan Aleksi Akpasoa, jonka yhteydessä heiluttelisin myös varovasti Susijengi-korttia. Ennen kuin vedätte turhia johtopäätöksiä päihteidenkäytöstäni, lausun puolustuksekseni, että viime kauden 1,4 pisteen ja 0,9 levypallon keskiarvoistaan huolimatta Akpaso on klassinen ”late bloomer”-pelaaja, jonka vahvuudet ovat ennen kaikkea kansainvälisen koripallon vahvuuksia: 1-1-puolustuspelaaminen, urheilullisuus, tehokas (vaikkakin muotopuoli) kulmaheitto. Akpasolla on edellytykset kasvaa Kauhajoella parissa vuodessa ”3&D”-pelaajaksi, jota saattaa pystyä käyttämään rajoitetussa roolissa myös maajoukkueympyröissä.

 

Viime keväänä Antti Kanervon kevään loukkaantuminen, Greg Manganon notkahdus sekä yhden pitkän pään suomalaispelaajan puute söivät Karhun eväät painissa Bisonsia vastaan. Amerikkalaistroikassa nähtäneen vielä muutoksia – tähän mennessä lähinnä JD Weatherspoonin paikka joukkueessa tuntuu olevan varma.

 

Karhun yltäminen mestaruuskamppailuun mukaan ei olisi yllätys. Liigan kärki on kuitenkin niin tasainen, että yhtä lailla tipahtaminen puolivälierävaiheessa on täysin mahdollista.

 

KOBRAT LAPUA:
Vapaa tyyli, Lapuan liike

 

Vasten kaikkia todennäköisyyksiä on Kobrat pelannut kolmella pääsarjakaudellaan verrattain hurmaavaa koripalloa, jossa yksi suomalainen runkopelaaja, kolme amerikkalaista ja kotimainen duunarijaosto ovat Nenad Stefanovicin komennossa vääntäneet pelaajien ehdolla toteutettavaa, isolation-hyökkäyksiin ja hallittuun kaaokseen perustuvaa freestyle-palloa.

 

Alkavan kauden joukkueesta puuttuvat Samuel Haanpää, Cedric Latimer tai Juho Nenonen, mutta Derrick Craytonin komentoon siirtynyt jengi ei hätkähtänyt. Ulkomaalaiskiintiön noston myötä Lapuan legioona takoo nyt pisteitä iskunyrkkinään kokonainen viisikollinen amerikkalaisia.

 

Takapelaajista Lamont ”Momo” Jonesilla ja Darien Brothersilla on lupa tulittaa niin paljon kuin sielu sietää. Penkiltä peliin tulevalla, pysyvän oleskeluluvan saaneella Aubrey Conerlylla on paljon todistettavaa epäilijöilleen, jotka käytännössä nauroivat kolminkertaisen divarin mestarin pois Korisliigasta Porvoon Tarmon kanssa vietetyn syyskauden 2010 jälkeen. Ja jos amerikkalaisruletti ei pysähdy heti kohdalleen, kannattaa muistaa, että Markku Turja on onnistunut roudaamaan kesken kauden maisemiin Kyle Foggin, Jesse Perryn ja Dominique Colemanin kaltaisia jätkiä.

 

Teorian tasolla Kobrien suomalaispelaajista ei kannattaisi kirjoittaa riviä pidempään, mutta amerikkalaispelaajien hoitaessa suurimman duunin nousevat roolipelaajat oikeuksiinsa. Jussi Turja, Tuomas ”Baby Draymond” Viertola ja Panu Peltokangas näyttävät kauhavalaisesta tukkimetsästä revityiltä, mutta kukin kolahtaa täydellisesti omalle tontilleen Kobrien eriskummallisessa orkesterissa.

 

Erityisen innostavaa on ollut seurata Viertolan kehitystä Korisliigan viihdyttävimmäksi korinalustan rouhijaksi. Melkein missä tahansa muussa joukkueessa se olisi ollut mahdotonta.

 

Kobrat voi parhaimmillaan voittaa minkä tahansa muun jengin liigassa, huonoimmillaan valahtaa liigan jumboksi. Pudotuspeleihin päästessään lapualaisilla on kyky aiheuttaa ongelmia joka ikiselle joukkueelle.

 

KOUVOLAN KOUVOT:

Menestyspaineita ja superjunnukaksikon viimeinen kausi?

 

Kouvolan Kouvojen karsiutuminen Korisliigan pudotuspeleistä puolivälierävaiheessa viimeisenä kahtena keväänä on ollut osoitus huippu-urheilun raadollisuudesta. Paperilla mitalikelpoinen joukkue on saanut perättäisinä vuosina puolivälierissä vastaansa Bisonsin, joka on riisunut Kouvot tylysti vahvuuksistaan ja jättänyt happaman maun kouvolalaisten suuhun.

 

Alkavalla kaudella Kouvojen rotaatiossa on – jälleen kerran – sen verran leveyttä, laatua ja oikea sekoitus nuoruutta ja kokemusta, että jääminen jälleen mitalipelien ulkopuolelle olisi mistä tahansa näkökulmasta tarkasteltuna valtava pettymys. Liigan kärki on leveä ja Jyri Lehtonen puhuu – ihan oikein – peli kerrallaan etenemisestä ja pitkästä kehitysprosessista, mutta paperilla Kouvot ei häviä millään osa-alueella vaikkapa Kauhajoen Karhulle tai KTP:lle.

 

Ville Kaunisto on Korisliigan parhaita kotimaisia pelaajia ja ”liimajätkä”, joka osaa paikata muiden heikkouksia. Kyle Shiloh ja DJ Richardson ovat hyvät täsmävalinnat takakentälle. Haettuaan vauhtia divarista on Cedric Latimerilla hyvä tilaisuus löytää tehonsa uudelleen Lehtosen luotsauksessa.

 

Suurin mielenkiinto Kouvolassa kohdistuu kuitenkin parikymppisiin Alexander Madseniin ja Tuomas Hirvoseen.

 

Madsen osoitti viime kaudella sekä valtavan potentiaalinsa että nuoruutensa. Parhaimmillaan Madsen oli liigan parhaita isoja miehiä, kehnoimmillaan kolmen pisteen viivalla pallokosketusta välttelevä varjo. Kesällä Madsen vakuutti Henrik Dettmannin potentiaalillaan ja työmoraalillaan ja odotukseni on, että hyvät kokemukset u20-maajoukkueessa ja Susijengissä toimivat Madsenille kimmokkeena lyödä itsensä läpi liigan eliittiin alkavalla kaudella.

 

Hirvonen on puolestaan johtamis-, ratkaisu- ja pelinlukutaidoltaan täysin poikkeuksellinen suomalaispelaaja, joka pelasi jo viime kaudellaan ikäistään suuremmalla viisaudella. Hirvonen on pelannut isoja minuutteja pääsarjassa jo parin kauden ajan ja kiipeää vauhdilla sekä Korisliigan takamiesten kärkeen että Susijengin pelaavaan rotaatioon.
Kaiken mennessä nappiin Madsen allekirjoittaa kesällä 2016 pitkän sopimuksen jonkin eurooppalaisen suurseuran kanssa. Hirvonen on tuskin 180-senttisenä monenkaan ison eurojengin kiikarissa, mutta varmaa on, että monet kotimaiset seurat olisivat tahtoneet hänet kokoonpanoonsa jo täksi kaudeksi. Näillä ennusmerkeillä kehottaisinkin kouvolalaisia ottamaan aivan kaiken irti Madsenista ja Hirvosesta alkavalla kaudella – vastaavan superkaksikon päätyminen samaan joukkueeseen on äärimmäisen harvinaista.

 

Enkä malta olla hehkuttamatta Miikka Luosmaan debyyttiä Korisliigassa. Muutama vuosi sitten – ennen loukkaantumistaan – Luosmaata pidettiin ikäluokkansa (’94 syntyneet) jopa lupaavimpana isona miehenä. En yllättyisi, jos Luosmaa pystyisi neitsytkaudellaan ainakin siihen, mihin Daniel Dolenc viime kaudella.

 

KTP-BASKET:
Suomen Sacramento Kings

 

Anton Mirolybov valmensi ensimmäisellä kokonaisella Suomen kaudellaan KTP:n Korisliigan runkosarjan ykköseksi. Kevätkausi päättyi kuitenkin murhenäytelmään, kun joukkue menetti pelilupamokan myötä runkosarjan kärkipaikkansa ja päätyi pelaamaan pronsseista puolivälierien ja välierien kotiedusta luovuttuaan.

 

Kesäkin alkoi kotkalaisittain turbulenssilla, kun Jukka Matinen löi tossut naulaan, Timi Heinonen palasi Helsinkiin ja Samuli Vanttaja suuntasi Kauhajoelle. Ison troikan lopettamisen myötä KTP:n kotimaiselle osastolle syntyi valtava vaje, jonka paikkaamisessa kotkalaiset onnistuivat lopulta – niin, miten?

 

Ennakkoon tarkasteltuna KTP:lla on mahdollisuus olla alkavalla liigakaudella mitä tahansa runkosarjavoittajasta täydelliseen mahalaskijaan. Tämä johtuu siitä, että KTP on hiljalleen muodostunut ”Suomen Sacramento Kingsiksi”. Siinä, missä Kings tuo tulevalla NBA-kaudella kentälle DeMarcus Cousinsin, Rajon Rondon ja Rudy Gayn, hakee KTP menestystä kolmikon Samuel HaanpääJoonas LehtorantaMarkus Molenius johdolla. Kings ja KTP ovat täynnä isoja persoonia, jotka saattavat pelata hyvin yhteen – tai sitten eivät.

 

Espanjan ja Ruotsin kausien jälkeen Suomeen palaava Haanpää tunnetaan parhaimmillaan pysäyttämättömänä heittäjänä ja hyvänä levypallopelaajana, jolle ei ole luontevaa roolia puolustuspäässä, ja jolle isojen heittojen ottajan rooli on niin selkeä, että hänelle jopa amerikkalaispelaajien taakse asettuminen joukkueen sisäisessä nokkimisjärjestyksessä on haaste.

 

Arvioijasta riippuen Joonas Lehtoranta on Suomi-koriksen yksi suurimmista lupauksista tai entinen suurlupaus. Hän on yhdessä ja samassa pakkauksessa kansainvälisen tason hyökkäyspään ratkaisija ja puolustuspään kompastuskivi, kylmäverinen korintekijä ja tuittuilija. Samalla, kun Lehtorannalla on vielä täysi mahdollisuus pelata itsensä Susijengiin, on totta, että Kotkaan jääminen alkavaa kautta pidemmäksi ajaksi saattaa hyvin haudata hänen haaveensa kansainvälisestä urasta.

 

Mitä Markus Moleniukseen tulee, hänellä on vahvuuksistaan ja heikkouksistaan tietoisena reaktiopelaajana kyky ratkaista peli – suuntaan tai toiseen – minuutissa tai parissa. Moleniuksella on myös nuorelle pelaajalle ominainen taipumus kadottaa fokuksensa tuomaripeliin tai vastustajan keskimääräistä kärkkäämpään huulenheittoon.

 

Haanpää, Lehtoranta, Molenius ja päävalmentaja Mirolybov ovat kaikki isoja persoonia, joiden väliset joukkuekemialliset reaktiot ovat arvaamattomia. Tilannetta tasoittaa letkeä pukukoppipelaaja Michael Pounds sekä nuoret miehet Vili Nyman ja Miki Kuusisto, joille molemmille on tiedossa selkeä rooli alkavan kauden KTP:ssa.

 

”Ponttiksen” ja kotkalaisyleisön jännitystä toki lievittää se, että ulkomaalaisosastolla Devonne Giles ja Sefton Barrett ovat varmaa, tuttua takuutavaraa, Alex Herrera on väläytellyt osaamistaan ja Lamb Autrey on vähitellen sopeutunut kotkalaisten pelitapaan harjoitusotteluiden edetessä.

 

SALON VILPAS:
Miten pois harmaasta massasta?

 

Resource management -osastolla Salon Vilpas on Korisliigan aatelia. Salohalli on kenties koko Suomen paras sisäpalloiluareena ja varmaa on, että ne pelaajat, jotka Vilppaan seurajohto Saloon onnistuu houkuttelemaan, saavat parasta mahdollista kohtelua.

 

Näistä totuuksista huolimatta Vilpas on yltänyt viime vuosina Korisliigassa korkeintaan kahdeksannelle sijalle. Salolaiset eivät pysty kilpailemaan budjetillaan pääsarjan jättiläisten kanssa, jolloin päävalmentaja Mikko Tupamäen tehtäväksi on jäänyt iskostaa joukkueeseensa kiusaajan mentaliteetti. Ja koska Vilpas ei ole voinut kilpailla pelaajamateriaalilla, on joukkue pelannut enemmän tai vähemmän virkamiesmäistä, yllätyksetöntä koripalloa.

 

Alkavalla kaudella Vilpas ei edelleenkään kuulu liigan kuudesta kärkisijasta taistelevien joukkueiden kastiin, mutta salolaisten pelaajamateriaali antaa odottaa viime kausia enemmän.

 

Viime kausina Vilpas on takkuillut heittopelissään raskaanlaisesti – lehdistötilaisuuden mantra ”saimme hyviä heittopaikkoja, mutta tällä kertaa ei pudonnut” on käynyt salolaisille tutuksi. Tätä heikkoutta ovat saapuneet paikkaamaan heittäjiksi profiloituneet Juho Nenonen ja Okko Järvi, molemmat todistettavasti kelpo korintekijöitä. Pääsarjan värikkäimpiin persooniin lukeutuva Sami Ikävalko otti puolestaan johtajuudessa aimo loikan viime kauden aikana, ja Ville Hännisessä on edelleen potentiaalia liigan rotaatiomieheksi.

 

Salolaisilla on ollut viime kausina hankaluuksia ulkomaalaispelaajien rekrytoinnissa, mutta ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että Vilpas säästyy pahimman luokan pelaajarumbalta. Uutta Allen Durhamia ei salolaisten amerikkalaiskvartetissa ole, mutta tämän hetken vahvistukset sopeutuvat Tupamäen puolustusvoittoiseen pelitapaan ja osaavat tehdä itsestään vaarallisia hyökkäyspäässä.

 

Ulkomaalaismarkkinat saattavat tuoda Vilppaalle lottovoiton kesken kauden, mutta nykyiselläkin kokoonpanolla salolaisten pitäisi pystyä uusimaan liigapaikkansa kirkkaasti. Koska kokoonpano on kapea, loukkaantumiset voivat kuitenkin hankaloittaa tilannetta.

 

TAMPEREEN PYRINTÖ:
Joonaksen paluu ja varovaisen optimismin aika

 

Kriittisimmät kirjoittajat ovat luonnehtineet Tampereen Pyrinnön kesää 2015 ”muniinpuhalteluksi”, eikä kriittinen ote ole tässä tapauksessa kovinkaan väärä. Manselaisten passiivisuus pelaajamarkkinoilla oli silmiinpistävää.

 

Toki on totta, että 2010-luvun ensimmäisen puoliskon menestyksekkäimpänä suomalaisjoukkueena Pyrinnön pullat olivat hyvin uunissa vielä viime kauden päättyessä. Damon Williams on sama vanha Damon (no pun intended), Antero Lehto palasi Nääsvilleen lyhyen Italian ekskursionsa jälkeen ja roolipelaajat Petri Heinosesta Alex Vaenerbergiin täyttävät roolinsa kelvollisesti. Lisäksi Ilkka Palviainen teki hyvää työtä kapeammalla materiaalilla Namika Lahden peräsimessä.

 

Varsinaisen lottovoiton Pyrintö sai viikon päivät ennen avausottelua, kun Joonas Cavén palasi neljän vuoden poissaolon jälkeen kotikaupunkiinsa.

 

Varovaisia lupauksia herättäneestä viimeisestä Espanjan kaudesta (2013/14) huolimatta Cavén ei missään vaiheessa löytänyt kotiaan Badalonasta, ja viime kausi D-liigassa oli lähinnä loukkaantumisen ja markkinatilanteen sanelema pakko. Nykytilanteessa Cavénille järkevin ratkaisu oli saapua tuttuun ja turvalliseen ympäristöön, jossa hänelle on tiedossa paljon peliaikaa, vastuullinen rooli vailla pakkoa olla joukkueen liideri sekä ennen kaikkea valmennusjohto, joka luottaa häneen ja ymmärtää, miten häntä tulee käsitellä.

 

Melkein missä tahansa joukkueessa Cavénin kehonkieli ja hänen taipumuksensa roikottaa päätä huonoina päivinä olisi poikinut yleisöltä turhautumista, mutta Tampereella Cavén tunnetaan. Treeneissä Williams tarjoaa Cavénille keppiä ja Palviainen porkkanaa, ja kaverit katsomossa pitävät huolen siitä, että pelihuumori löytyy helpommin. Tämä on tuiki tärkeää, koska Espanjassa ja Yhdysvalloissa Cavén ei kertaakaan päässyt mukavuusalueelleen, ja mukavuusalueelleen päästessään Cavén on korintekijä korkeamman armosta.

 

Toinen seuraamisen arvoinen nuori kaveri on Topias Palmi, joka menetti heittonsa viime kaudella, mutta kehittyi toisaalta urheilijana ennen kaikkea melko lailla ikäväksi pallollisen puolustajaksi. On vain ajan kysymys ennen kuin Palmi löytää heittonsa uudelleen, ja kun niin käy, Palmilla on kaikki edellytykset kehittyä pelaajaksi, jolla on lupa odottaa kutsua Susijengin kokoonpanoon.

 

Kaikki tietävät, mitä Damon Williams ja Antero Lehto osaavat ja Chukwudiebere Maduabum on mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Alkavalla kaudella katseet siirtyvät kuitenkin Cavéniin ja Palmiin, sillä heillä on kaikki edellytykset auttaa Pyrintöä kasvamaan jälleen joukkueeksi, joka voi pelata mestaruudesta.

 

ARVIO PELIKAUDEN 2015/16 RUNKOSARJASIJOITUKSISTA

Sijat 1.-4.: Loimaa Bisons, Kataja Basket, Kauhajoen Karhu, Kouvolan Kouvot

Sijat 5.-7.: Helsinki Seagulls, KTP-Basket, Tampereen Pyrintö

Sijat 8.-10.: BC Nokia, Kobrat Lapua, Salon Vilpas 

 

—————————————————————————————————

HippromoHIPPO TAATILA (s. 1981, Loimaa)

Teologian maisteri (pääaineet uskontotiede, käytännöllinen filosofia), vapaa kirjoittaja, koripalloentusiasti ja muutenkin kaikin puolin rasittava jätkä

 

Romaanit

 

”Isipappablues” (Into Kustannus, 2014)
Käännökset

 

G.I. Gurdjieff: ”Kohtaamisia merkittävien henkilöiden kanssa” (Sammakko, 2013)
Tietokirjat

 

”Pallo savessa – 50 vuotta loimaalaista korikonkarihistoriaa” (Kimmo Parikan kanssa, LoKoKo ry 2015)
”Susijengi – pohjolan perukoilta Euroopan huipulle” (Mika Wickströmin kanssa, Tammi 2014)
”Hyppyheitto – Seppo Kuuselan tarina” (WSOY, 2010)

 

Blogi

 

”Sörkan Kierkegaard” (https://sorkankierkegaardblog.wordpress.com/)

 

Yksi kommentti artikkeliin ”SUURUUDENHULLU KATSAUS KORISLIIGA-KAUDEN 2015/16 IHMISIIN, ILMIÖIHIN JA PUHEENAIHEISIIN

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s